Lauantai Hyde Parkissa

Lauantaina nautin auringonpaisteesta hyvän ystävän kanssa Hyde Parkissa. Kuljeskeltiin ympäriinsä ja ihasteltiin kevättä.

Suurkaupungin miinuspuolia

Vaikka Lontoo on kuin suuri aarrearkku kulttuurin, shoppailun ja kaikenlaisten vaihtoehtojen suhteen ei arki täälläkään ole täydellistä. Täälläkin kiukuttaa, kenkä hiertää, nälkä kaihertaa vatsassa tai nuha saa nenän punaiseksi. Ihmismäärä ahdistaa, ruuhkassa joku etuilee, vauva itkee, Oyster-kortista loppuu matkat kesken. Se on sitä arkea, joka tosin tuntuu liikkuvan nopeutettuna ja satakertaisella volyymilla kun asuu suuressa kaupungissa.

Suurin shokki on ollut ihmisten määrä, se kuinka ihmisiä on ihan joka puolella ja koko ajan. Ja se että niillä on aina kiire. Vaikka ei tarvitsisikaan. Tarkkailin eräänä päivänä metroasemalla asiakaspalvelutiskin jonossa metron sisäänkäyntiporteille kiiruhtavia ihmisiä, joilla kaikilla tuntui olevan kiire ja nopea kävelytahti. Mietin mielessäni kuinkakohan monella mahtoi oikeasti olla syy kiirehtiä. Lontoon tahti on ripeä, kiireinen ja vakavan keskittynyt. Ihmiset puurtavat eteenpäin kuin junat, sillä eteenpäin on päästävä esteistä huolimatta. Olen huomannut saman tarttuneen omaankin menemiseeni, sillä huomaamatta kävelee ripeästi ja automaattisesti ärsyyntyy edessä pyöriville ihmisille. Lontoo tekee kärsimättömäksi, sen olen suureksi harmikseni huomannut.

Etenkin nyt opiskelun alettua ja muutettuani pois rauhallisilta perheiden suosimilta alueilta, olen joutunut huomaamaan joka puolella näkyvän köyhyyden. Resuisen näköisiä lapsiretkueita kulkee vanhempiensa kädestä roikkuen ja monella vastaantulijalla on jonkinlainen merkki siitä ettei rahaa ole tarpeeksi. Oma asuinalueeni on melko turvallinen ja viihtyisäkin, mutta lähiseuduilla on ns. "rough" alueita, joissa paikoin olot ovat varsin kurjat ja vaarallisetkin. Niitä onneksi voi vältellä, mutta ongelmat on pakko tiedostaa joka puolella täälläkin.

Melu on seikka johon minun on ollut erittäin vaikea tottua, se että aistiärsykkeitä tulee koko ajan tauotta. Alueellani sireenit huutavat kymmeniäkin kertoja päivässä, toisinaan jopa alle minuutin välein. Itselleni tämä on tuottanut tuskaa koska toisinaan melu tuntuu lähes kipuna korvissa.

Kaikki on suurkaupungissa kallista, etenkin kulkemiseen menee tuhottomasti rahaa. Oysteriin pitää lisätä tuon tuostakin lisää credittiä ja toisinaan täytyy suunnitella tarkkaan miten paljon aikookaan matkustaa jotta ei joudu maksamaan mansikoita. Toinen asia on kulkemisen monimutkaisuus minkä luulisi olevan helppoa, kunhan vain ottaa metron alle, mutta tosiasiassa päästäkseen kohteesta toiseen joutuu usein ottamaan neljäkin eri metroa. Usein vaihdot tapahtuvat kapeissa ja ruuhkaisissa metroaseman käytävissä, joskus niissä saa kulkea tovinkin ennen oikealle asemalaiturille löytämistä. Busseissa taas harvoin pääsee vähänkään kauemmas yhdellä bussilla ilman vaihtoa, tosin toisinaan niinkin voi käydä. Toisaalta Lontoo ei olisi Lontoo ilman metroa eli "tubea", vaikka välillä se mokoma kulkuväline kyllä aiheuttaa pahemman kerran turhautumista.

----------------

Tämä on taas näitä päiviä, jolloin tällaisen tekstin kirjoittaminen on otollisimmillaan. Aamulla pieni Suomi-ikävä nosti päätään, mutta mitäpä kotimaan ikävää ei suomalaisten blogien lukeminen ja artistien kuunteleminen helpottaisi! Tarvittiin vain jotain tuttua ja turvallista tämän kaaosmaisen arjen keskelle!

