Unelmieni elämä kuvina

Inspiroiduin Yummy!-blogin Jennin jokin aika sitten tekemästä kuvakoosteesta, jossa mietittiin miltä haluaisi oman elämänsä näyttävän. Rakastan tällaisia ideoita joissa bloggaajat jakavat unelmiaan ja inspiroiduinkin itse tekemään oman versioni. Tässä siis minun unelmieni elämä kuvina!

Täynnä seikkailuja, kokemuksia, arkea, rakkautta, tanssimista, perheen kanssa olemista, hyvää ruokaa ja elämyksiä.

-------

kuvat: weheartit

Maaimankansalaisuudesta

Olen kirjoittanut innokkaasti edellisellä kerralla mainitsemaani Culture and Identity-kurssin omaelämänkertaa peilaten samalla kokemuksiani asumisesta ja matkustamisesta eri maissa ja niiden vaikutuksesta identiteettiini. Samalla olen miettinyt termiä maailmankansalaisuus. Lukioikäisenä sisälläni asui kapinallinen, joka tahtoi matkustaa sinne missä pippuri kasvaa ja karistaa kotimaan pölyt jaloista - ehkä lopullisestikin. Lukion päätyttyä sainkin matkustettua ja asuttua eri maissa, Australiassa nistä pisimpään.

Rakkaus maata kohtaan kasvoi niin suureksi ja juuret juurtuivat niin tiukasti, että Suomeen paluu sai aikaan käänteisen kulttuurishokin joka voi olla tuttu monelle vaihdosta tai ulkomaankomennukselta palaavalle. Tunteet vaihtelivat inhosta häpeään, sillä tuntui etteivät kaikki ymmärtäneet miltä minusta tuntui. Kuin olisi revitty kahtia. Elämä Australiassa oli rakentunut jo niin kokonaiseksi ja muuttunut ihanasti soljuvaksi arjeksi, tutuksi. Kotimaassa kaikki tuntui olevan toisin, väärää. Samaan aikaan nousi pintaan syyllisyys tästä sopeutumattomuudesta maahan johon on syntynyt ja asunut suurimman osan elämäänsä. Kuin identiteetti olisi varastettu, jätetty Australiaan kokonaan.

Kun Suomeen asetuttuani myönsin ettei minusta nyt ihan australialaista tullutkaan, alkoi sopetuminen hiljalleen. Rusketuskin katosi kuukausien kuluessa. Suomalaisuuteen en halunnut kuitenkaan täysin pitäytyä, halusin olla maailmankansalainen. Sellainen, joka oman kansalaisuutensa ja kulttuurinsa lisäksi omaksuu monia muita ja niiden avulla rakentaa itselleen identiteetin joka ei yksistään pitäydy yhdessä tavassa elää tai yhdessä kulttuurissa.

Vaikka olen Hollannin kautta päätynyt takaisin Suomeen hetkeksi ja sieltä reissulle Australiaan ennen Iso-Britanniaan asettumista, olen tässä mutkien kautta oppinut rakastamaan ja syvästi arvostamaan omaa kotimaatakin. Hollannin byrokratian, oman kokemukseni mukaan töykeän asiakaspalvelun ja kulttuuriin sopeutumattomuuden jälkeen Suomi tuntui paratiisilta. Teki lähes mieli halata jokaista vastaantulijaa!

Lontoossa asuessa on oppinut arvostamaan Suomen luonnon puhtautta, metsiä ja järviä, suoraan luonnosta saatavaa ruokaa, luonnonläheisiä arvoja, niin monia asioita joita ei ennen ajatellut sen erikoisempina. Lisäksi täällä Englannissa vallitsevat suuret luokkaerot ja eriarvoisuus ovat saaneet arvostamaan Suomen turvaverkkoa, joka kuitenkin on melko laaja vaikka siitäkin voi olla montaa mieltä. Luokkaerot eivät Suomessa ole yhtä radikaalit kuin täällä, sillä etenkin Lontoossa ne määrittävät sen kuinka sinua kohdellaan, missä asut ja missä lapsesi saavat koulutuksensa. Jopa sen, millaisen ja miten hyvän koulutuksen he saavat. Kaikki eivät tässä hyvinvoinnin maassa edes opi kunnolla lukemaan, sillä vähävaraiset lapset päätyvät vähävaraisiin kouluihin joissa opetuksen taso on huono.

Vuosien ja seikkailujen varrella olen hyväksynyt avoimin sylein suomalaisuuteni, oppinut pitämään siitä suomalaisesta itsessäni jota on maailmalla moitittu vaatimattomaksi, hissukaksi ja ties miksi. Olen oppinut olemaan ylpeä arvoista jotka olen saanut, mutta huomaamatta ja tarkoituksellakin keräillyt ominaisuuksia, tapoja ja arvoja matkojeni varrelta. Ja näin tahdon tehdä jatkossakin uusien seikkailujen äärellä. Maailma on mielestäni niin valtavan suuri ja täynnä kaikkea opettavaista ja upeaa, mihin voi tutustua seikkailemalla ja omaksumalla. Kuka ikinä keksikään sanonnan "matkailu avartaa" puhui asiaa! 

Vuoden 2012 ensimmäiset mietteet

Vuosi vaihtui ja minunkin tie vei takaisin Lontoon kuhinaan. Paluushokki oli melkoinen hiljaisesta Pohjois-Suomen kaupungista miljoonakaupungin kiireiseen tunnelmaan. Sade ja myrskytuulet ovat aloittaneet Lontoon tammikuun ja aika on mennyt sopeutuessa taas tänne arkielämään.

