Kuukaudet ovat vierineet ohitse hurjalla vauhdilla ja nyt ollaan tultu pisteeseen jolloin lähtöön on jo kahden käden sormin laskettava määrä päiviä. Siis kymmenen.
Olen yrittänyt nauttia täysillä niin ystävien ja perheen seurasta kuin kevätauringostakin. Tuntuu vain niin oudolta että alkanutta kevättä ei näe loppuun saakka, sitä vaihetta kun räystäät alkavat tippua vettä ja asfaltti paljastuu hiekkaisena lumikerroksen alta. Niin, ilmassa on muutoksen tuntua. Olen myös jättänyt jäähyväisiä, sopinut yhteydenpidosta vaikka toisella puolella maailmaa ollaankin.
Tämä viikko on viimeinen kokonainen viikko kotona ennen lähtöä, ja viikonloppuna juhlin myös syntymäpäiviäni. Tämä on kyllä oudon haikeaa, ja samalla kamalan jännittävää! Olen oikein lietsonut innostusta lukemalla blogeja ja katsomalla kuvia. Ei vain tunnu siltä että olisin lähdössä oikeasti toiselle puolen maailmaa.
Tulee mieleen paljon kysymyksiä:
Miltä ensimmäinen tuulahdus Australian ilmastoa tuntuu lentokoneesta ulos astuessa?
Miltä tuntuikaan uida meressä? Onko joka puolella puissa papukaijoja ja muita eksoottisia lintuja? Miten totun jättikokoisiin hämähäkkeihin? Millaista on kun ympärillä onkin rantoja, pilvenpiirtäjiä ja eukalyptyspuita tavanomaisten vaarojen ja kuusimetsien sijaan?
Puhumattakaan koti-ikävään tai matkalla kohtaamiini mahdollisiin pulmiin liittyvistä kysymyksistä. Saattaa olla niinkin että Sydneyssä ollessani en edes muista nyt miettimiäni asioita, mutta nyt kun ei vielä tiedä tulevasta ja odottaa vain että pääsisi lähtemään tulvivat kaikenmaailman hullutkin kysymykset mieleen.
10 päivää, sitten on enää vain hujaus siihen että saan tietää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti