To the land Down Under!

" Replace the fear of the unknown with curiosity "

Kuvien puhuessa puolestaan on uuden vuoden haasteena siis lähtö maaliskuussa Eteläiselle pallonpuoliskolle kenguruiden maanakin tunnettuun Australiaan, tarkemmin Sydneyn miljoonakaupunkiin Working Holiday-viisumin turvin tekemään töitä ja matkustelemaan.

.. to be countinued in 2009 !

Seikkailurikasta Uutta Vuotta kaikille!

Valkoinen joulu

Kuvien mukaisesti joulu on täällä Pohjoisessa ollut oikeinkin valkoinen ja lumentäyteinen. On vain täytynyt ihastella lumen painosta riippuvia puiden oksia ja korkeita hankia. Ihan kuin lapsuuden joulut!

Lämpöisen mukavia Joulun pyhiä!

Kaiken alku ja juuri

Aloin tänään todenteolla pohtimaan mikä ihme sai minuunkin tartutettua tällaisen parantumattoman kaukokaipuun ja uteliaisuuden. Vaikka hyvin vähän olen tätä kesto-oireena vaivaavaa matkustusintoa päässyt ruokkimaan, on nekin vähäiset reissaukset vain lisänneet hinkua nähdä maailmaa. Nyt palailenkin kaiken juurille:

milloin ja miten tämä innostus oikein sai alkunsa ja mitä sitten tapahtui?

1996 - Jos oikein perinpohjin aletaan koluamaan muistojen arkistoja, tulee mieleen Ylen tv-ohjelma Avara Luonto joka lauantai-iltaisin esitteli luonnon ihmeitä ympäri maailmaa. Muistan tykänneeni katsoa ohjelmaa saunan jälkeen ja Afrikan savannit leijonineen sekä syvänmeren värikkäät korallit ovatkin syöpyneet mieleen hyvin. Silloin alkoi ymmärtää mitä kaikkea jännittävää maailmasta mahtaakaan löytyä, juuri noina lapsuuden lauantai-iltoina.

Kerran ollessani 8-vuotias tarttui kirjastosta mukaan mielenkiintoinen kirja: Barnabas Kindersleyn ja Anabel Kindersleyn "Maailman lapset" (Children Just Like Me). Sen sivuilla lapset eri puolilta maailmaa esittelivät perheensä ja kotinsa. Laina taidettiin uusia useampaan otteeseen ja minä selasin innosta puhkuen kirjaa jopa toisinaan kouluaamuina. Taisin olla yksi kirjan ahkerimmista lainaajista joten mm. australialainen, meksikolainen, amerikkalainen ja kiinalainen perhe tulivat tutuiksi paremmin kuin hyvin. Oli vain niin yksinkertaisen hämmästyttävää oppia miten eri puolilla maailmaa eletään, minkä näköisiä ja nimisiä ollaan.

Tuolloin olin myös innokas Ylen Matkapassi-ohjelman seuraaja joten hassuttelevan Ian Wrightin seikkailut tulivat tutuiksi.

2000 - Ympäristötiedon tunneilta jäivät hyvin mieleen eri maiden erikoiset eläimet kuten Australian koalat. Muistan olleeni innoissaan kun ala-asteen viimeisillä luokilla alettiin opiskella Japaninkin maantiedettä. Tein samoihin aikoihin ensimmäisen ulkomaanmatkanikin perheen kanssa Kreikkaan Kreetan saarelle, tosin silloin pelkäsin vielä matkustamista kauas kotoa. Melko ironista, sillä eri maat ja kulttuurit kyllä kiinnostivat erittäin paljon. "Lämpimässä maassa" käynti oli elämys harvoin matkustaneelle ja herätti mielenkiinnon sitä kohtaan entisestään.