Opiskelut alkavat ensi viikolla, tosin sitä ennen on vielä työskenneltävä Culture and Identity-kurssin omaelämänkerta-esseen parissa. Aihe on erittäin mielenkiintoinen ja antaa vapauden käsitellä itselleni henkilökohtaisesti mielenkiintoista ja tärkeää aihetta, monikulttuurisuutta ja sitä kuinka eri maissa asuminen ja matkustelu muokkaavat identiteettiä. Onnistuinkin saamaan kasaan jo päälle 2000 sanaa melko lailla hetkessä, sillä olen aiheesta niin innostunut. Phew! Tosin urakka on vielä edessä viimeistelyssä ja hienosäädössä.

Lontoo on edelleen lumeton. Tänään sain kokea oikean raining cats and dogs-tilanteen josta Englanti on kuuluisa. Vesipisarat olivat lähes kämmenen kokoisia (eh, jos hieman liioittelen) ja tuuli näytti riuhtovan puut juuriltaan. Katselin ikkunastani puluparkaa, joka näytti toivottomalta tuulen riepotellessa sitä sen lentomatkalla.

Kovasti on tullut mietiskeltyä myös tulevaisuutta ja etenkin ensi kesää. Mieli tekisi taas lähteä maailmalle seikkailemaan, vielä ei tosin tietoa minne ja milloin. Unelmointi ainakin on ihanaa vaikka ei mitään konkreettista vielä olekaan tapahtunut.

Nyt pitäisi saada rullaamaan tämä Lontoon arki harmaine taivaineen ja myrskyineen. Siinä onkin haastetta tammikuulle!

Greenwich Park

Suurkaupungissa asuessa on entistä enemmän oppinut arvostamaan luontoa ja sen tarjoamaa rauhaa. Olin todella innoissani löytäessäni kotiseutuni lähettyviltä tosi kivan ja suuren puiston, jossa on avaruutta ja kauniita maisemia. Vihdoin löysin oman paikallisen pakokeitaani! Greenwich Park on yksi Lontoon suurista puistoalueista ja sieltä avautuu kauniit näkymät Canary Wharfiin ja sen pilvenpiirtäjiin. 

Lontoon talvi on tähän saakka muuten yllättänyt minut täysin positiivisesti. Odotin märkää, kylmää ja harmaata talvea mutta koko loka -ja marraskuun on tähän saakka ollut paljon aurinkoisia ja kauniita päiviä eikä kovinkaan paljon sadetta. Tuntuu että paljon enemmän satoi kesällä! Hyvin tyytyväinen olen siis toistaiseksi täällä ollut mitä talviseen säähän tulee. Tosin ei oikein tunnu talvelta koska ei ole vielä ollut kuuraa enkä usko että tuleekaan ennen joulukuuta.

Opiskeluiden suhteen on ollut inspiroivaa ja kiinnostavaa. Olin erityisen innoissani Creativity in Learning-kurssin omakuva-projektista jonka sain jo päätökseen. Nyt alkoi elokuvaprojekti, joka on myös todella mielenkiintoisen oloinen.

Syksy on mennyt todella nopeasti ja tuntuu uskomattomalta miten tosiaan on jo marraskuu.. Olen monesti todennut miten olen todellakin oikeassa paikassa ja miten hyvin viihdyn täällä. Arki rullaa sujuvasti ja tekemistä riittää. Niin se pitää mennäkin!

Helsinki-Vantaalla

Odottelen tällä hetkellä kotimaan jatkolentoa tosiaan Helsinki-Vantaan lentokentällä. Lontoon kiireestä on ihana päästä hieman pakoon ennen hektisen opiskelijaelämän alkua vajaaksi viikoksi. Tuntuu hassulta olla Suomessa, mutta ehdottomasti odotan innolla että saan ladata akkuja syksyä varten.. Ulkona näyttää syksyisen sateiselta, mutta se ei lannista koska Suomi on kuitenkin aina Suomi ja myönnettäköön että on tänne välillä kaivannut. Nyt siis Suomi-lomaa kohti!

Elokuu ja odotus - yöllisiä pohdintoja

Elokuu on yksi suosikkikuukausistani. Silloin ollaan vielä kesässä, mutta ilmassa on jo aavistus syksyn tuntua. Illat ovat hämäriä ja vilpoisia, tekee mieli istua ulkona kynttilänvalossa. Luonnostakin huomaa kesän loppumisen, kasvit alkavat nuupahtaa ja tiputtaa lehtensä. Ilmassa leijuu sellainen tietty elokuun tuoksu ja tunnelma. Sen tuntee täällä Lontoossakin, vaikka kaikkein ihanin on kuitenkin Suomen elokuu.

Ilmassa onkin ollut hieman ikävää siihen Suomen elokuuhun. On miettinyt miten ihanaa on kun voi mennä metsään poimimaan tuoreita mustikoita ja puolukoita. Miten hyviltä ne maistuu. On miettinyt elokuun jännittäviä aikoja kun koulut alkoi ja miten kivaa lapsena oli laittaa illalla reppu valmiiksi ja leikkiä kavereiden kanssa niin kauan kunnes piti mennä sisälle, olihan kesän viimeinen päivä. 

Elokuu tuo mukanaan aina tiettyä haikeutta mutta paljon myös uutta ja jännittävää odotettavaa. Viime elokuussa kiersin Suomen ympäri kaveriporukan kanssa autolla mennen hieman Ruotsin puolellekin ja lähdin spontaanisti Hollantiin opiskelemaan. Tässä elokuussa olen Lontoossa ja odotan innolla yliopiston alkamista täällä. Ja se tuttu elokuun tuoksu on ilmassa, täälläkin.

Paljon odotettavaa on edesspäin ja tuntuu hassulta miten aika tuntuu pysähtyvän kun jotain oikein kovasti odottaa. Opiskeluiden alku on vielä siellä jossain, näennäisesti kaukana. Vielä on kompastuskiviä, paljon tehtävää. Mutta välillä tulee haikeus suomalaisiin mustikkametsiin, syömään tuoretta marjapiirakkaa, poimimaan värikkäitä lehtiä ja lukemaan sanomalehteä tutun pöydän ääreen. Koti-ikävää kai se on. Huoh. Kai se on osa tätä elokuun tunnelmaa ja odotuksen aiheuttamaa ajatustenvirtaa.

