Tubessa on tunnelmaa

Lontoo herättää lähes automaattisesti assosiaation sen kuuluisaan labyrinttiäkin sokkeloisempaan maanalaisverkostoon. Lontoolaisittain tube kuuluu niin olennaisena osana arkeen että ilman sitä olisi vaikea kuvitella täällä asuvansa saati pääsevänsä paikasta toiseen. Tube herättää myös voimakkaita tunteita allekirjoittaneessa, sillipurkkitunnelmat kun toisinaan vievät hermot äärirajoille eikä tuben vaihtaminen linjalta toiselle ruuhkaisilla käytävillä aina miltään rentouttavalta ainakaan tunnu.

Mutta koska siellä tubessa tulee istuttua (tai huonommalla tuurilla seistyä) niin tolkuttoman paljon, ehtii myös nauttia Lontoon ihanan monipuolisesta ihmiskirjosta. Mielestäni on hurjan jännittävää miettiä millaisia ihmisiä kanssamatkustajat ovat ja toisinaan tulee jopa arkisosiologiaakin harrastettua. Ihmisiä ja niiden eleitä ja ilmeitä tarkastelemalla oppii paljon. On hauska nähdä myös kultturieroja ja huomata toisinaan miten stereotypiatkin pitävät niin paikkansa nähdessään käsillään elehtiviä italialaisia ja espanjalaisia, järjestelmällisesti karttojaan tutkivia saksalaisia tai käytännöllisesti lenkkitossuihin pukeutuneita amerikkalaisia selkäreppuineen. 

Myös ihania pieniä hetkiä on kertynyt paljon. Esimerkiksi jos samassa tubevaunussa on vauva tai pikkulapsi, ympärillä istuvien suupielet kääntyvät helposti hymyyn ja vauva saa heti monta ihastelijaa. Tai sitten raskaana olevalle, vauvan kanssa matkaavalle tai vanhukselle tarjotaan istumapaikkaa. Toisinaan mukaan mahtuu myös omituisuuksia, kuten itsekseen juttelevia tai lauleskelevia, hauskasti pukeutuvia tai kroonisia torkkujia. Luultavasti koomisinta on ollut juhlatuulella ollut seurue jonka miesvahvistukset olivat pukeutuneet pelkkiin kankaisiin lippuihin (harmi etten muista minkä maiden lippuja ne olivat). 

Vaikka tulee aina valitettua ahtaudesta, kuumudesta ja sokkeloista on tubessa silti aina kuitenkin sitä tunnelmaa. Ehkä jopa enemmän kuin siinä linja-autossa..

Tuleva ekaluokkalainen

Vihdoin ja viimein tuli perjantaina vahvistus opiskelupaikasta! Kauan sitten lapsuudessa syntynyt haave opettajan ammatista on siis astetta lähempänä. Tulen opiskelemaan kandintutkintoa kulttuuri -ja yhteiskuntapainotteisesta kasvatustieteestä yliopistossa nimeltä Goldsmiths University of London. Kurssi kuulostaa hirmu mielenkiintoiselta ja opinnot antavat vapauden suuntautua omiin mielenkiinnonkohteisiin.

Vuosi sitten muistan vierailleeni yliopiston nettisivuilla ja miettineeni "tämä on kuin minulle tehty" lukiessani yliopiston esittelyä. Siitä saakka haaveilin siellä opiskelusta - ja nyt se on pian totta! Kesäkuussa vierailin kampuksella ja halu päästä sinne vain vahvistui. Olen hyvin innoissani aloittamassa siis opintoja! Vielä on paljon tehtävää mutta syyskuun lopulla se sitten virallisesti alkaa - opiskelijaelämä!

