On hassua miten asuessaan pidempään samassa kaupungissa siihen muodostaa suhteen, joka toisinaan muistuttaa lähes ihmissuhdetta. Välillä kaupunkiaan rakastaa, sitä hehkuttaa ja sen ihanuudesta aivan huumaantuu. Aina löytyy ihania uusia asioita jotka saavat rakastumaan yhä enemmän ja tuntuu kuin aivan ratkeaisi kaiken sen tunnemäärän vuoksi. Kun taas toisinaan se saa vihastumaan, suorastaan raivostumaan oikutteluillaan ja epäluottamuksellaan. Mutta silti sitä ei halua poiskaan läheltään, koska se on silti se oma ja rakas turvallinen kaupunki joka lopulta kuitenkin ottaa vastaan vaikka sille hiukan välillä vihoittelisi.
Suhteeni Lontooseen on ehdottomasti juuri tällainen, kuin myrskyisä mutta rakkaudentäyteinen parisuhde. Eilen teki mieli täpötäydessä tubessa hikisenä seisoessani pistää pillit pussiin ja irtisanoa koko juttu mutta silti siinä kiukunpuuskassani sillipurkkitunnelmissa ymmärsin kuinka olen kiintynyt Lontooseen ja kuinka jopa se hermojaraastava tubeasemien sokkeloissa kiiruhtaminen ja hikisissä oloissa matkustus tuo jotenkin sellaisen turvallisuuden tunteen ja kuinka se vain kuuluu niin oleellisena osana elämään täällä että ilman sitä se ei olisi edes yhtä lontoomaista. Ja ne vääriin paikkoihin pysähtelevät ja joka paikkaan palloilevat turistit (nimenomaan rajaan ärsytykseni siis tuohon yhteen turistityyppiin joka edellämainittujen lisäksi tukkii liukuportaat - tapahtui muuten eilen juuri kiireen keskellä - ja pysähtyy keskelle täyttä käytävää seurueensa kanssa keskusteelmaan minne seuraavaksi suunnata - äly hoi). Silti, toisinaan oikein tekee mieli imeä itseensä tämän kaupungin salaperäistä viehätystä, joka jotenkin on niin uniikkia ettei sitä muualla ole.
Nyt täällä lähes 6 kuukautta asuneena on tullut nähtyä kaksi vuodenaikaa ja nyt on alkamassa se ihana Lontoon syksy väreineen ja kahvilassa kaakaon äärellä tunnelmointineen. En malttaisi odottaa! Vietin Lontoon syksyä hetkisen aikaa hurjat kolme vuotta sitten kuukauden ajan. Kylmästi luihin ja ytimiin pureutuva se oli, mutta ne kauniit ruskaiset päivät kyllä pelastivat sen.
Niin kai se on, että todellinen rakkaus kestää ne vaikeudet ja viat hammasta purren. Ja sitten taas ollaan niin onnellisia yhdessä!
-------------------
Olisi mukava kuulla myös muiden kokemuksia omista asuinkaupungeista ja suhteesta niihin. Asutpa sitten Suomessa tai ulkomailla, voit jakaa tarinasi!
5 kommenttia:
Olipa kauniisti kirjoitettu Lontoosta. Itse myös asun Lontoossa ja rakastan tätä kaupunkia ja maata.
Olen asunut täällä pari vuotta, mutta käynyt kyllä täällä aiemminkin. Tiesin, että kotiutuisin tänne, vaan silloin en tiennyt että kerrassaan rakastuisin. Minun kohdallani ei ollut kyse rakkautta ensi silmäyksellä, vaan kiinnyin ajan myötä enemmän ja enemmän.
Onneksi syksyä saa vielä odotella - täällähän on vielä kesä kukkeimmillaan ja lapsetkin kesälomilla!
Parasta ehkä on, ettei tänne koskaan tule ihan "nakua" edes talvella. Kiitos ikivihreiden kasvien. Myös lämpimiä ja siedettäviä säitä piisaa pitkälle "talveen" Suomen mittapuulla ajateltuna.
Eikä lunta, toivottavasti (molempina talvina, jotka olen täällä asunut, on satanut lunta, lol) :D
Mä asun kans Lontoossa, ja ihan sama juttu. Mulla ja Lontoolla on erittäin myrskyisä suhde. Aika usein vihaan tätä paikkaa maailman eniten, mutta sitten jollain random kadulla kävellessä tulee semmonen rakkauden täyttämä olo ja tajuaa kuinka paljon kuitenkin rakastan tätä kaupunkia ja kuinka onnellinen oon että saan täällä asua.
Elegia,
Kiitos kovasti. Minulla oli hieman samanlainen tilanne nyt toisella kerralla täällä asuessa, kiinnyin pikkuhiljaa.
Tosiaan syksy on onneksi vielä edessäpäin, kyllä noita nättejä kesäpäiviäkin vielä näyttää olevan. :)
babu,
Jännä huomata että samankaltainen suhde on sinullakin Lontooseen. Ehkä tämä on sellainen kaupunki joka herättää ne suuret tunteet niin hyvässä kuin pahassakin. Onhan tämä niin valtavan suuri ja täällä sattuu ja tapahtuu sitten sen mukaisestikin. :)
Mun suhde Nizzaan oli epäluuloilla kuorrutettu aluksi, mutta nyt viihdyn hurjan hyvin ja olen vähän harmissani siitä, että joudun pian lähtemään pois.
Aurinko, meri ja vuoret tekevät ihmeitä.
Sen sijaan ihan mun kaupunkeja ovat elämässäni olleet Strasbourg ja Jyväskylä. Semmoinen rakkautta-ensi-silmäyksellä -fiilis, joka ei kulunut pois vielä arjenkaan astuttua mukaan.
Haha, hyvin kirjoitettu. Ehdottomasti minullakin on Wellingtoniin viha-rakkaus-suhde, tällä hetkellä enemmän viha, sillä sää on aivan järkyttävä ja sen myötä sähköt, TV kuin nettikin olleet välillä katkolla. Ja bussitkin myöhässä! AAHHH. Toivotaan että tuleva kesäinen Wellington sitten auttaa unohtamaan nämä tämänhetkiset "erimielisyydet" ;DD
Lähetä kommentti