Maaimankansalaisuudesta

Olen kirjoittanut innokkaasti edellisellä kerralla mainitsemaani Culture and Identity-kurssin omaelämänkertaa peilaten samalla kokemuksiani asumisesta ja matkustamisesta eri maissa ja niiden vaikutuksesta identiteettiini. Samalla olen miettinyt termiä maailmankansalaisuus. Lukioikäisenä sisälläni asui kapinallinen, joka tahtoi matkustaa sinne missä pippuri kasvaa ja karistaa kotimaan pölyt jaloista - ehkä lopullisestikin. Lukion päätyttyä sainkin matkustettua ja asuttua eri maissa, Australiassa nistä pisimpään.

Rakkaus maata kohtaan kasvoi niin suureksi ja juuret juurtuivat niin tiukasti, että Suomeen paluu sai aikaan käänteisen kulttuurishokin joka voi olla tuttu monelle vaihdosta tai ulkomaankomennukselta palaavalle. Tunteet vaihtelivat inhosta häpeään, sillä tuntui etteivät kaikki ymmärtäneet miltä minusta tuntui. Kuin olisi revitty kahtia. Elämä Australiassa oli rakentunut jo niin kokonaiseksi ja muuttunut ihanasti soljuvaksi arjeksi, tutuksi. Kotimaassa kaikki tuntui olevan toisin, väärää. Samaan aikaan nousi pintaan syyllisyys tästä sopeutumattomuudesta maahan johon on syntynyt ja asunut suurimman osan elämäänsä. Kuin identiteetti olisi varastettu, jätetty Australiaan kokonaan.

Kun Suomeen asetuttuani myönsin ettei minusta nyt ihan australialaista tullutkaan, alkoi sopetuminen hiljalleen. Rusketuskin katosi kuukausien kuluessa. Suomalaisuuteen en halunnut kuitenkaan täysin pitäytyä, halusin olla maailmankansalainen. Sellainen, joka oman kansalaisuutensa ja kulttuurinsa lisäksi omaksuu monia muita ja niiden avulla rakentaa itselleen identiteetin joka ei yksistään pitäydy yhdessä tavassa elää tai yhdessä kulttuurissa.

Vaikka olen Hollannin kautta päätynyt takaisin Suomeen hetkeksi ja sieltä reissulle Australiaan ennen Iso-Britanniaan asettumista, olen tässä mutkien kautta oppinut rakastamaan ja syvästi arvostamaan omaa kotimaatakin. Hollannin byrokratian, oman kokemukseni mukaan töykeän asiakaspalvelun ja kulttuuriin sopeutumattomuuden jälkeen Suomi tuntui paratiisilta. Teki lähes mieli halata jokaista vastaantulijaa!

Lontoossa asuessa on oppinut arvostamaan Suomen luonnon puhtautta, metsiä ja järviä, suoraan luonnosta saatavaa ruokaa, luonnonläheisiä arvoja, niin monia asioita joita ei ennen ajatellut sen erikoisempina. Lisäksi täällä Englannissa vallitsevat suuret luokkaerot ja eriarvoisuus ovat saaneet arvostamaan Suomen turvaverkkoa, joka kuitenkin on melko laaja vaikka siitäkin voi olla montaa mieltä. Luokkaerot eivät Suomessa ole yhtä radikaalit kuin täällä, sillä etenkin Lontoossa ne määrittävät sen kuinka sinua kohdellaan, missä asut ja missä lapsesi saavat koulutuksensa. Jopa sen, millaisen ja miten hyvän koulutuksen he saavat. Kaikki eivät tässä hyvinvoinnin maassa edes opi kunnolla lukemaan, sillä vähävaraiset lapset päätyvät vähävaraisiin kouluihin joissa opetuksen taso on huono.

Vuosien ja seikkailujen varrella olen hyväksynyt avoimin sylein suomalaisuuteni, oppinut pitämään siitä suomalaisesta itsessäni jota on maailmalla moitittu vaatimattomaksi, hissukaksi ja ties miksi. Olen oppinut olemaan ylpeä arvoista jotka olen saanut, mutta huomaamatta ja tarkoituksellakin keräillyt ominaisuuksia, tapoja ja arvoja matkojeni varrelta. Ja näin tahdon tehdä jatkossakin uusien seikkailujen äärellä. Maailma on mielestäni niin valtavan suuri ja täynnä kaikkea opettavaista ja upeaa, mihin voi tutustua seikkailemalla ja omaksumalla. Kuka ikinä keksikään sanonnan "matkailu avartaa" puhui asiaa! 

Vuoden 2012 ensimmäiset mietteet

Vuosi vaihtui ja minunkin tie vei takaisin Lontoon kuhinaan. Paluushokki oli melkoinen hiljaisesta Pohjois-Suomen kaupungista miljoonakaupungin kiireiseen tunnelmaan. Sade ja myrskytuulet ovat aloittaneet Lontoon tammikuun ja aika on mennyt sopeutuessa taas tänne arkielämään.