2006 - Todellinen sysäys seikkailuinnolle syntyi kuitenkin kesällä 2006 jolloin lähdin kaverini kanssa Tanskaan Roskilden festareille. Olipa muuten ensimmäinen festarimatkani. Tie Tanskaan vei ensin laivalla, sitten Ruotsin rannikkoa bussilla ja lopulta lautalla Tanskan puolelle. Tuolloin muistan tunteneeni itseni todella vapaaksi. Katsoimme kaverini kanssa auringonlaskua laivan kannelta jossain päin Ahvenanmaan saaristoa, taivaalla kirkui lokkeja ja taivas oli vaaleanpunainen. Silloin oli seikkailun tuntua. Ja festarimatka olikin oikea seikkailu useamman päivän kokonaisuudessaan, tuli useampi suosikkibändi nähtyä ja koettua.

Tunnelmia Placeon keikalta. Muistan kuinka minun oli kamalan vaikeaa uskoa ikinä nähneeni Brian Molkon oikeasti.

2008 -

Näkymä Montjuic-vuorelta Barcelonan satamaan.

Abivuonna lukiossa teimme myös maantiedon kurssin kanssa viikon matkan Espanjan Kataloniaan, Barcelonan läheiseen kaupunkiin. Asuimme perhemajoituksessa ja "kävimme" myös paikallista koulua. Toteutimme kurssin yhteistyössä katalonialaisen samanikäisen opiskelijaryhmän kanssa ja ryhmä vierailikin Suomessa viikon verran ennen meidän vastavierailua Espanjaan.

Koulunkäynnin kokeminen toisessa maassa ja vielä vieraalla kielellä oli todella mielenkiintoista. Erikoista koulussa oli välituntien ulkoilupakko sekä limsa-automaatit. Saimme osallistua myös englannintunnille, jolla tosin itse opiskelun seuraamisen sijaan keskustelimme pienissä ryhmissä. Tulipa siinä viikon aikana koettua vielä ainakin minun vatsaani kouraisseen matkan ylös hissillä Montserrat-vuorta pitkin. Myös Barcelonan helle ja ihanan vilkas La Ramblan ostoskatu elävine patsaineen jäivät mieleen unohtamatta myöskään Tarragonan huippuhauskaa Port Aventura-huvipuistoa jossa vierähti kokonainen päivä. Uskaltauduin kuin ihmeen kaupalla hurjimpiinkin vuoristoratoihin vaikka pakko myöntää että hieman pelotti!

Barcelona Montjuic-vuorelta nähtynä.

Katalonian reissu sai innostuksen reilaamiseen Euroopassa ja muutenkin Espanjan tutkimiseen sekä kielen opiskeluun. Toistaiseksi on reili tekemättä ja kielestäkin vasta aivan perusalkeet hallussa, mutta ehkä vielä joskus..

Päättäessäni sitten lukion jälkeen pitää välivuoden aloin haaveilla kauan haaveilemastani Au Pairin työstä. Koko viime kesä kului perhettä etsiessä milloin mistäkin päin maailmaa, olinpa lähdössä niin Utahiin kuin Uuteen-Seelantiinkin.

Syyskuussa löytyi vihdoin kohde ja perhe: Lontooseen siis! En ollut jostain syystä ollut koskaan kamalan kiinnostunut Lontoosta enkä Iso-Britanniasta yleensäkään mutta kiinnostus oli alkanut heräillä kuluneen vuoden aikana muiden matkakertomuksia Lontoosta lueskellessa. Monet tuntuivat kehuvan kaupungin tunnelmaa ja kulttuuria - niinpä löysin itseni pian tästä miljoonakaupungista hoitamasta kolmea lasta ja nauttimasta Lontoo-tunnelmasta. Kynnys matkustaa yksin ja olla maailmalla madaltui hurjasti. Englannin kielen puhumisesta tuli arkipäivää samoin kuin metrolla ajelusta. Kuukausi poissa kotoa oli tähänastinen ennätys ja aiemmin jännittämäni viikon poissaolot tuntuvat lähes naurettavan lyhyiltä.

Muistan sen suuren vapauden tunteen Heathrow'lla kun katsoin lähtötauluja joissa tuli lähes kaikkea Timbuktusta Torremolinokseen. Rakastan edelleen lentokenttien lähdön tunnelmaa, sitä kansainvälisyyttä ja jopa niitä ylihinnoiteltuja merkkituoteliikkeitä joissa on kuitenkin kiva harhailla lentoa odotellessa.