Lontoo, rakkaani

On hassua miten asuessaan pidempään samassa kaupungissa siihen muodostaa suhteen, joka toisinaan muistuttaa lähes ihmissuhdetta. Välillä kaupunkiaan rakastaa, sitä hehkuttaa ja sen ihanuudesta aivan huumaantuu. Aina löytyy ihania uusia asioita jotka saavat rakastumaan yhä enemmän ja tuntuu kuin aivan ratkeaisi kaiken sen tunnemäärän vuoksi. Kun taas toisinaan se saa vihastumaan, suorastaan raivostumaan oikutteluillaan ja epäluottamuksellaan. Mutta silti sitä ei halua poiskaan läheltään, koska se on silti se oma ja rakas turvallinen kaupunki joka lopulta kuitenkin ottaa vastaan vaikka sille hiukan välillä vihoittelisi.

Suhteeni Lontooseen on ehdottomasti juuri tällainen, kuin myrskyisä mutta rakkaudentäyteinen parisuhde. Eilen teki mieli täpötäydessä tubessa hikisenä seisoessani pistää pillit pussiin ja irtisanoa koko juttu mutta silti siinä kiukunpuuskassani sillipurkkitunnelmissa ymmärsin kuinka olen kiintynyt Lontooseen ja kuinka jopa se hermojaraastava tubeasemien sokkeloissa kiiruhtaminen ja hikisissä oloissa matkustus tuo jotenkin sellaisen turvallisuuden tunteen ja kuinka se vain kuuluu niin oleellisena osana elämään täällä että ilman sitä se ei olisi edes yhtä lontoomaista. Ja ne vääriin paikkoihin pysähtelevät ja joka paikkaan palloilevat turistit (nimenomaan rajaan ärsytykseni siis tuohon yhteen turistityyppiin joka edellämainittujen lisäksi tukkii liukuportaat - tapahtui muuten eilen juuri kiireen keskellä - ja pysähtyy keskelle täyttä käytävää seurueensa kanssa keskusteelmaan minne seuraavaksi suunnata - äly hoi). Silti, toisinaan oikein tekee mieli imeä itseensä tämän kaupungin salaperäistä viehätystä, joka jotenkin on niin uniikkia ettei sitä muualla ole.

Nyt täällä lähes 6 kuukautta asuneena on tullut nähtyä kaksi vuodenaikaa ja nyt on alkamassa se ihana Lontoon syksy väreineen ja kahvilassa kaakaon äärellä tunnelmointineen. En malttaisi odottaa! Vietin Lontoon syksyä hetkisen aikaa hurjat kolme vuotta sitten kuukauden ajan. Kylmästi luihin ja ytimiin pureutuva se oli, mutta ne kauniit ruskaiset päivät kyllä pelastivat sen.

Niin kai se on, että todellinen rakkaus kestää ne vaikeudet ja viat hammasta purren. Ja sitten taas ollaan niin onnellisia yhdessä!

-------------------

Olisi mukava kuulla myös muiden kokemuksia omista asuinkaupungeista ja suhteesta niihin. Asutpa sitten Suomessa tai ulkomailla, voit jakaa tarinasi!

Elokuu ja odotus - yöllisiä pohdintoja

Elokuu on yksi suosikkikuukausistani. Silloin ollaan vielä kesässä, mutta ilmassa on jo aavistus syksyn tuntua. Illat ovat hämäriä ja vilpoisia, tekee mieli istua ulkona kynttilänvalossa. Luonnostakin huomaa kesän loppumisen, kasvit alkavat nuupahtaa ja tiputtaa lehtensä. Ilmassa leijuu sellainen tietty elokuun tuoksu ja tunnelma. Sen tuntee täällä Lontoossakin, vaikka kaikkein ihanin on kuitenkin Suomen elokuu.

Ilmassa onkin ollut hieman ikävää siihen Suomen elokuuhun. On miettinyt miten ihanaa on kun voi mennä metsään poimimaan tuoreita mustikoita ja puolukoita. Miten hyviltä ne maistuu. On miettinyt elokuun jännittäviä aikoja kun koulut alkoi ja miten kivaa lapsena oli laittaa illalla reppu valmiiksi ja leikkiä kavereiden kanssa niin kauan kunnes piti mennä sisälle, olihan kesän viimeinen päivä. 