Opiskelut alkavat ensi viikolla, tosin sitä ennen on vielä työskenneltävä Culture and Identity-kurssin omaelämänkerta-esseen parissa. Aihe on erittäin mielenkiintoinen ja antaa vapauden käsitellä itselleni henkilökohtaisesti mielenkiintoista ja tärkeää aihetta, monikulttuurisuutta ja sitä kuinka eri maissa asuminen ja matkustelu muokkaavat identiteettiä. Onnistuinkin saamaan kasaan jo päälle 2000 sanaa melko lailla hetkessä, sillä olen aiheesta niin innostunut. Phew! Tosin urakka on vielä edessä viimeistelyssä ja hienosäädössä.

Lontoo on edelleen lumeton. Tänään sain kokea oikean raining cats and dogs-tilanteen josta Englanti on kuuluisa. Vesipisarat olivat lähes kämmenen kokoisia (eh, jos hieman liioittelen) ja tuuli näytti riuhtovan puut juuriltaan. Katselin ikkunastani puluparkaa, joka näytti toivottomalta tuulen riepotellessa sitä sen lentomatkalla.

Kovasti on tullut mietiskeltyä myös tulevaisuutta ja etenkin ensi kesää. Mieli tekisi taas lähteä maailmalle seikkailemaan, vielä ei tosin tietoa minne ja milloin. Unelmointi ainakin on ihanaa vaikka ei mitään konkreettista vielä olekaan tapahtunut.

Nyt pitäisi saada rullaamaan tämä Lontoon arki harmaine taivaineen ja myrskyineen. Siinä onkin haastetta tammikuulle!

Unelmia ja tavoitteita ensi vuodelle

Seikkailuita, huolettomuutta, rohkeutta, haasteita, oppimista, valokuvausta, oma pieni kissanpentu, surffausta.

Loistavaa loppuvuotta kaikille! Ja upeaa uutta vuotta 2012 ellei vuodenvaihdetta ennen tule kirjoiteltua!

Minun tie vie huomenna Lontooseen ja siellä vietän loppuvuotta kahden kauempana asuvan ja luonani vierailevan ystävän kanssa. Mukavaa siis tiedossa.   

----------------------------

kuvat: weheartit

Joulun jälkeisiä tunnelmia

Joulunpyhät menivät ihanan rauhallisesti ja perheen kanssa nauttien. Ruokaa kyllä tuli perinteen mukaan syötyä yllin kyllin - luksusta opiskelijan epäsäännölliselle ruokavaliolle. Luntakin on riittänyt koko loman ajaksi, mistä tulin erittäin iloiseksi. Rauha ja hiljaisuus olivat erittäin ihania Lontoon melun jälkeen. Huomenna sinne olisi suunnattava takaisin - levänneenä ja rauhoittuneena.

Ihana, luminen Suomi!

Olen jo lähes viikon ollut joululomailemassa Suomessa ja nauttinut kyllä täysin voimin tästä ihanasta lumisuudesta ja rauhasta. On niin ihanaa kun on luontoa ja rauhaa ympärillä, ei sireenejä tai jatkuvaa autojen melua, ei valtavia ihmismassoja joita ei pääse minnekään karkuun, ei edes sitä synkkää tummaa asvallttia tai kosteaa sisäilmaa, ei kokolattiamattoja, ei valkoista paahtoleipää.

Olen oppinut vihdoin arvostamaan niin monia asioita joita ennen pidin itsestäänselvyytenä. Miten ihanaa onkaan kun voi suoraan kotiovelta mennä rauhaisaan luontoon kävelemään, täyteen hiljaisuuteen. Lumestakin olen ilakoinut niin paljon kuin vain olen voinut. Se vain saa kaiken niin kauniiksi! Suomen talvea on huomannut kaipaavansa.

Jouluinen Oxford Street

Arjen ja elämän kulttuurieroja

Viimeksi kirjoittelin koulutukseen liittyvistä kulttuurieroista - tällä kertaa aiheena on arjessa ja elintavoissa näkyvät erot Suomen ja Britannian välillä.

Ruokailutottumukset

Stereotyyppinen käsitys brittiläisestä, etenkin englantilaisesta, ruokailukulttuurista on sen rasvaisuus ja epätervellisyys. Suomalaisesta näkökulmasta se kyllä siltä toisinaan tuntuukin. Aamiaiseen kuuluvat makkarat, keitetyt munat eri muodoissaan, pavut sekä pekoni. Oma mysliä, maustamatonta jugurttia ja erilaisia puuroja sisältävä aamupalani on saanut usein kommentteja "you are so healthy!" "What is that?". Asuminen opiskelija-asuntolassa on tosin antanut hyvän katsauksen maan tavoille - sitä valkoista paahtoleipää ja teetä kulutetaan ihan juuri niin paljon kuin voi vain olettaakin. Pavut ovat jotain mitä en voi käsittää, vaikka lähes kaikkiruokainen olenkin. Niiden ulkomuoto ja haju vain ovat niin epämiellyttävät kuin olla voi.. Paahtoleivän ja munakokkelin yhdistelmään olen tosin suorastaan ihastunut! Kananmunaa tulee syötyä muutenkin enemmän.