2009 - Ensi vuoden puolella olisikin ehkä sitten isompi kynnys ylitettävänä, saa nähdä miltä sitten tuntuu nousta koneeseen ja lähteä seikkailuun!

Oi Suomi synnyinmaa

Näin itsenäisyyspäivänä on ajankohtaista pysähtyä miettimään miksi pitää tai ei pidä Suomesta ja siellä asumisesta.

Minulla on ollut tähän pohjoiseen kotimaahani parina viime vuotena viha-rakkaussuhde; toisaalta on ylpeä puhtaasta ja kauniista luonnosta sekä perinteistä mutta toisaalta töpeksii kylmiä kesiä ja pimeitä loskatalvia sekä surullisen kuuluisia tilastoja. Ulkomailla asuessa huomasin että minustakin löytyi sitä isänmaallisuutta jota en uskonut reissuun lähtiessä edes minussa asuvankaan. Vieraan maan tapoja opetellessa ensi-ihastumisen jälkeen epäkohtienkin alkaessa tulla esiin huomasi ajattelevansa "kyllä meillä Suomessa onneksi...."





Mitä asioita kaipaisin (tai kaipasin) eniten Suomesta ulkomailla?

- Ruoka! Välillä tuli kyllä suomalaisia pöperöitä enemmän kuin hieman ikävä. Suomalainen jugurtti, suklaa, Makuunin irtokarkit, lakritsi, makaronilaatikko, itsetehdyt sämpylät, riisipuuro..

- Käytännöllisyys. Kaasuhellojen, kokolattiamattojen sun muiden epäkäytännöllisyyden huipentumien Britanniassa haikaili suomalaiseen mukavuuteen. Tähän samaan luen myös ehdottomasti toimivan ja käytössä olevan lämmityksen. Englantilaiset talot ovat todellakin oikeita pakastimia joissa paikalliset hengailevat teepaidoissa kun minä värjöttelen hupparin ja villasukkien kanssa.

- Tasa-arvo. Valitettavasti Briteissä törmäsin epätasa-arvoon eri yhteiskuntaluokkien parissa ja siihen että kodissa työskentelevä henkilö (esimerkiksi kodinhoitaja) on usein "kalustoa" joka ei millään yllä perheen omalle tasolle ja häntä ei siis kohdella lähellekään aina oikeudenmukaisesti. Suomessa ei palvelijakulttuuri kovinkaan kukoista, tasa-arvo ainakin päällisin puolisin tuntuisi muutenkin olevan ainakin minun kokemuksieni mukaan ihan hyvässä jamassa.

- Itsensä ilmaisemisen helppous. Suomi on aina kuitenkin se äidinkieli eikä englannin taito aina taivu sellaisiin lauseenkäänteisiin että ajatukset tulisivat parhaiten esille. Oli välillä todella raskasta etenkin kiireessä tai väsyneenä yrittää koota ajatukset englanniksi ja vielä artikuloida niin että vastapuoli, natiivipuhuja useinkin, ymmärtäisi.

- Luonnonläheisyys. Se että luontoa voi hyödyntään niin vapaa-aikaan kuin ruokaankin. Esimerkiksi lumiset talvet, marjojen poimiminen suoraan metsästä, puhtaat metsät, laskettelurinteet (Briteissä ei niillä paljon kehuskella..), järvessä uiminen, tuoreet ahvenet (no okei, menevät kyllä enemmänkin ruokaosastoon..), mökkeily.. Tuoreeseen leipään tottuneena oli vaikea tottua Brittien pakastettuun leipään. Siis että paahtoleivät säilytettiin pakastimessa ja sieltä otettiin lautaselle, mikroon ja sitten vatsaan. Tuntui kamalan keinotekoiselta.

Mitä taas en kaivannut (tai tulisi kaipaamaan)?

- Sitä paljonpuhuttua "suomalaista juroutta", että ei kadulla katsota ylös maasta ja tönimistä ei pyydellä anteeksi. Pakko tähän sanoa että siellä Lontoossakin oli ihan samaa myös, missäpä ei olisi lainkaan. Mutta siellä osattiin aina sanoa anteeksipyyntö ja siinä mentiin jopa niin pitkälle että pelkkä pieni hipaisu ohimennessä aiheutti yleensä pahoittelut.

