Ajatuksia

Sunnuntaiyönä oli kieltämättä ihanaa tietää olevansa Suomesta, maasta joka voitti vihdoin jääkiekon maailmanmestaruuden sitten vuoden 1995. Joka vuosi sitä oli toivottu ja rukoiltu, huudettu tv-ruudun edessä ja kuunneltu Antero Mertarannan värikästä ja osuvaa selostusta pelin kulusta.

Aloin samalla miettimään kaiken sen Suomesta netin kautta kantautuneen huuman ja onnen keskellä sitä, miten iso asia maailmanmestaruus juuri jääkiekossa meille onkaan. En nimittäin kokenut tärkeäksi alkaa selostamaan paikallisille tai edes eurooppalaisille ystävilleni täällä sitä mitä jääkiekon maailmanmestaruus meille merkitsee. Kai se on joku suomalaisuuden osa joka ei aina välttämättä välity muualle (tosin poikkeuksiahan aina on). Tosin täällä jalkapallo on samankaltaisessa asemassa, se on samalla lailla lähes joka pojan -ja miehen urheilulaji vähän kuten jääkiekko Suomessa. Samalla ymmärsin miten arktisista ja karuistakin oloista sitä onkaan lähtöisin, maasta jossa kansallisurheilulaji pelataan jäällä puhumattakaan siitä että rajun lajin edustajilta puuttuu usein hammas jos toinenkin.

Mielessäni ovat pyörineet myös "edustava" suomalaiskuva mikä mediassa myllyää nyt kun maailmanmestaruutta on juhlittu presidentinkin kanssa ja kaiken kansan edessä. Kaatuilua ja sekavaa humalaista sopertelua kameran edessä ei ole puuttunut. Kyllä sitä örväystä on joka maassa, mutta jotenkin tuntuu että toisinaan perusluonteeltaan jurot suomalaiset on juuri niitä jotka on käytöstapoja vailla sitten humalassa ollessaan - myös kaiken kansan edessä tv:ssä. Mutta toisaalta, onhan maailmanmestaruus sentään jotain mitä saa luvan kanssa juhliakin mutta senkin voi tehdä asiallisesti ja järki päässä.

Toinen ikävä lieveilmiö on ollut ruotsalaisten pilkkaaminen. Osin tämä toki on leikkimielistäkin ja onhan sitä kitkaa naapurimaan kanssa aina ollut, mutta haukkumanimet ja mediassa näkynyt vahingonilo Ruotsia kohtaan on ollut ehkä hiukan tarpeettomissa mittakaavoissa. Ei menestys saisi nousta hattuun niin, että toisia aletaan pilkata sen vuoksi. Sitä paitsi hopeaahan Ruotsikin sai, eivät ne pelaajat nyt mitään luusereita ole kuten lehdet ovat vihjailleet.

Itse olen oikein tahallani kuunnellut ruotsalaista musiikkia, sillä uusi lempiartistini on sattumoisin kotosin juuri naapurimaastamme. Voisinpa muuten suositella, kyseessä on siis Veronica Maggio. Pirteää musiikkia, sopii ihanasti kevätpäiviin.

Ollaan me pohjoisen kasvatit ylpeitä voitostamme tuossa kansallislajissa joka on meille niin tärkeä, mutta ei lytätä toiseksi tulleita ja jätetään ne örvellykset nyt ainakin niiden kameroiden ja kaiken kansan ulottumattomiin! Peace out. ;)