Teetä juodaan täällä ahkerasti - jälleen hyvin odotettavasti. Sitä juodaan ihan ruoankin kanssa ja tietysti aina maidolla. En ole tainnut nähdä täällä kenenkään juovan sitä ilman maitoa.

"Kaupunkilaisuus"

Tämä vähän hämärä termi kaivannee pientä selitystä. Nimittäin, olen havainnut että täällä Lontoossa elämä todella pyörii lähinnä asvalttiviidakon keskellä ja kiireinen elämäntyyli näkyy elintavoissa huomattavasti. Ulkoilu ei ole samanlaisessa arvossa kuin Suomessa, ainakaan näissä ympyröissä missä itse elän. Puistoissa toki käy kuhina ja lenkkeilijöitä näkyy, mutta mielestäni täällä ei ainakaan Lontoon suhteen vallitse sellainen samanlainen "tuulipukukulttuuri" kuin Suomessa. Jos lähden ulos tuulipuvun takki ja lenkkihousut päällä, tunnen itseni ihan hölmöksi. Täällä ihmiset ulkoilevat farkuissa ja villakangastakeissa, lapsetkin. Ulkoilupukuja ei sen kummemmin tunneta. Ihan harmittaa miten itsekin on taantunut sisällä eläjäksi, vaikka esim. Australaissa ehti muuntautua ulkoilmaihmiseksi. Toisinaan tuntuu että haluaisi kunnolla päästä luonnon keskelle. Silloin visiitti puistoon auttaa, mutta sinnekin pitää ottaa bussi ja kulkea ruuhkaisia teitä saasteita haistellen. Suomessa käydessä on oppinut arvostamaan raikasta ilmaa ja puhdasta luontoa paljon enemmän kuin siellä asuessa koskaan osasi.

Rentous ja lämminhenkisyys


Briteissä olen huomannut jotain samankaltaista kuin australialaisissa - sellaista tietynlaista rentoutta ja huoletonta elämänasennetta. Ventovieraitakin kohdellaan asiakaspalvelussa ja muuallakin lempeästi, kutsutaan nimillä darling ja sweetie. Toki kyseessä on vain pintapuolinen välityksenosoitus, mutta mielestäni sekin on hirmu tärkeä. Rumaa käytöstä ja ilkeyttä tähän maailman mahtuu jo ihan tarpeeksi. Toki niitä töykeilijöitä mahtuu joka paikkaan, ei täällä kaikki jaksa aina olla ystävällisiä. Mutta mielestäni ihmiset ovat täällä ihanan eloisia eivätkä turhan vaatimattomia. Toisinaan itseä vaivaa se kuuluisa suomalainen vaatimattomuus, johon kuuluvat kehuja saadessa tämänkaltaiset lausahdukset "No ei se nyt ole niin hieno, kunhan jotain raapustelin" tai "Ai tämäkö? No sehän on ihan vanha ja kulunut jo". Jotenkin tuntuu että täällä osataan ottaa kehut todella hyvin vastaan.

Ostoksilla käynti


Ruokakaupat ovat täällä melko erilaisia Suomeen verrattuna. Niissä on aivan valtava valikoima! Löytyy runsaasti erilaisia valmispastoja sekä jopa kiinalaista ruokaa ja sushia. Hedelmiä on pilvin pimein ja usein niitä saa "osta 1, toinen ilmaiseksi"-periaatteella todella edullisesti. Valmispizzojen määrä on hämmästyttä myöskin.. Lisäksi ruokakauppoja on monen sorttisia, löytyy hienostuneemmat Waitrose ja Marc and Spencer sekä hieman tavallisemmat Tesco ja Sainsbury's. Ääripäänä vielä super-halpisruokakaupat Asda ja Iceland.

Täällä ei oikeastaan ole Citymarketin ja Prisman vastaavia joissa olisi ruokakauppa ja sekatavaratalo yhdistettynä. Ainoana tulee mieleen Costco joka toimii hiukan samalla periaattella.

Ja toki high street-shoppailu on täällä valloillaan myös ja suuria luksustavarataloja löytyy monen sorttisia, Harrods ja Selfridges nyt ainakin. Niissä itseasiassa yhdistyy ruoka -ja muu shoppailu mutta ne ovat enemmän verrattavissa Stockamanniin kuin massatavarataloihin.