Tunnelmiin sopii mitä parhaiten Yann Tiersenin ihana pianomusiikki Amélie-elokuvasta:

Entä jos..?

Tiedätte varmaan sen tunteen kun on tehnyt jonkin päätöksen ja vaikka samaan aikaan se on helpotus, herää myös epäilys siitä oliko päätös nyt oikea sittenkään. Ikäänkuin luontaisesti aistisi tarvetta perääntyä jo tehdystä asiasta.

Minulle tuo tunne on viime aikoina ollut erittäin tuttu. Olen vatvonut asiaa mielessäni paljon, se on saanut minut uppoutumaan omiin ajatuksiini väärillä hetkillä ja vienyt aikaani kun olen etsinyt ratkaisua pulmiini. Tämä tunne on minulle tuttu myös esimerkiksi ajalta kun odotin lähtöä Australiaan ensimmäisellä kerralla, siinä olikin muutama kuukausi ennen kuin pääsin viimein matkaan. Tarve paeta, perua koko juttu, heräsi useamman kerran. Jos taas olisin lähtenyt heti matkaan ei tätä tunnetta olisi ehtinyt tullakaan. Hollantiin lähtiessä se iski oikeastaan vasta taksissa matkalla lentokentälle, mutta kohta olinkin jo koneessa ja innoissani. Niin se käy paljon helpommin.

Nyt epäröin valitsinko oikein, mitä jos jossain on jotain paljon hienompaa. Toinen vaihtoehtokin olisi, tosin siinä on omat riskinsä ja sitäkin täytyisi odottaa. Vielä pidempään. Mutta tuolla jossain on paikka jossa olen aina halunnut käydä ja jossa haluamani elämäntyyli olisi mahdollista, jossa voisi avautua mahdollisuuksia pidemmälle tulevaisuuteen. Leikittelen ajatuksella millainen elämäni olisi jos valitsisinkin toisin. Tulisiko minusta erilainen siellä kuin minusta tulisi täällä? Tekisinkö samoja asioita, näyttäisinkö samalta? Uskon että molempiin vastaus on osittain ei, sillä esimerkiksi Australia muovasi minua niin paljon että en olisi sellainen ihminen joka olen nyt ellen olisi siellä ollut. Sama Hollannin ja nyt Lontoon kohdalla. Mutta sitä minä juuri rakastankin maailmalla asumisessa, että paikat muovaavat ja opettavat. Koen rikastuneeni hurjasti kokemuksistani ja koen eläväni itselleni sopivampaa ja antoisampaa elämää kun asun ympäri maailmaa ja sulaudun osaksi uutta kulttuuria.

Mutta onko tämä sittenkään se kulttuuri, se paikka johon haluan jäädä? Lontoo on upea ja Iso-Britannialla on paljon annettavaa, vain pieni osa on vasta koettu. Entä jos-ajatukset vain vyöryvät mieleen tuon tuostakin.. Utelaisuus on mielestäni hyvä ominaisuus ja se on tuonut paljon hyvää, mutta se on aina saanut myös aikaan rauhattoman mielen joka haluaa kokemaan taas uutta ja joka tietää että jotain hienoa on tuolla jossain ja tahtoo löytää sen.

Valinnat ovat vaikeita, mutta täytyy olla onnellinen että on mahdollisuus valita. Epäröinti kuulunee asiaan, mutta valinta olisi huomattavasti helpompi jos jokin toinen vaihtoehto ei kutkuttelisi mielessä.. Miten nyt sitten valita kumpi on se oikeampi? Toisinaan toivoisin että joku päättäisi asian puolestani, mutta itse kai on tehtävä kuten oikeimmaksi tuntee.. Kyllä se oikea tie vielä löytyy, täytyy vain uskoa.

Lontoon heinäkuu

Kesäkuu kului ohitse sellaisella vauhdilla että heinäkuussa tekee mieli pysähtyä nauttimaan entistä useammin ja kantaa myös sitä kameraakin toisinaan mukana. Toiveena heinäkuulle on ehdottomasti ne kauan odotetut helteet jotka täällä jotenkin ihmeellisesti sijoittuivat huhtikuulle.

Lähitulevaisuus on tällä hetkellä erittäin avoinna, sillä on vielä epävarmaa lennänkö viikon kuluttua Suomeen määrittelemättömäksi ajaksi lomalle vai jäänkö suoraan Lontooseen odottelemaan opintojeni alkamista nyt kun tämänhetkinen työni perjantaina loppuu. Toisaalta Suomen kesää kaipaa kovasti, etenkin kun on saanut kateellisena lukea siellä olevista ihanista helteistä kun täällä edelleen saa varautua koleuteen ja sateeseen ja se rusketuskin muistuttaa lähinnä kalkkilaivan kapteenia siellä helteiden keskellä oleviin suomalaisiin verrattuna. No, mutta katsotaan miten tilanne kehittyy.

Tässä hieman kuvia eräältä illalta jolloin sää oli oikein mukavan kesäinen ja kerrankin kannoin kameran visusti olalla.

Kesäkuulumisia

Lontoossa meitä on hellitty nyt muutaman päivän ajan kauan odotetuilla helteillä, mikä on tuntunut aivan ihanalta koko kesäkuun jatkuneen viileämmän jakson jälkeen.

Pääsin yllättäen juhlistamaan keskikesää ja juhannusta suomalaisessa hengessä täällä Lontoossa lauantaina, kun Suomi-kirkolla järjestettiin juhannusjuhlat. Tuntui kyllä kuin olisi ollut Suomessa kun tuttua kieltä kuuli koko ajan ympärillä ja juhannusruokakin maistui ihanan suomalaiselta. Oli kyllä nostalginen olo tuttujen lavatanssilaulujen raikaessa ja niitä kuunteli mielellään täällä vaikka Suomessa ne ei ihan heti ensimmäisinä kyllä tule mieleen kuunneltaviksi edes juhannuksena.