- Kylmyys. Tämä on tosin hieman monipiippuinen juttu ja riippuu aika paljon maasta missä oleilee. Lontoossa oli vielä syyskuun loppupuolella parinkymmenen celsiuksen helteitä kun Suomessa jo ainakin täällä pohjoisessa osassa täristiin pikkupakkasissa. Raa'an arvion mukaan vuodenajat kulkevat siellä n. kuukauden Suomea (ainakin tätä pohjoista edelleen) jäljessä. Suomeen tullessa tuntui kuin äkkitalvi olisi koittanut. Tosin kyllä siellä Lontoossakin sai kylmästä täristä, etenkin sisällä! Niin hullulta kuin se kuulostaakin.

- Oman kaupunkini sijainti "keskellä ei mitään". Täältä ei hetkessä pääse oikein minnekään ja jos Helsinkiin aikoo täytyy maksaa maltaita että sinne joskus päätyisi.

--


Näiden pohdintojen jälkeen toivotankin

Hyvää Itsenäisyyspäivää Suomi!

Matt hukassa

Youtubesta nousee jos jonkinlaista uutta lupausta maailmankartalle. Yksi mielenkiintoisimmista ja erikoisimmista tapauksista täytyy olla Matt joka matkusti ympäri maailmaa tanssimassa tunnettujen nähtävyyksien edustalla sekä mitä äärimmäisimmissä paikoissa.

Yhdysvalloista, Connecticutista kotoisin oleva Matt tallennutti omalaatuisen tanssityylinsä eri puolilla maailmaa videolle joka levisi Internetin selaajalta toiselle ja nyt video on saavuttanut Youtubessa mahtavat 12,045,021 katselukertaa! Ja kyseessä on vain tämänhetkinen tilanne.

Matt kertoo nettisivuillaan idean lähteneen miehen Aasian matkailun reissukaverin keksimästä ideasta korvata tavallisen tylsät nähtävyyskuvat hieman ainutlaatuisemmilla: Matt saisi tanssia tunnettujen rakennusten ja paikkojen edessä tunnetuksi tekemäänsä tanssiaan. Mattin omaperäinen tanssityyli olikin pian jo maailmankuulu! Eikä kyse ole pelkästä hauskanpidosta sillä Matt kertoo tavoitteensa olleen saada amerikkalaiset kiinnostumaan matkustelusta. Niinpä Matt matkasi kuuden kuukauden ajan kolmessakymmenessäyhdeksässä maassa keräten materiaalia ja nauttien niin hullunkurisesta tanssistaan kuin matkustelustakin.

Mattin toinen matka maailmalla tanssien alkoi vuonna 2007 jolloin Matt järjesti mittavan projektin kerätäkseen häneen yhteyttä aiemmin ottaneita sekä uusia kiinnostuneita tanssimaan kanssaan eri kohteissa. Mattin toisella videolla nähdäänkin ihmisjoukkoja tanssimassa yhdessä Mattin kanssa.

Youtuben kommenteissa moni kehuu Mattin videoita insiproivaksi ja kaukokaipuun herättäväksi. Sitä video minunkin mielestäni on. Ainaisena seikkailunnälästä kärsivänä ja muutenkin hyvin uteliaana ihmisenä en voi kuin kaivata näkemään kaikki jännittävät paikat mitä maailmalla on tarjota! Mattin kohteista listani kärkipäähän nousevat Sydney sekä Tokio.

Mattin video:



Katso myös Mattin toinen tanssivideo sekä video jolla Matt kertoo itse matkoistaan !

Maanantain piristyksiä

Talvi on ainakin täällä pohjoisessa Suomessa jo täydessä vauhdissa. Eilisen lumimyräkän jälkeen lunta on kinoskaupalla. Tällaisina päivinä toisaalta kaipaa hirmuisesti muille maille lämpöisille, lähinnä valoa on ikävä. Tässä pisteessä ei muista enää miltä auringon lämpö tuntuu iholla.