----------------

Ennen ajattelin että Suomen ulkopuolella on kaikki paremmin, mutta kolmessa maassa asuttuani voin olla eri mieltä. Kussakin paikassa on puolensa. Hollannin jälkeen ylistin Suomen ihanaa asiakaspalvelua, joka puolestaan Australian ja Brittien jälkeen tuntui kankealta. Tosin onneksi ei olekaan olemassa paikkaa jossa kaikki olisi liian hyvin, ihan hyvä näin!

kuvat: weheartit

Koulutuksen kulttuurieroja

Opiskelualani vuoksi olen törmännyt täällä suuriin kulttuueroihin liittyen koulutukseen. Luonnollisesti eroja löytyy aina päiväkodista yliopistokoulutukseen saakka. Olemme käsitelleet englantilaista perusopetusta paljon luennoilla ja samalla on tullut verrattua sitä suomalaiseen. Lisäksi au pairina ollessa sai nähdä alakouluikäisten koulunkäyntiä käytännössä, niiden pohjalta siis pohdin nyt hieman aihetta.

Eräänä suurimpana erottajana Suomen ja Englannin välillä on yksityiskoulutus, jota Suomessa tuskin edes on. Toki pääkaupunkiseudulla on yksityiskouluja -ja päiväkoteja ja siellä täällä muuallakin, mutta täällä ne ovat erittäin suuressa roolissa. Jako valtion -ja yksityisiin kouluihin on läsnä lähes joka puolella, etenkin Lontoossa. On paljon ns. "huonoja kouluja" joissa opetuksen taso on alempi ja kaikki eivät välttämättä edes opi lukemaan. Usein nämä koulut sijaitsevat köyhillä alueilla joissa perheetkin ovat keskivertoa enemmän työttömyydestä ja vähävaraisuudesta kärsiviä. Vastakohtana ovat puolestaan rikkaiden alueiden yksityiskoulut kiillotettuine opetussuunnitelmineen, joissa korostuu latinan opettelu sekä "korkeakulttuuri" kuten teatteri, ooppera ja musiikki-instrumenttien soitto. Lukukausimaksut ovat pilvissä ja koulujen taso on yleensä sen mukaista - ainakin näennäisesti. Usein yksityiskoulut toimivat myös sisäoppilaitoksina, eli oppilaat asuvat koulun asuntoloissa jopa alakouluiässä. Yksityiskoulutus on herättänyt suurta kritiikkiä Englannissa juurikin sen eriarvoistamisen vuoksi, sillä usein parempitasoinen koulutus nähdään täällä varakkaiden etuoikeutena. 

Toinen merkittävä ero on koulun aloittamisen ikä. Englannissa koulu alkaa useimmiten lapsen ollessa noin 5-vuotias. Sitä ennen lapset ovat usein ensin nurseryssä eli päiväkodissa taaperoikäisinä ja siirtyvät sen jälkeen esikouluun. Oikeaan kouluun mennessä lapset ovat siis noin viiden vanhoja ja usein osaavat jo lukea siihen mennessä. Opetuksessa on toki vielä leikkiä mukana, mutta lapsilta odotetaan paljon enemmän paljon aiemmin kuin Suomessa. 5-vuotiaat saavat usein jo kotiläksyksi luettavaa, joka toimii keinona pitää lukutaidon opettelua yllä. Heidän kuuluu lukea lyhyitä, selkokielisiä kirjoja ääneen kotitehtävään jollekin aikuiselle joka usein allekirjoittaa lomakkeen tehtävän suorituksen merkiksi.

Lisäksi kouluissa lapsilla on yhtenäinen pukeutuminen, toisinsanoen koulupuvut aina ensimmäisistä kouluvuosista paikallisen lukion päättymiseen saakka. Joissakin yksityisissä päiväkodeissakin on ns. "koulupuvut" eli jokin yhtenäistävä vaate. Tytöillä hame on lain mukaan pakollinen ja pojilla on usein puvunhousut neulepaidan tai jakun kanssa. Tytöillä on usein myös neulepaita ja/tai jakku. Kullakin koululla tuntuu olevan omat säädöksensä ja etenkin yksityisten koulujen välillä ne vaihtelevat suuresti.

-------------------------

Kulttuurieroja siis löytyy runsaasti ja niitä on mielenkiinnolla saanut täällä ihmetellä. Toisinaan kyllä saattaa oudoksua tai ihannoida jotakin asioita täällä ihan muutenkin, mutta usein huomaa että ei ne Suomessakaan monet asiat huonosti ole. Ainakaan mitä koulutukseen tulee. Jälleen tuli puheeksi luennolla Suomen Pisa-tulokset ja ilmainen koulutus ja 100 % lukutaito, joka ei täällä ole mikään itsestäänselvyys.

