Matt hukassa

Youtubesta nousee jos jonkinlaista uutta lupausta maailmankartalle. Yksi mielenkiintoisimmista ja erikoisimmista tapauksista täytyy olla Matt joka matkusti ympäri maailmaa tanssimassa tunnettujen nähtävyyksien edustalla sekä mitä äärimmäisimmissä paikoissa.

Yhdysvalloista, Connecticutista kotoisin oleva Matt tallennutti omalaatuisen tanssityylinsä eri puolilla maailmaa videolle joka levisi Internetin selaajalta toiselle ja nyt video on saavuttanut Youtubessa mahtavat 12,045,021 katselukertaa! Ja kyseessä on vain tämänhetkinen tilanne.

Matt kertoo nettisivuillaan idean lähteneen miehen Aasian matkailun reissukaverin keksimästä ideasta korvata tavallisen tylsät nähtävyyskuvat hieman ainutlaatuisemmilla: Matt saisi tanssia tunnettujen rakennusten ja paikkojen edessä tunnetuksi tekemäänsä tanssiaan. Mattin omaperäinen tanssityyli olikin pian jo maailmankuulu! Eikä kyse ole pelkästä hauskanpidosta sillä Matt kertoo tavoitteensa olleen saada amerikkalaiset kiinnostumaan matkustelusta. Niinpä Matt matkasi kuuden kuukauden ajan kolmessakymmenessäyhdeksässä maassa keräten materiaalia ja nauttien niin hullunkurisesta tanssistaan kuin matkustelustakin.

Mattin toinen matka maailmalla tanssien alkoi vuonna 2007 jolloin Matt järjesti mittavan projektin kerätäkseen häneen yhteyttä aiemmin ottaneita sekä uusia kiinnostuneita tanssimaan kanssaan eri kohteissa. Mattin toisella videolla nähdäänkin ihmisjoukkoja tanssimassa yhdessä Mattin kanssa.

Youtuben kommenteissa moni kehuu Mattin videoita insiproivaksi ja kaukokaipuun herättäväksi. Sitä video minunkin mielestäni on. Ainaisena seikkailunnälästä kärsivänä ja muutenkin hyvin uteliaana ihmisenä en voi kuin kaivata näkemään kaikki jännittävät paikat mitä maailmalla on tarjota! Mattin kohteista listani kärkipäähän nousevat Sydney sekä Tokio.

Mattin video:



Katso myös Mattin toinen tanssivideo sekä video jolla Matt kertoo itse matkoistaan !

Maanantain piristyksiä

Talvi on ainakin täällä pohjoisessa Suomessa jo täydessä vauhdissa. Eilisen lumimyräkän jälkeen lunta on kinoskaupalla. Tällaisina päivinä toisaalta kaipaa hirmuisesti muille maille lämpöisille, lähinnä valoa on ikävä. Tässä pisteessä ei muista enää miltä auringon lämpö tuntuu iholla.

Jos unohdetaan maanantain väsymys, pimeys ja kaukokaipuu lämpimään, kirpeä pakkanen ja harmaa taivas nyt hetkeksi? Tässä muutamia ainakin minua piristäneitä kappaleita videoineen jotka pyörivät juuri tällaisina pakkaspäivinä uudestaan ja uudestaan ihan vain siksi että kaikki masentava unohtuisi.

Kings of Convenience - Toxic Girl

Ei ehkä sanoituksiltaan mikään maailman aurinkoisin, mutta ihana melodia saa kummasti hymyn huulille.



Panic at the Disco - That Green Gentlemen




--

P.S. Ensi vuoden suunnitelmat ovat alkaneet hahmottua....

Stay tuned!

