Levottomat jalat

Täällä sitä taas ollaan, lumen ja pakkasen keskellä Suomessa. Paluu sujui jetlagin sumentamin mielin yllättävän kivuttomasti. Lentomatka toki vaati pitkää pinnaa loputtomalta tuntuvan kestonsa takia, mutta sieltä se tuttu luminen Suomen maankamara sitten näkyi ja kone laskeutui turvallisesti tutulle tantereelle.

Tuntuu kuin lämmin aurinko, iloiset ja ruskettuneet ihmiset, meren kohina ja ihanat aallot olisivat vain jokin etäisen kaunis uni. Täällä on kylmä, huolimatta siitä kuinka paljon vaatetta päälleen laittaisi. Vuodessa ehtii yllättävän hyvin juurtua ja tottua ympäristöönsä, niin hyvin että kotimaakin tuntuu jotenkin kummallisen vieraalta mutta samalla kuitenkin tutulta. Tämä on kai sitä kulttuurishokkia, hassua vain että sen voi tuntea omassa kotimaassaankin.

Jokatapauksessa jalat ovat levottomat ja mieli kaipaa jotain. En vielä oikein tiedä mitä se on. Ehkä se on suurkaupungin vilske, lämmin aurinko, maailmalla oleminen tai jokin vielä aivan tuntematon. Olen kehitellyt mielessäni monia suunnitelmia, eri reittejä joita kulkea. Vielä en oikein tiedä mitä unelmaa seurata.

Odotellessa tekee mieli syödä hieman Fazerin Sinistä, sitä ainoaa oikeaa suklaata sekä katsoa seikkailunjanoa kasvattavia elokuvia. Yhtenä mainittakoon Into the Wild.