Lauantaina kävin myös tulevan yliopistoni avoimessa päivässä ja ihastuin kampuksen henkeen kyllä kovasti! Tuntui jotenkin kodikkaalta ja odotan malttamattomana syyskuuta jolloin pääsen siellä sitten todennäköisesti aloittamaan.

Yritän muistaa kuljettaa kameraa enemmän mukana, sillä viimeksi olen kunnolla kuvaillut joskus huhti-toukokuussa ja ihana kesäinen Lontoo pitäisi muistaa aina ikuistaa myös kuviin.. Toivon niin että helteitä olisi jatkossakin ja saisi nauttia Lontoon ihanista puistoista. Tekemistä on tuleville viikoille kyllä kiitettävästi tiedossa ainakin!

Kuulumisia

Lontoossa on eletty arkea ja aherrusta ja kärsitty todella epäkesäisistä koleista säistä muutamaa poikkeuspäivää lukuunottamatta. Päivästä toiseen on menty erittäin vuoristoratamaisin tunnelmin sillä juuri tämä kesä-heinäkuu tulee olemaan radikaalien valintojen aikaa. Stressiltä ja vaikeilta päätöksiltä ei siis voi välttyä.

Kuva: weheartit

Tällä hetkellä suurin valinta on opiskeltava ala. Olen pyöritellyt mielessä vaihtoehtoa jäädä tänne sillä minulla on Lontoossa opiskelupaikka mieluisessa yliopistossa. Valinnalla on kuitenkin puolensa - myös ne huonot. Toisena opiskelupaikkaehdokkaana on mukana pysynyt Hollanti, josta täytyy tuloksia odotella vielä heinäkuun puoliväliin. Opiskeluala tuolla olisi kyllä oikein mieluisa ja kaupunkikin mukavalta vaikuttaa, tällä kertaa se olisi eteläisen Maastrichtin sijaan pohjoisessa osassa maata. Siellä koskaan käymättä en kaupungista niin tiedä vielä, mutta yliopisto vaikuttaa hyvältä. Opiskelijoita on kuulemma väestöstä suuri osuus, joten tekemistä ja samanhenkistä seuraa ainakin luulisi löytyvän! (Pidän opiskelukaupungin vielä toistaiseksi salassa, anteeksi jos teistä löytyy uteliaita yksilöitä!)

Kovasti olen yrittänyt ottaa nyt kaiken irti Lontoosta ja tänne on kyllä näiden neljän kuukauden aikana hyvin kotiutunutkin. Ystäväporukka on löytynyt ympärille, työ on rutinoutunut hyvällä tavalla sekä kaupunki on ihanan tuttu mutta silti aina löytyy uutta. Tänne kutkuttaisi kyllä jäädä - välillä todella tajuaa asuvansa yhdessä maailman upeimmista kaupungeista sen historian, kulttuurin ja kauneuden puolesta. Lontoossa vaan on jotain taikaa, siitä on tullut melkein mottoni.

Pitäisi aina muistaa että maailma on avoinna, että jos jotain haluaa voi sen saavuttaa kun vain ottaa oikean asenteen.

Liitän tähän vielä hyvin osuvan videon ja hyvänmielen kappaleen:

Ajatuksia

Sunnuntaiyönä oli kieltämättä ihanaa tietää olevansa Suomesta, maasta joka voitti vihdoin jääkiekon maailmanmestaruuden sitten vuoden 1995. Joka vuosi sitä oli toivottu ja rukoiltu, huudettu tv-ruudun edessä ja kuunneltu Antero Mertarannan värikästä ja osuvaa selostusta pelin kulusta.

Aloin samalla miettimään kaiken sen Suomesta netin kautta kantautuneen huuman ja onnen keskellä sitä, miten iso asia maailmanmestaruus juuri jääkiekossa meille onkaan. En nimittäin kokenut tärkeäksi alkaa selostamaan paikallisille tai edes eurooppalaisille ystävilleni täällä sitä mitä jääkiekon maailmanmestaruus meille merkitsee. Kai se on joku suomalaisuuden osa joka ei aina välttämättä välity muualle (tosin poikkeuksiahan aina on). Tosin täällä jalkapallo on samankaltaisessa asemassa, se on samalla lailla lähes joka pojan -ja miehen urheilulaji vähän kuten jääkiekko Suomessa. Samalla ymmärsin miten arktisista ja karuistakin oloista sitä onkaan lähtöisin, maasta jossa kansallisurheilulaji pelataan jäällä puhumattakaan siitä että rajun lajin edustajilta puuttuu usein hammas jos toinenkin.

Mielessäni ovat pyörineet myös "edustava" suomalaiskuva mikä mediassa myllyää nyt kun maailmanmestaruutta on juhlittu presidentinkin kanssa ja kaiken kansan edessä. Kaatuilua ja sekavaa humalaista sopertelua kameran edessä ei ole puuttunut. Kyllä sitä örväystä on joka maassa, mutta jotenkin tuntuu että toisinaan perusluonteeltaan jurot suomalaiset on juuri niitä jotka on käytöstapoja vailla sitten humalassa ollessaan - myös kaiken kansan edessä tv:ssä. Mutta toisaalta, onhan maailmanmestaruus sentään jotain mitä saa luvan kanssa juhliakin mutta senkin voi tehdä asiallisesti ja järki päässä.

Toinen ikävä lieveilmiö on ollut ruotsalaisten pilkkaaminen. Osin tämä toki on leikkimielistäkin ja onhan sitä kitkaa naapurimaan kanssa aina ollut, mutta haukkumanimet ja mediassa näkynyt vahingonilo Ruotsia kohtaan on ollut ehkä hiukan tarpeettomissa mittakaavoissa. Ei menestys saisi nousta hattuun niin, että toisia aletaan pilkata sen vuoksi. Sitä paitsi hopeaahan Ruotsikin sai, eivät ne pelaajat nyt mitään luusereita ole kuten lehdet ovat vihjailleet.