Olisi kiinnostavaa kuulla koulutuksen kulttuurieroja muistakin maista! Kerro jos sinulla on tarina :)

Syksy tuli

Nyt kyllä tuntuu vihdoin syksyiseltä. Lehdet lentelevät kilpaa puista ja tänään sain kokea ihkaensimmäisen englantilaisen syyssadekuuron joka käytännössä käsitti jättikokoisia pisaroita jotka tulittivat naamalle vaakasuorassa. Piti siinä kengät litimärkinä lähes harmitella jo miksi ihmeessä sitä vapaaehtoisesti tänne oikein jää talvea vasten oleskelemaan - ja siitä eteenpäin vielä kolmeksi vuodeksi..... Mutta onpahan opittu että kyllä ne wellies tarvitaan tai muuten ei aleta! Eli kumppariostoksille siis pikimmiten!

Syksyssä on kuitenkin tunnelmaa ja tällä hetkellä se tuntuu oikein tervetulleeltakin piiiitkältä tuntuneen kesän jälkeen. Ihanaa nähdä ihan uudistunut katumuotikin takkien ja kaikenmoisten asusteiden astuessa kehiin. Ah, kuinka ihanaa alkaa hamstrata huiveja ja muita ihanuuksia! Saati sitten sisätiloissa luvan kanssa käpertyä tuijottelemaan ihanaa hömppää.

Muutenkin tuntuu että ollaan astumassa aivan uuteen aikakauteen koska periaatteessa au pair-urani on pieniä taukoja lukuunottamatta kestänyt jo todella kauan. Nytkin 6 kuukautta putkeen. Luulen että tuntuu hassulta (ja vapauttavalta) vaihtaa lorut, leikit ja iänikuinen elämän pelisääntöjen paukuttaminen villiin opiskeljaelämään. Eikä pidä siis käsittää väärin, olen työssä suurimaksi osaksi viihtynyt mutta olen niinsanotusti kypsä jo kokeilemaan jotain iiiihan muuta. Opiskelijaelämää päin siis innolla! Kurssi vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta ja Facebookin puolella on tullut jo verkostoitua yliopiston sosiaaliseen elämään ja tuttavuuksia on löytynyt. Samassa veneessä ollaan me freshersit!

On omituinen tunne kun tietää jäävänsä tänne vielä nyt kesänkin jälkeen - ja että tosiaan nyt olisi sitten kolmeksi vuodeksi paikka missä olla. Minut tuntevat tykkäävät vitsailla miten varmaan olen jo taas puolen vuoden kuluttua jossain ihan muualla, että mahtaako tuo nyt siellä jaksaa pysyä kun on noin levoton sielu. No, en minä tiedä vielä jaksanko mutta se on sen ajan murhe eikä sitä vielä kannata miettiä. Kyllä tässä nyt on ihan kiva jäädä aloilleenkin. Tähän maahan tuntuu jo mukavasti juurtuneensa ja Lontoo tuntuu kodikkaalta, tutulta ja turvalliselta. Brittien ajatusmaailmaa on alkanut ymmärtää eikä enää kummemmin hämmästy mistään pienistä outouksista.

Kuvituksena syksyistä Lontoota vuodelta 2008

Tubessa on tunnelmaa

Lontoo herättää lähes automaattisesti assosiaation sen kuuluisaan labyrinttiäkin sokkeloisempaan maanalaisverkostoon. Lontoolaisittain tube kuuluu niin olennaisena osana arkeen että ilman sitä olisi vaikea kuvitella täällä asuvansa saati pääsevänsä paikasta toiseen. Tube herättää myös voimakkaita tunteita allekirjoittaneessa, sillipurkkitunnelmat kun toisinaan vievät hermot äärirajoille eikä tuben vaihtaminen linjalta toiselle ruuhkaisilla käytävillä aina miltään rentouttavalta ainakaan tunnu.

Mutta koska siellä tubessa tulee istuttua (tai huonommalla tuurilla seistyä) niin tolkuttoman paljon, ehtii myös nauttia Lontoon ihanan monipuolisesta ihmiskirjosta. Mielestäni on hurjan jännittävää miettiä millaisia ihmisiä kanssamatkustajat ovat ja toisinaan tulee jopa arkisosiologiaakin harrastettua. Ihmisiä ja niiden eleitä ja ilmeitä tarkastelemalla oppii paljon. On hauska nähdä myös kultturieroja ja huomata toisinaan miten stereotypiatkin pitävät niin paikkansa nähdessään käsillään elehtiviä italialaisia ja espanjalaisia, järjestelmällisesti karttojaan tutkivia saksalaisia tai käytännöllisesti lenkkitossuihin pukeutuneita amerikkalaisia selkäreppuineen. 