Kaukokaipuun aikaansannoksia

Nyt kyllä täytyy purkautua oikein olan takaa sillä pääkoppa on ollut räjähtämispisteessä viime aikoina. Tällä hetkellä käsite 'välivuosi' tuntuu hirveän mutkikkaalta ja aiheuttaa enemmän kuin hieman päänvaivaa. Kun ulkona on pimeää kuin tynnyrissä, aurinko on harvinainen näky ja taivaalta sataa lähes jäätä ajautuu helposti pyörittelemään taas päässään ne tuhannet ja silti niin vähäiset vaihtoehdot tämän seikkailuvuoden täytteeksi.

Lukioaikana koeviikkojen kanssa taistellessa ajatuksena välivuosi oli mahtipontinen vapauden ylistys hiekkarantoineen ja lokoisine auringonottoineen jossain kaukaisessa maassa. Minun piti lähteä milloin kilpikonnien pelastukseen Meksikoon, interrailille Eurooppaan, Afrikkaan opettamaan lapsia, sademetsäseikkailulle Etelä-Amerikkaan.. "Huhhuh mikä litannia!" sanon minä, sen realistisemman välivuoden viettelijä vuonna 2008 jolloin ne hulppeat haaveet tosin yhä putkahtelevat pinnalle aika ajoin. Kuten viime aikoina minun koettaessani ratkoa yhä hämäränä pysyvän ajanjakson tammikuu -09 - syyskuu -09 kohtaloa.

Lähteäkö nyt vihdoin sinne Mehikoon? Entä jos en pärjääkään? Enhän minä osaa edes espanjaa! Afrikkaan? En uskalla kuitenkaan.. Niin juuri, tällaista se spekulointi yksinkertaisimmillaan on. Periaatteessa oma uskallus tässä taitaa se suurin rajoittaja kuitenkin olla. Lontooseen lähtiessä onnistuin jotenkin hämäräperäisesti turruttamaan sen osan aivoista joka estelee ja alkaa jänistää. Jotenkin vain tuntui siltä että nyt lähdetään eikä meinata! Nyt se tunne on todellakin hakusessa.. vaikka Heathrow'lla lähtöaikatauluja katsoessa tuntui että kaikki on mahdollista. Niin kai se on että tänne on taas alkanut hiljalleen juurtua ja se typerä realisti sisälläni kapinoi naiivia seikkailunhalua vastaan rajusti.

Minulla on tiettyjä (optimistisesti katsottuna realistisia jopa) mielikuvia siitä millainen haluaisin välivuoteni loppupuoliskon olevan. Pitää vain toivoa että en menetä järkeäni ennen sitä kauan haettua tunnetta "tässä se on, nyt mennään!". ;) Ja lähtiessä haluaisin lainata Barney Stinsonin nerokasta lausahdusta:

"It's going to be.. LEGEN -- wait for it... DARY!"

Sitä odotellessa!

--

Kuvituksena koulun kanssa keväällä tehdyltä Katalonian matkalta räpsimiäni kuvia.

Lontoo-kaipuuta osa 1

Kun kuulokkeista soi iloisesti Lily Allenin LDN ja koneen kansioiden Lontoo-kuvat tulevat yksi toisensa jälkeen taas katselluiksi, ei pieneltä kaipuulta voi välttyä millään. Ja kun se kaipuu iskee, se on purettava. Ryhdynkin siis oitis toimeen! Kuvituksena itse räpsimääni materiaalia.

Miksi Lontoo?


Niin, miksi kaikista maailman mahdollisista kolkista työskennellä Au pairina valitsin juuri tämän kaupungin? Totta puhuen valinta tuli tehtyä vaiston ja uteliaisuuden varassa. Läksin Lontooseen siis ummikkona, kaupungissa tai maassa etukäteen vierailematta. Olin vain katsellut Lontoota kuvin ja kuullut monien ihastuneen kaupungin "lontoomaisuuteen". Mitä se mahtoi olla? Uteliaisuus suorastaan kihelmöi selkäpiissä tuijotellessa kuvia Lontoon tunnelmista muunmuassa London Calling-blogista. Jokin siinä kaupungissa vain kiehtoi - ja minä suurkaupunkien tunnelman ystävänä halusin ehdottomasti kokea suurkaupunkielämän sekä parantaa englanninkielen sujuvuutta. Lontooseen siis! Take it or leave it!