Itse olen oikein tahallani kuunnellut ruotsalaista musiikkia, sillä uusi lempiartistini on sattumoisin kotosin juuri naapurimaastamme. Voisinpa muuten suositella, kyseessä on siis Veronica Maggio. Pirteää musiikkia, sopii ihanasti kevätpäiviin.

Ollaan me pohjoisen kasvatit ylpeitä voitostamme tuossa kansallislajissa joka on meille niin tärkeä, mutta ei lytätä toiseksi tulleita ja jätetään ne örvellykset nyt ainakin niiden kameroiden ja kaiken kansan ulottumattomiin! Peace out. ;)

Matkailu avartaa? - tapoja ja tottumuksia maailmalta

En ilmeisesti koskaan saa tarpeekseni kirjoittaa aiheesta matkustelu. Inspiroiduin eilen kovasti tästä kirjoituksesta ja mieli täyttyi heti matkusteluun liittyvistä ajatuksista.

Jotta saisin itsekin vaihteeksi aikaiseksi jotain aiheeseen liittyvää, päätin kokeilla huvin vuoksi koota yhteen muutamia tapoja, outoksia tai muuta ihmetyksiä jotka on jostain syystä tarttuneet matkaan maailmalla matkatessa.

Ruokailutottumuksia:

Australiassa asuessani ihastuin ikihyviksi hedelmäsalaatteihin. Niillä tarkoitan tuoreita hedelmäsalaatteja, jotka koostuvat usein marjojen ja hedelmistä sekä toisinaan mausteena on myös maustamatonta jogurttia. Colesista sai aivan ihania hedelmäsalaatteja itsepalveluna, eli tiskillä valittiin rasiaan haluamansa yhdistelmä esimerkiksi eri meloneista, marjoista ja muista herkuista lisukkeiden (jogurtti, mysli) kera. Nams! Onneksi Lontoossa on myös hyvä hedelmäsalaattivalikoima, sillä nykyisin olen melkoisen addiktoitunut niihin!

Olen jättäytynyt pois lämpimän lounaan syömisestä. Tämä tapa tarttui myöskin Australiassa, jossa syödään usein voileipä tai salaatti lounaaksi. Sama tapa pätee myös Iso-Britanniassa mikä sopii minulle kyllä oikein hyvin! 

Ympäristöllisiä tottumuksia:

Otsikko on ehkä hiukan harhaanjohtava, mutta pointtina on siis se että toisinaan ihan täällä Euroopan sisällä saatan refleksinomaisesti varoa kurkottamasta hämäriin nurkkiin tavaroita etsiessäni niissä mahdollisesti majailevien astetta suurempien ja myrkyllisten hämähäkkien varalta aivan kuten Australiassa täytyi. 

Tai sitten yllättävän usein jos kuulen pienen lapseen tietynlaista ääntelyä (sellaista jokeltelun ja kirkumisen välimaastoa) erehdyn luulemaan sitä papukaijan ääntelyksi, joka on tietty Australiassa arkipäivää sillä siellä kyseiset linnut pitävät ääntä lähes koko ajan. Hassua miten nopeasti ja pitkäaikaisiksi tuollaisetkin asiat pinttyy mieleen!

Kielellisiä tottumuksia:

En osaa enää lausua r-äännettä ranskalaisittain vaan teen sen jotenkin kummasti aina hollantilaisittain. Opiskelin ranskaa muutaman kurssin verran lukiossa, jossa luonnollisesti oikeaoppinen lausuminenkin kehittyi, mutta Hollannissa asuttuani täytyi opetella kielen yllättävän vaikea, kurkkuääninen 'r' mikä jäi ikäänkuin päälle kun sen kerran oppi. Kumma juttu, joka tosin herättää toisinaan hilpeyttä kanssakuulijoissa kun yritän lausua jotain ranskaksi. 

Toisinaan myös lausun englantia vahingossa hiukan saksalaisella aksentilla, sillä Maastrichtissa opiskelijakunta koostui luullakseni yli puoliksi saksalaisista ja aksenttia luonnollisesti kuuli runsaasti. Lisäksi täällä Lontoossa minulla on myös saksalaisia ystäviä.

Pukeutumistottumuksia:

Australiassa asuessani pukeutumiseni luonnollisesti mukautui helleolosuhteisiin ja pienistä rantamekoista, varvassandaaleista eli paikallisesti thongseista, hellehatuista ja surffishorteista tuli osa jokapäiväistä vakiopukeutumista. Tuohon aikaan tyyli oli muutenkin hyvin erilaista kuin Suomessa muunkin kuin hellepukeutumisen osalta ja mielestäni on kyllä edelleen. Omaksuin etenkin varvassandaalit ja yleisen "surffityylin" johon kuului tietynlainen löysä toppi + revityt farkkushortsit + olkihattu. Australia-aika vaikuttaa pukeutumiseeni edelleen, tosin Hollanti muokkasi pukeutumistani myös ja samoin nyt Lontoo. Kaikkialla kuitenkin ihailin samanhenkistä pukeutumista. Täällä Lontoossa olen ainakin yrittänyt kehittää tyyliäni enemmän siihen suuntaan kuin haluan (ilman sitä surf lookia joka ei täällä ihan kannata ;)

Kaikki kuvat: weheartit

Päivä Au pairin elämässä

En olekaan kertonut lainkaan elämäni arkisemmasta puolesta täällä Lontoossa. Ensin hieman taustatietoa: olen siis Au pairina, eli hoidan lapsia ja asun samalla perheen kanssa. Tämä on kaikenkaikkiaan kolmas kerta tässä pestissä, tosin perheet ovat aina vaihtuneet. Toisinaan kysyn itseltäni miksi ihmeessä olen taas lapsia kaitsemassa, mutta au pairina oleminen on erittäin hyvä keino päästä näkemään samalla maailmaa ja koska viihdyn lasten kanssa on työkin mieleistä. 