Myös ihania pieniä hetkiä on kertynyt paljon. Esimerkiksi jos samassa tubevaunussa on vauva tai pikkulapsi, ympärillä istuvien suupielet kääntyvät helposti hymyyn ja vauva saa heti monta ihastelijaa. Tai sitten raskaana olevalle, vauvan kanssa matkaavalle tai vanhukselle tarjotaan istumapaikkaa. Toisinaan mukaan mahtuu myös omituisuuksia, kuten itsekseen juttelevia tai lauleskelevia, hauskasti pukeutuvia tai kroonisia torkkujia. Luultavasti koomisinta on ollut juhlatuulella ollut seurue jonka miesvahvistukset olivat pukeutuneet pelkkiin kankaisiin lippuihin (harmi etten muista minkä maiden lippuja ne olivat). 

Vaikka tulee aina valitettua ahtaudesta, kuumudesta ja sokkeloista on tubessa silti aina kuitenkin sitä tunnelmaa. Ehkä jopa enemmän kuin siinä linja-autossa..

Elokuu ja odotus - yöllisiä pohdintoja

Elokuu on yksi suosikkikuukausistani. Silloin ollaan vielä kesässä, mutta ilmassa on jo aavistus syksyn tuntua. Illat ovat hämäriä ja vilpoisia, tekee mieli istua ulkona kynttilänvalossa. Luonnostakin huomaa kesän loppumisen, kasvit alkavat nuupahtaa ja tiputtaa lehtensä. Ilmassa leijuu sellainen tietty elokuun tuoksu ja tunnelma. Sen tuntee täällä Lontoossakin, vaikka kaikkein ihanin on kuitenkin Suomen elokuu.

Ilmassa onkin ollut hieman ikävää siihen Suomen elokuuhun. On miettinyt miten ihanaa on kun voi mennä metsään poimimaan tuoreita mustikoita ja puolukoita. Miten hyviltä ne maistuu. On miettinyt elokuun jännittäviä aikoja kun koulut alkoi ja miten kivaa lapsena oli laittaa illalla reppu valmiiksi ja leikkiä kavereiden kanssa niin kauan kunnes piti mennä sisälle, olihan kesän viimeinen päivä. 

Elokuu tuo mukanaan aina tiettyä haikeutta mutta paljon myös uutta ja jännittävää odotettavaa. Viime elokuussa kiersin Suomen ympäri kaveriporukan kanssa autolla mennen hieman Ruotsin puolellekin ja lähdin spontaanisti Hollantiin opiskelemaan. Tässä elokuussa olen Lontoossa ja odotan innolla yliopiston alkamista täällä. Ja se tuttu elokuun tuoksu on ilmassa, täälläkin.

Paljon odotettavaa on edesspäin ja tuntuu hassulta miten aika tuntuu pysähtyvän kun jotain oikein kovasti odottaa. Opiskeluiden alku on vielä siellä jossain, näennäisesti kaukana. Vielä on kompastuskiviä, paljon tehtävää. Mutta välillä tulee haikeus suomalaisiin mustikkametsiin, syömään tuoretta marjapiirakkaa, poimimaan värikkäitä lehtiä ja lukemaan sanomalehteä tutun pöydän ääreen. Koti-ikävää kai se on. Huoh. Kai se on osa tätä elokuun tunnelmaa ja odotuksen aiheuttamaa ajatustenvirtaa.

Tunnelmiin sopii mitä parhaiten Yann Tiersenin ihana pianomusiikki Amélie-elokuvasta:

Olipa kerran eräs lauantai

Tänään matkallani keskustaan ostin sattumoisin Walker's -sipsejä ja samalla palasin elävästi vuoteen 2008 kun ensimmäisen kerran asuin Lontoossa.

Lukion jäkeisenä ensimmäisenä välivuotena kaikki tuntui niin jännittävältä ja maailma niin suurelta. Olin asettunut Lontooseen, hämmästynyt sen suuruudesta ja taivaalla alati lentelevistä lentokoneista. Huoneessani oli kattoikkuna, josta joskus iltaisin kurkistelin katujen valoja ja nenään tuoksui ravintoloiden ihanat ruoat. Kaupunki kohisi ihanasti ja ilman täytti lentokoneiden humina. Usein syksyisen Lontoon kaduilla talsiessani ostin kulmakaupasta vihreän pussin Walker's -sipsejä ja mutustelin niitä mennessäni. Nyt niistä on tullut ihan Lontoo-sipsejä ja ne muistuttavat aina tuosta lyhyestä, mutta ihanasta syksystä tässä upeassa kaupungissa.