Jos unohdetaan maanantain väsymys, pimeys ja kaukokaipuu lämpimään, kirpeä pakkanen ja harmaa taivas nyt hetkeksi? Tässä muutamia ainakin minua piristäneitä kappaleita videoineen jotka pyörivät juuri tällaisina pakkaspäivinä uudestaan ja uudestaan ihan vain siksi että kaikki masentava unohtuisi.

Kings of Convenience - Toxic Girl

Ei ehkä sanoituksiltaan mikään maailman aurinkoisin, mutta ihana melodia saa kummasti hymyn huulille.



Panic at the Disco - That Green Gentlemen




--

P.S. Ensi vuoden suunnitelmat ovat alkaneet hahmottua....

Stay tuned!

Kaukokaipuun aikaansannoksia

Nyt kyllä täytyy purkautua oikein olan takaa sillä pääkoppa on ollut räjähtämispisteessä viime aikoina. Tällä hetkellä käsite 'välivuosi' tuntuu hirveän mutkikkaalta ja aiheuttaa enemmän kuin hieman päänvaivaa. Kun ulkona on pimeää kuin tynnyrissä, aurinko on harvinainen näky ja taivaalta sataa lähes jäätä ajautuu helposti pyörittelemään taas päässään ne tuhannet ja silti niin vähäiset vaihtoehdot tämän seikkailuvuoden täytteeksi.

Lukioaikana koeviikkojen kanssa taistellessa ajatuksena välivuosi oli mahtipontinen vapauden ylistys hiekkarantoineen ja lokoisine auringonottoineen jossain kaukaisessa maassa. Minun piti lähteä milloin kilpikonnien pelastukseen Meksikoon, interrailille Eurooppaan, Afrikkaan opettamaan lapsia, sademetsäseikkailulle Etelä-Amerikkaan.. "Huhhuh mikä litannia!" sanon minä, sen realistisemman välivuoden viettelijä vuonna 2008 jolloin ne hulppeat haaveet tosin yhä putkahtelevat pinnalle aika ajoin. Kuten viime aikoina minun koettaessani ratkoa yhä hämäränä pysyvän ajanjakson tammikuu -09 - syyskuu -09 kohtaloa.

Lähteäkö nyt vihdoin sinne Mehikoon? Entä jos en pärjääkään? Enhän minä osaa edes espanjaa! Afrikkaan? En uskalla kuitenkaan.. Niin juuri, tällaista se spekulointi yksinkertaisimmillaan on. Periaatteessa oma uskallus tässä taitaa se suurin rajoittaja kuitenkin olla. Lontooseen lähtiessä onnistuin jotenkin hämäräperäisesti turruttamaan sen osan aivoista joka estelee ja alkaa jänistää. Jotenkin vain tuntui siltä että nyt lähdetään eikä meinata! Nyt se tunne on todellakin hakusessa.. vaikka Heathrow'lla lähtöaikatauluja katsoessa tuntui että kaikki on mahdollista. Niin kai se on että tänne on taas alkanut hiljalleen juurtua ja se typerä realisti sisälläni kapinoi naiivia seikkailunhalua vastaan rajusti.

Minulla on tiettyjä (optimistisesti katsottuna realistisia jopa) mielikuvia siitä millainen haluaisin välivuoteni loppupuoliskon olevan. Pitää vain toivoa että en menetä järkeäni ennen sitä kauan haettua tunnetta "tässä se on, nyt mennään!". ;) Ja lähtiessä haluaisin lainata Barney Stinsonin nerokasta lausahdusta:

"It's going to be.. LEGEN -- wait for it... DARY!"

Sitä odotellessa!

--

Kuvituksena koulun kanssa keväällä tehdyltä Katalonian matkalta räpsimiäni kuvia.

Lontoo-kaipuuta osa 1

Kun kuulokkeista soi iloisesti Lily Allenin LDN ja koneen kansioiden Lontoo-kuvat tulevat yksi toisensa jälkeen taas katselluiksi, ei pieneltä kaipuulta voi välttyä millään. Ja kun se kaipuu iskee, se on purettava. Ryhdynkin siis oitis toimeen! Kuvituksena itse räpsimääni materiaalia.

Miksi Lontoo?


Niin, miksi kaikista maailman mahdollisista kolkista työskennellä Au pairina valitsin juuri tämän kaupungin? Totta puhuen valinta tuli tehtyä vaiston ja uteliaisuuden varassa. Läksin Lontooseen siis ummikkona, kaupungissa tai maassa etukäteen vierailematta. Olin vain katsellut Lontoota kuvin ja kuullut monien ihastuneen kaupungin "lontoomaisuuteen". Mitä se mahtoi olla? Uteliaisuus suorastaan kihelmöi selkäpiissä tuijotellessa kuvia Lontoon tunnelmista muunmuassa London Calling-blogista. Jokin siinä kaupungissa vain kiehtoi - ja minä suurkaupunkien tunnelman ystävänä halusin ehdottomasti kokea suurkaupunkielämän sekä parantaa englanninkielen sujuvuutta. Lontooseen siis! Take it or leave it!

Mitä sitten tapahtui?


Ensimmäiset minuutit, tunnit ja päivät olivat oikea tunnetilojen kirjo. Jo saapuminen Heathrow'n massiiviselle lentokentälle ja brittiaksentin ympäröimänä oleminen oli oikea kulttuurijysäys pikkukaupungissa varttuneelle ja vielä hyvin vähän maailmaa nähneelle. "Nuohan puhuu kuin telkkarissa!", oli yksi ajatus joka pyöri hyvin pyörällä olevassa (ja väsyneessä) mielessäni niillä hetkillä kun jättimäisellä lentokentällä harhailin. Olihan se vaikea uskoa olevansa tosiaan Iso-Britannian maaperällä ja ihan Lontoossa, miljoonakaupungissa.

Ja tottahan toki minä hätäpäissäni menin heti ensimmäiseksi yrittämään vahingossa ajajan paikalle autossakin, en onneksi ovea avannut! No, väsymyksen piikkiin se laitettiin ja sitten jo tarkastelinkin moottoritiemaisemaa auton vasemmalta (ja siis siltä oikealta) puolelta. Tulipa nähtyä ensimmäisten parinkymmenen minuutin aikana vilaus Wembley Stadiumia kuin ohi huristelevia punaisia "double deckereitäkin". Lähiömaisemat olivat kuin suoraan Hollyoaksista tai kaikista mahdollisista brittidraamoista.

Ensimmäinen kokemus brittitalosta oli sekoitus innostuneisuutta ja pienenpientä kauhistusta. Lattialankut nimittäin liikahtelivat ja natisivat epäilyttävästi kokolattiamaton alla ja portaat tosiaan olivat kapeat ja alkoivat lähes etuovelta kuten olin kuvitellutkin. "Ullakkohuoneessani" sitten mietin hetken että mihin ihmeeseen olenkaan tullut mutta onneksi ensimmäisen illan pienimuotoinen "kulttuurishokki" oli jo aamulla kummasti hälventynyt unien jälkeen.





Muutamia erikoisia ja hauskoja asioita joita huomasin ensimmäisinä päivinä Englannissa:

(kirjoitettu alunperin Lontoossa 23.9.2008)

- Kokolattiamatot! Myös portaissa! Onneksi se on ihanan pehmeä.

- Töpseleillekin on omat katkaisijat. Eli siinä vieressä on pikkuinen katkaisija joka laitetaan päälle kun töpseliä käytetään. Fiksua!

- Monimutkaiset ulko-ovien lukkojärjeselmät. Eteisessä on laite johon kosketaan sellaisella "avaimenperällä" ja laite alkaa piipata jonka aikana pitää ehtiä ulos talosta. Ihan hassu, tosin pelottava systeemi. :D

- Maitokanisterit. Ei siis pulloja, vaan muovikanistereita. Muistuttavat hieman suomalaisia Mehukatteja mutta siis maitoversio.

- No se vasemmanpuoleinen liikenne, siihen on vaikea tottua!

- Nämä hellittelynimet "darling", "sweetie" jne, jne. Niitä käytetään jatkuvasti, etenkin lapsille mutta myös aikuisille, jopa kauppojen myyjät saattaa sanoa asiakkaita noilla nimillä. Ne on kivoja kyllä!

- Silloin kun joku aivastaa, sanotaan "bless you". Joka kerta.