Tässä perheessä autan kotona olevaa äitiä hoitamaan 2-vuotiasta, 5-vuotiasta ja 7-vuotiasta lasta. Työtunteja ei ole kovin paljoa, joten liian raskaaksi työnteko ei pääse. Ajat ovat tosin toisinaan epäsäännölliset ja joustavat perheen mukaan. Kaksi vanhinta lasta on koulussa ja nuorin kotona äidin kanssa. Vastuutehtäviini kuuluu enimmäkseen koulun jälkeinen yleinen avustaminen, leikkiminen ja toisinaan harrastuksiin vienti ja tuonti. Mikään päivä ei ole täysin samanlainen, sillä lasten kanssa tietty sattuu ja tapahtuu! Mutta eipä ainakaan käy tylsäksi!

Ajattelin myös kertoa hieman päivästäni Au pairina, tosin koska tänään oli lomapäivä koulusta ei rutiini ole tyypillinen. Ajatkin ovat hyvin summittaisia.

Torstai 21.4.2011

Noin klo 10 - 12: 

Leikin 5-vuotiaan pojan kanssa tämän huoneessa hyyvin pitkän leikin Playmobil-leluilla. Leikkiin sisältyi mm. hevosratsastusta, ammuntaa tykeillä ja muuta jännittävää.

Klo 12 eteenpäin:

 Lounas koko perheen kanssa. Leikkiä takapihalla. Oltiin esimerkiksi puuhippaa ja tehtiin kuperkeikkoja nurmella. Tämän jälkeen suuntasimme puistoon kahden vanhemman lapsen kanssa.

Noin klo 13 - 14: 

Ulkoilua puistossa ja auringon lämmöstä nauttimista. Jäätelöiden syömistä.

Noin klo 15 - 17:

 Leikkiä pihalla ja vähän sisälläkin. Esimerkiksi puuhippaa, kauppaleikkiä, pallopelejä, piilosta, pallon piilotusta.

--------------

Nyt olen vapaalla sillä vanhemmat ja nuorimmainen saapuivat asioiltaan takaisin kotiin. Ensi viikolla alkaa taas koulurutiini, joten vielä hetki saadaan nauttia rennommasta loma-aikataulusta.

Jos löytyy Au pairina olosta kiinnostuneita, minulle saa lähettää kysymyksiä aiheeseen liittyen!

Lontoossa

Lontoossa on oleiltu jo pari viikkoa ja aika on kyllä mennyt melko nopeasti! Tekemistä on riittänyt sekä arjen aherruksessa että viikonloppuisin tutkiessa Lontoota. Täällä on ihanan keväistä ja puut kukkivat jo eri violetin ja vaaleanpunaisen sävyissä.

Olen ehtinyt käydä mm. Museum of Londonissa sekä Tate Modernissa. Lontoon kulttuuritarjonta on kyllä vertaansa vailla. Tarkoituksena olisi myös päästä katsomaan musikaaleja, joista Lontoo on kuuluisa.

Toki olen myös juossut edestakaisin Oxford Streetin kiireisellä ostoskadulla sekä käynyt katsastamassa ihanan Portobello Marketin Notting Hillissä. Söinpä siellä muuten ensimmäistä kertaa elämässäni espanjalaista herkkua nimeltä churros! Oli hyvää!

...................................

Sain muuten idean, jossa yhdistyy intoni valokuvaukseen sekä Lontoon tutkimiseen.. Kyseessä on siis kuvahaaste!


Idea lyhykäisyydessään: Voit ehdottaa jotain täällä Lontoossa minkä haluaisit minun kuvaavan. Tällä kertaa ideana on kuvata vähän eri lailla kuin esimerkiksi että ottaisiin kuvan jostain tunnetusta paikasta, asiasta tms. Tarkoituksena on kerätä kokoelma kuvia ympäri Lontoota mitä erilaisimmista asioista mitä kaupunki pitää sisällään.

Esimerkkejä: mielenkiintoisin katugrafitti, hauskimman näköinen metrotunneli, suosikkipaikka, herkullisin lounas, houkuttelevimman näköinen katu etc.


Otan ehdotuksia vastaan ainakin toistaiseksi määrittelemättömän ajan, sillä haluaisin saada mahdollisimman värikkään kuvasadon aikaiseksi! Rohkeasti siis vaan kuvaehdotuksia tulemaan! :)

Päivä 1: Sydney

G'day vihdoin täältä Australiasta!

Lentomatka oli juuri niin uuvuttava kuin päälle 20 tunnin lennoilta voi odottaakin, mutta ainakin tähän mennessä se on osoittautunut juuri sen arvoiseksi. Olen siis tällä hetkellä Sydneyssä eikä ole vielä sen tarkempia suunnitelmia jatkosta.

Aurinko paistaa, on lämmin, ihmiset ovat rentoja ja iloisia. Kaikki on samaan aikaan vierasta ja tuttua. Vielä tämä tuntuu kuin unelta, hyvin epätodelliselta. Aamulla heräsin aikaisin ja suuntasin hostellin parvekkeelle ihailemaan upeaa meren horisonttia, jota olin niin paljon ikävoinyt. Tuntuu kyllä juuri siltä että on saapunut rakkaaseen paikkaan. Australia on vielä ihanampi mitä muistelinkaan. Tätä tunnelmaa ei voi sanoin kuvailla, se täytyy itse kokea. Uskon että täällä saattaa asua maailman onnellisimmat ihmiset. Ainakin minun näkokannalta. Kaikki hymyilee, on iloisia ja ystävällisiä. Enkä ihmettele kun saavat asua tällaisessa paikassa.