Lontoota vuonna 2008

Tänään vietin lauantaipäivää harhailemalla jossain Leicester Squaren ja Covent Gardenin välimaastossa. Päivän jalkapallopelistä ei voinut olla tietämättä sillä jalkapallokansaa oli aivan joka puolella ja niinpä hartaat kuorolaulut ja ilonhurraukset olivat joka puolella. Ilmassa oli lähes kansanjuhlan tuntua ja kummankin joukkueen paitoja näkyi joka puolella.

Kaikesta huolimatta lauantai oli kiva ja leppoisa jälleen eikä pieni sade edes haitannut kun sai pidellä sadetta teatterin katoksen alla ja katsella ihmisiä. Tällaisina päivinä minä niin rakastan Lontoota.

The Royal Wedding

Kuninkaallista häähumua on puitu niin paljon, että luultavasti se alkaa monilla jo tulla korvista ulos. Mutta jotakin taianomaista ja mielenkiintoista noissa kuninkaallisissa häissä on. 

Minuunkin häähumu tarttui ihan kiitettävästi - olenhan vielä kaupungissa joka on kirjaimellisesti häätapahtumien keskipisteessä. Niinpä jotain tapahtuman kunniaksi oli keksittävä.. 

Päätimme spontaanisti kaverini kanssa suunnata eräisiin paikallisiin katujuhliin "street partyhin", jotka täällä Briteissä ovat ihan yleisiä erilaisten juhlien yhteydessä. Usein kokonainen katu suljetaan liikenteeltä, kadulle pysytytetään pöytiä ja se koristellaan värikkäin viirein. Usein asiaan kuuluu myös naapuruston tai yhdistyksen kokoama buffetti. Tällä kertaa osuimme kaverini kanssa paikallisen kirkon järjestämille street partyille, joissa oli tarjolla ruoan lisäksi kirkon sisälle asennettu valkokangas josta häitä pystyi katselemaan. Tunnelma oli tosi mukava tosin kaikessa spontaaniudessaan tilanne hiukan nauratti, emmehän olisi oikein ensin kuvitelleet päätyvämme kirkon sisälle häähumua ihmettelemään.. Ympäriinsä juoksenteli pikkutyttöjä leikkihuntuineen ja kesämekkoineen ja ihmiset reagoivat hurrauksin ja taputuksin hääseremonian eri vaiheille.

Hääseremonian jälkeen kuninkaallisen avioparin lähdettyä kiertoajelulle suuntasimme ulos buffetluonaalle ja sieltä päätimme lähteä Hyde Parkiin jossa tiesimme olevan suuren yleisön katsomassa häitä valtavalta valkokankaalta. Kun pölähdimme ulos tubesta, oli tunnelma kyllä iloisen riehakas. Britannian lippuja oli joka puolella ja ihmiset olivat pukeutuneet häähumun mukaisesti. Katuja oli suljettu kulkueen ja ihmismassojen vuoksi ja tungos oli valtava. Hyde Parkin sijaan päädyimme Green Parkiin, jossa oli pystyssä kojuja pirtelöistä hot dogeihin sekä tietty valtava valkokangas. Ihmisiä istui nurmella katsellen hääseremonian uusintaa ja pian näimme parin myös vilkuttamassa parvekkeella sekä ajamassa tyylillä ulos Buckingham Palacesta. Mikä hulluinta kun parin ja Williamin helikopterityön kunniaksi taivaalla lensi keltainen pelastushelikopteri, valkokankaan takaa pilkisti tämä samainen kopteri juuri samaan aikaan kun se liisi valkokankaallakin. Ihmiset kohahtivat ja osottelivat innokkaina taivaalle. Tuli uskomaton olo miten lähellä ydintapahtumia me olimmekaan, sillä kopteri liiteli hyvin lähellä.

Tunnelma ainakin Green Parkin tuntumalla oli rauhaisa ja iloinen, eikä rähinöitä ja tai örvellystä juuri näkynyt. Ihmiset olivat hyväntuulisia ja sääkin jaksoi suosia.

Kokonaisuutena päivä oli mukavan jännittävä ja häähumun täyteinen. Ei sitä kuitenkaan niin usein pääse kokemaan jotain tällaista lähietäisyydeltä, joten kokemus oli erittäin mielenkiintoinen!

(Don't) let it snow

Ulkona on valloillaan vuosisadan lumimyräkkä. Ei voi kuin toivoa että se osaa pysyä poissa tiistaina ja keskiviikkona.

 Tällä säällä on ihanaa olla sisällä lämpimässä ja tiirailla TVkaistalta Matkapassia ja Rantavahteja välillä vilkaisten ulos ja palaten sitten taas mieluummin rantamaisemiin. ;)

Lumi saapui vihdoin Maastrichtiin

Maastricht on erityisen kaunis lumipeitteen verhoamana. Oikea talvi, vihdoin!