Mitä sitten tapahtui?


Ensimmäiset minuutit, tunnit ja päivät olivat oikea tunnetilojen kirjo. Jo saapuminen Heathrow'n massiiviselle lentokentälle ja brittiaksentin ympäröimänä oleminen oli oikea kulttuurijysäys pikkukaupungissa varttuneelle ja vielä hyvin vähän maailmaa nähneelle. "Nuohan puhuu kuin telkkarissa!", oli yksi ajatus joka pyöri hyvin pyörällä olevassa (ja väsyneessä) mielessäni niillä hetkillä kun jättimäisellä lentokentällä harhailin. Olihan se vaikea uskoa olevansa tosiaan Iso-Britannian maaperällä ja ihan Lontoossa, miljoonakaupungissa.

Ja tottahan toki minä hätäpäissäni menin heti ensimmäiseksi yrittämään vahingossa ajajan paikalle autossakin, en onneksi ovea avannut! No, väsymyksen piikkiin se laitettiin ja sitten jo tarkastelinkin moottoritiemaisemaa auton vasemmalta (ja siis siltä oikealta) puolelta. Tulipa nähtyä ensimmäisten parinkymmenen minuutin aikana vilaus Wembley Stadiumia kuin ohi huristelevia punaisia "double deckereitäkin". Lähiömaisemat olivat kuin suoraan Hollyoaksista tai kaikista mahdollisista brittidraamoista.

Ensimmäinen kokemus brittitalosta oli sekoitus innostuneisuutta ja pienenpientä kauhistusta. Lattialankut nimittäin liikahtelivat ja natisivat epäilyttävästi kokolattiamaton alla ja portaat tosiaan olivat kapeat ja alkoivat lähes etuovelta kuten olin kuvitellutkin. "Ullakkohuoneessani" sitten mietin hetken että mihin ihmeeseen olenkaan tullut mutta onneksi ensimmäisen illan pienimuotoinen "kulttuurishokki" oli jo aamulla kummasti hälventynyt unien jälkeen.





Muutamia erikoisia ja hauskoja asioita joita huomasin ensimmäisinä päivinä Englannissa:

(kirjoitettu alunperin Lontoossa 23.9.2008)

- Kokolattiamatot! Myös portaissa! Onneksi se on ihanan pehmeä.

- Töpseleillekin on omat katkaisijat. Eli siinä vieressä on pikkuinen katkaisija joka laitetaan päälle kun töpseliä käytetään. Fiksua!

- Monimutkaiset ulko-ovien lukkojärjeselmät. Eteisessä on laite johon kosketaan sellaisella "avaimenperällä" ja laite alkaa piipata jonka aikana pitää ehtiä ulos talosta. Ihan hassu, tosin pelottava systeemi. :D

- Maitokanisterit. Ei siis pulloja, vaan muovikanistereita. Muistuttavat hieman suomalaisia Mehukatteja mutta siis maitoversio.

- No se vasemmanpuoleinen liikenne, siihen on vaikea tottua!

- Nämä hellittelynimet "darling", "sweetie" jne, jne. Niitä käytetään jatkuvasti, etenkin lapsille mutta myös aikuisille, jopa kauppojen myyjät saattaa sanoa asiakkaita noilla nimillä. Ne on kivoja kyllä!

- Silloin kun joku aivastaa, sanotaan "bless you". Joka kerta.

- Lattia natisee. Aluksi luulin että tämä oikeasti hajoaa alle! :D Kuullostaa pahalta, mutta oikeasti ne lattialankut vain ääntelee tuolla kokolattiamattojen alla, no worries.




Millaista oli sitten asua Lontoossa?