Aion nauttia tästä tunnelmasta ja lämmostä täysillä ja elää hetkessä seuraavat 3,5 viikkoa.

Otan kuvia myohemmin kunhan maltan, toistaiseksi olen vain itse yrittänyt uskoa tätä kaikkea todeksi.

---------------

Valintojen äärellä

Elämässä täytyy tehdä paljon valintoja ja päätöksiä.

Tuntuu että elämäni ei ole viime kuukausina muuta ollutkaan! Olen pysytellyt blogistakin poissa koska en ole uskaltanut kertoa mitään päätöksiäni täällä, sillä ne ovat kuitenkin seuraavana päivänä jo muuttuneet.

Tällä hetkellä minua suorastaan kiusoitellaan kahdella työvaihtoehdolla, joissa molemmissa on valtavasti hyviä puolia ja on molemmissa ne vikansakin. Mutta silti kun toiseen sisältyy ulkomailla asuminen laitan sen automaattisesti heti kärkeen. Valitettavasti asia ei ole kuitenkaan yhtä helppo kuin miltä se voi kuulostaa..

Eikä tässä kaikki, edelleen on auki mitä teen ennen mahdollisen työrupeaman alkua - ja missä! Pää tässä menee pyörälle, etenkin kun jo valmiiksi tehty suunnitelma Balille Indonesiaan lähdöstä kariutuikin masentavien sääennusteiden (sadetta, ukkosta) vuoksi. Siellä onkin nyt pahin sadekausi meneillään vielä maaliskuulle saakka. Ei sinne siis surffaamaan tällä kertaa olosuhteiden ollessa ei-niin-suotuisia..

Kuitenkin se on jo varmaa että hakemukset lähtivät UCAS-sivuston kautta yliopistoihin Skotlantiin ja Englantiin. Olen jo kahtena edellisenä vuonna ollut hakemassa mutta aina joku este on tullut matkaan ja monivaiheinen hakuprosessi on keskeytynyt. Nyt kuitenkin hakemus lähti viimein ja alkaa vain kutkuttavan jännittävä odotus! Suomeenkin on hakemuksia lähtenyt ja täytyy vain toivoa parasta!

Toivon että ensi viikon alkuun mennessä suunnilleen jo tiedän mitä elämässäni tulee keväällä tapahtumaan.. Epätietoisuus ja valintojen sekamelska uuvuttaa! Mutta on tästä ennenkin selvitty joten luotetaan vaan nytkin siihen että kyllä kaikki järjestyy. :)

"If you don't like something, change it"

Täällä päin maailmaa puhaltavat nyt hiukan uudet tuulet.

Joulun jälkeen tilanteeni tulee saamaan muutoksia, joiden suunnasta en vielä tarkkaan tiedä. Kerron kuitenkin, että karttoja on selailtu ja lentolippujen hintoja ahkerasti vertailtu.Tilanteeni tulee ainakin muuttumaan sen verran, että opiskelemaan Maastrichtiin en joulun jälkeen enää palaa. Tähän on päädytty sen vuoksi, että tämän alan opintoja en halua enkä aio jatkaa. Ala on henkilökohtaisesti itselleni aivan väärä. On ollut suunnattoman helpottavaa vihdoin ymmärtää se ja hellittää sinnikäs yrittäminen huomaamattaan olla jotain muuta kuin on.

Kaikkein parasta on kuitenkin ollut ymmärtää miten itse olen oman elämäni päähenkilö ja voin rakentaa elämäni ihan sellaiseksi kuin haluan. Eikä muiden mielpiteitä ole pakko kuunnella. Eräs suosikkiviisauksistani sisältää sanat "if you don't like something, change it" - otin tästä anonyymista neuvosta vihdoin vaarin enkä voisi olla tyytyväisempi ratkaisuuni.

Seuraavat seikkailut ovat vielä tuntemattomat, mutta niistä kerron täällä heti kun varmistuvat. Stay tuned! Edelleen vastailen kuitenkin mielelläni kysymyksiin Maastrichtissa opiskelusta ja täällä asumisesta.

Loppuun vielä pieni mainos uunituoreesta kuvablogistani, jonne keräilen arkistojen aarteita ja lisäilen uusia kuvia sen mukaan kun niitä otan.

Hullu maanantai

Tavallisesti maanantai käsitetään ankeaksi päiväksi, jolloin uusi viikko jälleen alkaa ja on aika palata arkeen. Tämäkin maanantai oli arjen alku koeviikon jälkeen ja uusi jaksokin alkoi vihdoin. Meno oli kuitenkin harvinaisen hullua ja levotonta, monessakin mielessä.

Aamun luennolla istuimme kavereideni kanssa luentosalin yläparvella, jonka totesimme juuri tänä maanantaiaamuna suureksi erheeksi kaiken mahdollisen oppimisen kannalta. Koestressin ja Halloween-juhlintojen jälkeinen luentotunnelma oli nimittäin aika mielenkiintoinen. Edessä istuvat pojat katsoivat hullunkurisia videoita Youtubesta laptopeillaan ja hekottelivat, ympärillä pelattiin niin ristinollaa kuin hirsipuutakin, ihmiset juttelivat toisilleen kirjoittamalla Wordiin ja räpläsivät kännyköillä. Kaiken kukkuraksi luennoivalla professori-rukalla oli vielä kaamea flunssa ja siitäkös yleinen hepuli syntyi kun kyseinen professori joutui pyytämään kuuntelevalta yleisöltään nenäliinaa vuotavalle nenälleen..

Tavallisesti kaikki tämä olisi ärsyttänyt häiritessään keskittymistä, etenkin ne Youtubessa häärivät pojat, mutta luennon aiheena sattui olemaan sopimusoikeus ja sen historia, mikä ei tuntunut oikein ketään kiinnostavan. (Allekirjoittanutkin myöntäköön että siinä vaiheessa kun samat asiat muinaiseen Roomaan perustuvista erilaisista sopimuskäyntännöistä oli jauhettu monta kertaa, edessä istuvien poikien katsoma Youtubessa pyörivä video tivolilaitteessa pahoinvoivasta tytöstä aiheutti pientä hilpeyttä myöskin tässä kyllästyneessä kuuntelijassa).