Elokuu tuo mukanaan aina tiettyä haikeutta mutta paljon myös uutta ja jännittävää odotettavaa. Viime elokuussa kiersin Suomen ympäri kaveriporukan kanssa autolla mennen hieman Ruotsin puolellekin ja lähdin spontaanisti Hollantiin opiskelemaan. Tässä elokuussa olen Lontoossa ja odotan innolla yliopiston alkamista täällä. Ja se tuttu elokuun tuoksu on ilmassa, täälläkin.

Paljon odotettavaa on edesspäin ja tuntuu hassulta miten aika tuntuu pysähtyvän kun jotain oikein kovasti odottaa. Opiskeluiden alku on vielä siellä jossain, näennäisesti kaukana. Vielä on kompastuskiviä, paljon tehtävää. Mutta välillä tulee haikeus suomalaisiin mustikkametsiin, syömään tuoretta marjapiirakkaa, poimimaan värikkäitä lehtiä ja lukemaan sanomalehteä tutun pöydän ääreen. Koti-ikävää kai se on. Huoh. Kai se on osa tätä elokuun tunnelmaa ja odotuksen aiheuttamaa ajatustenvirtaa.

Tunnelmiin sopii mitä parhaiten Yann Tiersenin ihana pianomusiikki Amélie-elokuvasta:

Newquay, Cornwall

Viikonloppuna suuntasimme ystäväni kanssa kauan odotetulle matkalle Cornwalliin Englannin lounaisrannikolle Newquay-nimiseen pikkukaupunkiin, joka on tunnettu maan ehkä parhaimpana surffauskohteena. Sinne suuntasimme siis myös aaltojen nappaamisen toivossa.

Bussimatka Lontoosta kesti reilut 7 tuntia, mutta yöbussissa se kuitenkin suhteellisen kivuttomasti hurahti. Istuminen kuitenkin palkittiin kun perillä odotti idyllisen rosoinen ja huikeita maisemia tarjoava pikkukaupunki. Rantamaisemat olivat aivan upeat ja tunnelma oli ihanan merellinen lokkien kirkuessa ja meren suolaisen tuoksun leijuessa ilmassa. Olipa muuten ihana nuuhkia raikasta meri-ilmaa Lontoon jälkeen!

Surffauksestakin päästiin nauttimaan todenteolla ja huikeita maisemia tuli kyllä ihasteltua monet kerrat. Itse kaupunkina Newquay ei ollut mikään maailman kaunein tai viihtyisin, mutta heti kun pääsi rannan tuntumaan muuttui tunnelmakin paljon paremmaksi. Paikka tuntui kuitenkin hyvin englantilaiselta pikkukaupungilta kivitaloineen ja fish & chips-paikkoineen. Erikoisuutena tietysti cornish pasties, paikallinen pasteija jonka sisällä voi olla niin kanaa kuin papujakin. Maistoin Full English Breakfast-nimellä kulkenutta pasteijaa jossa todella oli sisällä englantilainen aamiainen makkaroineen ja papuineen. Hyvä ettei vielä munakasta oltu laitettu joukkoon. ;)

Reissu oli kokonaisuudessaan ihana piristys arkeen ja tuntuu että puhtia sai oikein roppakaupalla. Merta ja surffausta jäi ikävä, mutta tietääpä ainakin että tuollainen keidas on olemassa Englanninkin sisällä.

Regent's Park

Olen löytänyt ehdottomasti suosikkipuiston Lontoossa. Regent's Parkissa vierailin aiemmin huhtikuussa kirsikankukkien kukinnan aikaan ja puisto oli toki jo silloin todella kaunis, mutta eräs kesäpäivä ihastuin paikkaan oikein todenteolla. Puisto on jotenkin vehreämpi ja viihtyisämpi kuin esimerkiksi Hyde Park ja kauniit suihkulähteet ja kukat saa sen erityisen kauniiksi. Täydellinen paikka piknikille aurinkoisena päivänä!