"Alkujärkytyksen" jälkeen elämä asettui luonnollisestikin uomiinsa ja pikkuhiljaa oma lähialue (niin pienenpieni asuinkylä kuin viereinen hiukkasen isompi esikaupunkialuekin) tulivat tutuiksi ja Oyster Card mahdollisti kulkemisen niin paikallisbussilla kuin hiukan myöhemmin myös tubella eli lontoolaisella maanalaisella. Ensimmäinen kerta tubessa kului kauhunsekaisissa tunnelmissa tämän eksymistä kammoavan vilkuillessa vainoharhaisesti pysäkkejä vaunun omassa taulussa jossa luki aina seuraava pysähdyspaikka. Perille kuitenkin päästiin ja takaisin, sinne jäi kaikki kammot ja enpä kertaakaan tainnut nousta väärään tubeen. Lopulta koko systeemi paljastui yllättävän selkeäksi ja matkustajaystävälliseksi (jos ei nyt oteta huomioon ruuhka-aikoja jolloin tunsi todellakin olevan yksi silleistä ahtaassa purkissa, oi kyllä).


Metroasemille pääsi myös paikoin hienosti koristeltuja maanalaisia tunneleita pitkin. Tämä värikäs tunneli löytyy Trafalgar Squaren tuntumasta.

Lontoon tunnelma ei paljastunut lainkaan yliarvostetuksi. Pidin siitä miten jokainen pieni osa Lontoota oli niin hirmu erilainen. Noustessa tubesta Leicester Squarella tai Oxford Streetillä näki aivan erilaisen puolen Lontoota. Itse asuin Pohjoisessa, syrjäisessä kaupunginosassa joka myöskin oli täysin eri Lontoo kuin "keskustan" alueet. Puhumattakaan tietenkään erikoisuuksista kuten Camden Townista! Omaksi suosikikseni nousi South Bank jossa sai nauttia Thamesin tuulisesta tunnelmasta kuunnellen katumuusikkoja ja poiketen vaikkapa London Eye-ajelulle, viihtyisään kahvilaan, ulkoilmakirjatorille tai elokuviin. Tate Modernin upeat taidekokoelmat olivat myös kivenheiton päässä ja jos Lontoo-nostalgiaa kaipasi, sillan yli vain joen toiselle puolelle ja -tsadam- siinä seisoikin itse mahtava Big Benin kellotorni!




Moderni Millenium Bridge Tate Modernin lähistöllä erottuu Thamesin vanhojen siltojen joukossa.

To be countinued .....


..

Ne pakolliset alkusanat

Nyt kun on päästy sen verran alkuun että blogi on luotu, on aika kai hieman esitellä tätä uutta blogimaailmaan tupsahtanutta tapausta.

Kotona taas - blogia kirjoitan siis minä, 20-vuotias viime keväänä valkolakin (ja vapauden) saanut välivuoden viettäjä. Harrastan valokuvausta, musiikin kuuntelua, kirjoittamista milloin mitäkin, ajoittain tanssia (lajit vaihtelevat afrosta balettiin ja jazzista street danceen) sekä muuta liikuntaa vuodenajan ja mielenkiinnon mukaan.

Olen pian kuukauden päivät majaillut Suomessa Lontooseen sijoittuneiden Au Pair-töiden jälkeen suunnitelen seuraavia seikkailuja. Tarkoituksena olisi vuodenvaihteen jälkeen taas nousta Helsinki-Vantaalta muille maille. Kohde vielä hieman epäselvä mutta suuntaviivoja on alkanut jo löytyä. Seikkailuja odotellessa nautiskelua äidin leipomuksista, toivottavasti intoilua pian maahan jälleen satavasta kunnon lumesta sekä työnteosta.

Tästä blogista voit lukea niin suunnitelmista ja haaveista kuin Lontoo-ikävästäkin. Kommentointi on luonnollisesti sallittua, suorastaan erittäin toivottua.


Antoisia lukuhetkiä!