Kaiken kukkuraksi tein virheen mennessäni luentoa seuraneen tutoriaalin jälkeen vielä kaupungille, joka kuhisi shoppailijoita. En tiedä mikä kansainvaellus sielläkin oli, sillä jokaikinen neliömetri keskustasta oli täynnä ihmisiä ja kaupoissa käyminen oli suuri tuskainen taistelu. Koin parhaaksi paeta kotia kohti ja huomasin matkalla että kaupungintalolla oli jokin merkittävä tapahtuma meneillään koska useampi tv-asema oli kameroineen paikalla. Yllättäen bussipysäkkikin pursui ihmisiä ja täysi bussi tietysti jumitti kauheassa liikenneruuhkassa ties kuinka kauan.

Huoh, jotkin maantait sitten ovat ihan omaa luokkaansa.. Onneksi näinkin hilpeissä meiningeissä. :)

Yömyöhällä

Tiistain kokeen jälkeen on ollut lähinnä hyvin hämmentynyt ja omituinen olo. Häh, nytkö se on ohi? Ensimmäinen asia minkä tein kokeen jälkeen oli juhlimisen sijaan kaatuminen sänkyyn keskellä iltapäivää ja sikeä nukkuminen iltaan saakka. Nyt järkytyksestä on ehkä jo toivuttu ja on aika keskittää energiat mm. ihastuttavan omistusoikeuden esseen perjantaiseen deadlineen. Maanantaina alkaa uusi jakso ja uudet kurssit. Kieltämättä jännää!

Löysin muuten taannoin aika hauskan listan Facebookista, jonka luin osuvasti muutamaa päivää ennen opiskelujen alkamista ja olen saanut todeta erittäin paikkaansapitäväksi. Alla muutama näyte listalta.

You know you are from Maastricht University when:

You don't know the current weekday, but you know the next deadline

You try hard to stay serious, if you hear others talk about their high workload

You know the library is the social hotspot in town

You hear more german than dutch

You feel quilty for taking a Friday night off

You are happy that you have no class today, so you can spend the whole day studying!

-------

Että tällaista täällä. Hieman on mietityttänyt mitäköhän kohtalotovereille, muille meidän kurssilaisille, kuuluu sillä melko moni on kadonnut kuin tuhka tuuleen kokeen jälkeen.. Lienevätkö stressiään jossain helpottamassa.. Itsellänikin kutkuttaisi ottaa juna alle ja järjestää joku viikonloppu pieni seikkailuretki jonnekin. Bryssel olisi kiva koluta läpi vähän muutenkin kuin juna-asemalla tonnin painavan matkalaukun kanssa panikoiden. Ja Amsterdam olisi mukava kokea myös piakkoin. Maastrichtin sijainti on siitä loistava, että matka on niin moneen paikkaan kätevä. Saksan puolella Düsseldorf ja Cologne ovat alle tunnin ajomatkan päässä, Belgiassa Bryssel on muutaman tunnin päässä eikä Pariisikaan kovin kaukana ole. Kieltämättä kadehdin belgialaisia ja saksalaisia kavereitani jotka matkaavat viikonloppuisin kotiin, lähellä kun ovat noiden maiden rajat (heh, en vieläkään lakkaa ihmettelemästä miten oikeasti Belgia alkaa tuosta kivenheiton päästä).

Nyt ehkä jätän väsyneet kirjoittelut ja piipahdan vielä mainion Gleen pariin illan päätteeksi (joka kuulemma Suomessakin on alkanut, hyvä juttu!). Yläkerran megabailutkin tuntuvat rauhoittuneen.. Tätä opiskelija-asumisen ihanuutta on kuunnella puolenyön aikoihin kuinka yläkerran porukka huudattaa musiikkia ja laulaa mukana äänekkäästi. Listalla mm. Aerosmithin klassikkoballadit. Yh. Ja jossain vaiheessa joku pomppi tasajalkaa kengät jalassa. Huraa. Nyt väki taisi väsähtää kun ei kuulu pihaustakaan.

Öitä siis.

Viidakon laki

Lukukauden ensimmäiset kokeet näkyy eniten meidän yliopiston kirjaston kävijäkunnassa, joka kasvaa ihan eri mittasuhteisiin. Tänään saavuin paikalle puolenpäivän tienoilla ja olin jo auttamattomasti myöhässä. Hyvä että edes istumapaikkaa löytyi. Insane!

On tullut kantapään kautta opittua että tässä tapauksessa pätee kyllä viidakon laki - nopeat vievät hitaiden pänttäyspaikat. Ja nimenomaan ne paikat joilla on käytössä tietokone.

Pahin ruuhka tuntuu olevan iltapäivällä, iltakahdeksalta on jo ihanan rauhallista työskennellä.

Vinkki kanssapänttääjille: Pienellä kyttäyksellä saattaa lykästää. Esimerkiksi jos istumapaikka ilman konetta vapautuu koneellisen paikan läheltä, siitä on hyvä hyökätä jos käy niin hyvin että koneellinen paikka vapautuu.

Ja vielä pyyntö: Please, kirjasto ei ole mikään sosiaalikerho joten jos haluat kokoontua kaveriporukan kanssa puhumaan isoon ääneen, ole kiltti ja mene kahvioon joka on ihan tätä (äänekästä) sosialisointia varten! Nimimerkillä äänekkäitä pänttäysnaapureitaan ehkä turhankin ilkeästi mulkoillut.

-------

Tässä vielä havainnoillistava video meidän yliopiston kirjastolta minkälainen massaryntäysilmiö on kyseessä: