Suurten Päätösten (ja lumikinosten) äärellä

Höh ja pöh, tämän viikon alussa sai näilläkin Suomen korkeuksilla jo bongailla lumettomia kohtia asfaltissa kevään riemua hihkuen. Sinne jäi sekin riemu sitten kaksi kokonaista päivää kestäneen lumisateen saarrettua meidät lumen peittoon. Kultaiset lapsuusmuistot korkeuksiin yltävistä lumikinoksista joihin tehtiin päiväkaupalla tunneleita ja linnoituksia ovat tulleet todeksi, tosin nyt "aikuisena" niistä taitaa olla lähinnä haittaa. Tosin mikäli muistikuvat pitävät paikkansa, ei ne kinokset ikinä näin korkeita olleet! Ikkunasta katsoessa ei näe kuin lumitönön joka yltää yli puoleenväliin sen kyljessä tönöttävää pihlajaa. Että sellaiset kinokset!

Lumen määrää suurempi päänvaiva on kuitenkin Tulevaisuus. Se on vielä todellinen arvoitus, jota en ole vielä osannut ratkaista.
On paljon vastakkainasetelmia kuten Suomi vs.Ulkomaat,Maksullinen vs. Maksuton koulutus, Opintolaina vs. Ei opintolainaa, Yliopisto vs. Ammattikorkeakoulu. Kääks! Miten tässä nyt muka jonkun päätöksen saisi aikaan? Tiedän sen ihanan tunteen sen päätöksen synnyttyä.. Helpotuksen, kaikkien jännittävien tulevaisuudessa häämöttävien tapahtumien odotuksen kutina vatsanpohjassa.

Sen olon autuutta saa vielä hetken odotella.. Pääsykoemateriaalit ja hakuoppaat nököttävät syyllistävinä pöydällä, työhakemus toisensa jälkeen matkustaa bittiavaruudessa eri osoitteisiin. Ehkä turhaan. Suurin taistelu tässä päätöksenteossa tullaan varmasti käymään sen suhteen, aloitanko ne opinnot Suomessa vai ulkomailla. Moni asia olisi kotimaassa toki helpompaa: ei lukukausimaksuja, ei huolta viisumeista ja työluvista, opiskelu omalla äidinkielellä, välimatka kotiin lyhyt, kaikki Suomen kaverit suhteellisen inhimillisen pituisen junamatkan päässä.. Mutta, levottomat jalat veisivät niin mielellään mennessään ulkomaille. Hyppäisivät lentokoneeseen, taas mukana matkalaukku ja seikkailumieli. Huoh.

On kai myönnettävä se tosiasia, että jossain elämänsä vaiheessa sulautui siihen ihmisjoukkoon, joka ei vain malta olla paikoillaan ja tahtoo nähdä kaiken. Välillä tuntuu että pitikin mennä hurahtamaan tuollaiseen maailmalla vaelteluun, ei sieltä malta sitten pysyä poissa laisinkaan.. Ja taas löydän itseni googlettelemasta yliopistoja ympäri maailmaa ja huokailen kuusinumeroisille lukukausimaksuille. Että pitikin!