Suurin shokki on ollut ihmisten määrä, se kuinka ihmisiä on ihan joka puolella ja koko ajan. Ja se että niillä on aina kiire. Vaikka ei tarvitsisikaan. Tarkkailin eräänä päivänä metroasemalla asiakaspalvelutiskin jonossa metron sisäänkäyntiporteille kiiruhtavia ihmisiä, joilla kaikilla tuntui olevan kiire ja nopea kävelytahti. Mietin mielessäni kuinkakohan monella mahtoi oikeasti olla syy kiirehtiä. Lontoon tahti on ripeä, kiireinen ja vakavan keskittynyt. Ihmiset puurtavat eteenpäin kuin junat, sillä eteenpäin on päästävä esteistä huolimatta. Olen huomannut saman tarttuneen omaankin menemiseeni, sillä huomaamatta kävelee ripeästi ja automaattisesti ärsyyntyy edessä pyöriville ihmisille. Lontoo tekee kärsimättömäksi, sen olen suureksi harmikseni huomannut.
Etenkin nyt opiskelun alettua ja muutettuani pois rauhallisilta perheiden suosimilta alueilta, olen joutunut huomaamaan joka puolella näkyvän köyhyyden. Resuisen näköisiä lapsiretkueita kulkee vanhempiensa kädestä roikkuen ja monella vastaantulijalla on jonkinlainen merkki siitä ettei rahaa ole tarpeeksi. Oma asuinalueeni on melko turvallinen ja viihtyisäkin, mutta lähiseuduilla on ns. "rough" alueita, joissa paikoin olot ovat varsin kurjat ja vaarallisetkin. Niitä onneksi voi vältellä, mutta ongelmat on pakko tiedostaa joka puolella täälläkin.
Melu on seikka johon minun on ollut erittäin vaikea tottua, se että aistiärsykkeitä tulee koko ajan tauotta. Alueellani sireenit huutavat kymmeniäkin kertoja päivässä, toisinaan jopa alle minuutin välein. Itselleni tämä on tuottanut tuskaa koska toisinaan melu tuntuu lähes kipuna korvissa.
Kaikki on suurkaupungissa kallista, etenkin kulkemiseen menee tuhottomasti rahaa. Oysteriin pitää lisätä tuon tuostakin lisää credittiä ja toisinaan täytyy suunnitella tarkkaan miten paljon aikookaan matkustaa jotta ei joudu maksamaan mansikoita. Toinen asia on kulkemisen monimutkaisuus minkä luulisi olevan helppoa, kunhan vain ottaa metron alle, mutta tosiasiassa päästäkseen kohteesta toiseen joutuu usein ottamaan neljäkin eri metroa. Usein vaihdot tapahtuvat kapeissa ja ruuhkaisissa metroaseman käytävissä, joskus niissä saa kulkea tovinkin ennen oikealle asemalaiturille löytämistä. Busseissa taas harvoin pääsee vähänkään kauemmas yhdellä bussilla ilman vaihtoa, tosin toisinaan niinkin voi käydä. Toisaalta Lontoo ei olisi Lontoo ilman metroa eli "tubea", vaikka välillä se mokoma kulkuväline kyllä aiheuttaa pahemman kerran turhautumista.
----------------
Tämä on taas näitä päiviä, jolloin tällaisen tekstin kirjoittaminen on otollisimmillaan. Aamulla pieni Suomi-ikävä nosti päätään, mutta mitäpä kotimaan ikävää ei suomalaisten blogien lukeminen ja artistien kuunteleminen helpottaisi! Tarvittiin vain jotain tuttua ja turvallista tämän kaaosmaisen arjen keskelle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti