Lontoo-kaipuuta osa 1

Kun kuulokkeista soi iloisesti Lily Allenin LDN ja koneen kansioiden Lontoo-kuvat tulevat yksi toisensa jälkeen taas katselluiksi, ei pieneltä kaipuulta voi välttyä millään. Ja kun se kaipuu iskee, se on purettava. Ryhdynkin siis oitis toimeen! Kuvituksena itse räpsimääni materiaalia.

Miksi Lontoo?


Niin, miksi kaikista maailman mahdollisista kolkista työskennellä Au pairina valitsin juuri tämän kaupungin? Totta puhuen valinta tuli tehtyä vaiston ja uteliaisuuden varassa. Läksin Lontooseen siis ummikkona, kaupungissa tai maassa etukäteen vierailematta. Olin vain katsellut Lontoota kuvin ja kuullut monien ihastuneen kaupungin "lontoomaisuuteen". Mitä se mahtoi olla? Uteliaisuus suorastaan kihelmöi selkäpiissä tuijotellessa kuvia Lontoon tunnelmista muunmuassa London Calling-blogista. Jokin siinä kaupungissa vain kiehtoi - ja minä suurkaupunkien tunnelman ystävänä halusin ehdottomasti kokea suurkaupunkielämän sekä parantaa englanninkielen sujuvuutta. Lontooseen siis! Take it or leave it!

Mitä sitten tapahtui?


Ensimmäiset minuutit, tunnit ja päivät olivat oikea tunnetilojen kirjo. Jo saapuminen Heathrow'n massiiviselle lentokentälle ja brittiaksentin ympäröimänä oleminen oli oikea kulttuurijysäys pikkukaupungissa varttuneelle ja vielä hyvin vähän maailmaa nähneelle. "Nuohan puhuu kuin telkkarissa!", oli yksi ajatus joka pyöri hyvin pyörällä olevassa (ja väsyneessä) mielessäni niillä hetkillä kun jättimäisellä lentokentällä harhailin. Olihan se vaikea uskoa olevansa tosiaan Iso-Britannian maaperällä ja ihan Lontoossa, miljoonakaupungissa.

Ja tottahan toki minä hätäpäissäni menin heti ensimmäiseksi yrittämään vahingossa ajajan paikalle autossakin, en onneksi ovea avannut! No, väsymyksen piikkiin se laitettiin ja sitten jo tarkastelinkin moottoritiemaisemaa auton vasemmalta (ja siis siltä oikealta) puolelta. Tulipa nähtyä ensimmäisten parinkymmenen minuutin aikana vilaus Wembley Stadiumia kuin ohi huristelevia punaisia "double deckereitäkin". Lähiömaisemat olivat kuin suoraan Hollyoaksista tai kaikista mahdollisista brittidraamoista.

Ensimmäinen kokemus brittitalosta oli sekoitus innostuneisuutta ja pienenpientä kauhistusta. Lattialankut nimittäin liikahtelivat ja natisivat epäilyttävästi kokolattiamaton alla ja portaat tosiaan olivat kapeat ja alkoivat lähes etuovelta kuten olin kuvitellutkin. "Ullakkohuoneessani" sitten mietin hetken että mihin ihmeeseen olenkaan tullut mutta onneksi ensimmäisen illan pienimuotoinen "kulttuurishokki" oli jo aamulla kummasti hälventynyt unien jälkeen.





Muutamia erikoisia ja hauskoja asioita joita huomasin ensimmäisinä päivinä Englannissa:

(kirjoitettu alunperin Lontoossa 23.9.2008)

- Kokolattiamatot! Myös portaissa! Onneksi se on ihanan pehmeä.

- Töpseleillekin on omat katkaisijat. Eli siinä vieressä on pikkuinen katkaisija joka laitetaan päälle kun töpseliä käytetään. Fiksua!

- Monimutkaiset ulko-ovien lukkojärjeselmät. Eteisessä on laite johon kosketaan sellaisella "avaimenperällä" ja laite alkaa piipata jonka aikana pitää ehtiä ulos talosta. Ihan hassu, tosin pelottava systeemi. :D

- Maitokanisterit. Ei siis pulloja, vaan muovikanistereita. Muistuttavat hieman suomalaisia Mehukatteja mutta siis maitoversio.

- No se vasemmanpuoleinen liikenne, siihen on vaikea tottua!

- Nämä hellittelynimet "darling", "sweetie" jne, jne. Niitä käytetään jatkuvasti, etenkin lapsille mutta myös aikuisille, jopa kauppojen myyjät saattaa sanoa asiakkaita noilla nimillä. Ne on kivoja kyllä!

- Silloin kun joku aivastaa, sanotaan "bless you". Joka kerta.

- Lattia natisee. Aluksi luulin että tämä oikeasti hajoaa alle! :D Kuullostaa pahalta, mutta oikeasti ne lattialankut vain ääntelee tuolla kokolattiamattojen alla, no worries.




Millaista oli sitten asua Lontoossa?

"Alkujärkytyksen" jälkeen elämä asettui luonnollisestikin uomiinsa ja pikkuhiljaa oma lähialue (niin pienenpieni asuinkylä kuin viereinen hiukkasen isompi esikaupunkialuekin) tulivat tutuiksi ja Oyster Card mahdollisti kulkemisen niin paikallisbussilla kuin hiukan myöhemmin myös tubella eli lontoolaisella maanalaisella. Ensimmäinen kerta tubessa kului kauhunsekaisissa tunnelmissa tämän eksymistä kammoavan vilkuillessa vainoharhaisesti pysäkkejä vaunun omassa taulussa jossa luki aina seuraava pysähdyspaikka. Perille kuitenkin päästiin ja takaisin, sinne jäi kaikki kammot ja enpä kertaakaan tainnut nousta väärään tubeen. Lopulta koko systeemi paljastui yllättävän selkeäksi ja matkustajaystävälliseksi (jos ei nyt oteta huomioon ruuhka-aikoja jolloin tunsi todellakin olevan yksi silleistä ahtaassa purkissa, oi kyllä).


Metroasemille pääsi myös paikoin hienosti koristeltuja maanalaisia tunneleita pitkin. Tämä värikäs tunneli löytyy Trafalgar Squaren tuntumasta.

Lontoon tunnelma ei paljastunut lainkaan yliarvostetuksi. Pidin siitä miten jokainen pieni osa Lontoota oli niin hirmu erilainen. Noustessa tubesta Leicester Squarella tai Oxford Streetillä näki aivan erilaisen puolen Lontoota. Itse asuin Pohjoisessa, syrjäisessä kaupunginosassa joka myöskin oli täysin eri Lontoo kuin "keskustan" alueet. Puhumattakaan tietenkään erikoisuuksista kuten Camden Townista! Omaksi suosikikseni nousi South Bank jossa sai nauttia Thamesin tuulisesta tunnelmasta kuunnellen katumuusikkoja ja poiketen vaikkapa London Eye-ajelulle, viihtyisään kahvilaan, ulkoilmakirjatorille tai elokuviin. Tate Modernin upeat taidekokoelmat olivat myös kivenheiton päässä ja jos Lontoo-nostalgiaa kaipasi, sillan yli vain joen toiselle puolelle ja -tsadam- siinä seisoikin itse mahtava Big Benin kellotorni!




Moderni Millenium Bridge Tate Modernin lähistöllä erottuu Thamesin vanhojen siltojen joukossa.

To be countinued .....


..