- Lattia natisee. Aluksi luulin että tämä oikeasti hajoaa alle! :D Kuullostaa pahalta, mutta oikeasti ne lattialankut vain ääntelee tuolla kokolattiamattojen alla, no worries.




Millaista oli sitten asua Lontoossa?

"Alkujärkytyksen" jälkeen elämä asettui luonnollisestikin uomiinsa ja pikkuhiljaa oma lähialue (niin pienenpieni asuinkylä kuin viereinen hiukkasen isompi esikaupunkialuekin) tulivat tutuiksi ja Oyster Card mahdollisti kulkemisen niin paikallisbussilla kuin hiukan myöhemmin myös tubella eli lontoolaisella maanalaisella. Ensimmäinen kerta tubessa kului kauhunsekaisissa tunnelmissa tämän eksymistä kammoavan vilkuillessa vainoharhaisesti pysäkkejä vaunun omassa taulussa jossa luki aina seuraava pysähdyspaikka. Perille kuitenkin päästiin ja takaisin, sinne jäi kaikki kammot ja enpä kertaakaan tainnut nousta väärään tubeen. Lopulta koko systeemi paljastui yllättävän selkeäksi ja matkustajaystävälliseksi (jos ei nyt oteta huomioon ruuhka-aikoja jolloin tunsi todellakin olevan yksi silleistä ahtaassa purkissa, oi kyllä).


Metroasemille pääsi myös paikoin hienosti koristeltuja maanalaisia tunneleita pitkin. Tämä värikäs tunneli löytyy Trafalgar Squaren tuntumasta.

Lontoon tunnelma ei paljastunut lainkaan yliarvostetuksi. Pidin siitä miten jokainen pieni osa Lontoota oli niin hirmu erilainen. Noustessa tubesta Leicester Squarella tai Oxford Streetillä näki aivan erilaisen puolen Lontoota. Itse asuin Pohjoisessa, syrjäisessä kaupunginosassa joka myöskin oli täysin eri Lontoo kuin "keskustan" alueet. Puhumattakaan tietenkään erikoisuuksista kuten Camden Townista! Omaksi suosikikseni nousi South Bank jossa sai nauttia Thamesin tuulisesta tunnelmasta kuunnellen katumuusikkoja ja poiketen vaikkapa London Eye-ajelulle, viihtyisään kahvilaan, ulkoilmakirjatorille tai elokuviin. Tate Modernin upeat taidekokoelmat olivat myös kivenheiton päässä ja jos Lontoo-nostalgiaa kaipasi, sillan yli vain joen toiselle puolelle ja -tsadam- siinä seisoikin itse mahtava Big Benin kellotorni!




Moderni Millenium Bridge Tate Modernin lähistöllä erottuu Thamesin vanhojen siltojen joukossa.

To be countinued .....


..

Ne pakolliset alkusanat

Nyt kun on päästy sen verran alkuun että blogi on luotu, on aika kai hieman esitellä tätä uutta blogimaailmaan tupsahtanutta tapausta.

Kotona taas - blogia kirjoitan siis minä, 20-vuotias viime keväänä valkolakin (ja vapauden) saanut välivuoden viettäjä. Harrastan valokuvausta, musiikin kuuntelua, kirjoittamista milloin mitäkin, ajoittain tanssia (lajit vaihtelevat afrosta balettiin ja jazzista street danceen) sekä muuta liikuntaa vuodenajan ja mielenkiinnon mukaan.

Olen pian kuukauden päivät majaillut Suomessa Lontooseen sijoittuneiden Au Pair-töiden jälkeen suunnitelen seuraavia seikkailuja. Tarkoituksena olisi vuodenvaihteen jälkeen taas nousta Helsinki-Vantaalta muille maille. Kohde vielä hieman epäselvä mutta suuntaviivoja on alkanut jo löytyä. Seikkailuja odotellessa nautiskelua äidin leipomuksista, toivottavasti intoilua pian maahan jälleen satavasta kunnon lumesta sekä työnteosta.

Tästä blogista voit lukea niin suunnitelmista ja haaveista kuin Lontoo-ikävästäkin. Kommentointi on luonnollisesti sallittua, suorastaan erittäin toivottua.


Antoisia lukuhetkiä!