Tubessa on tunnelmaa

Lontoo herättää lähes automaattisesti assosiaation sen kuuluisaan labyrinttiäkin sokkeloisempaan maanalaisverkostoon. Lontoolaisittain tube kuuluu niin olennaisena osana arkeen että ilman sitä olisi vaikea kuvitella täällä asuvansa saati pääsevänsä paikasta toiseen. Tube herättää myös voimakkaita tunteita allekirjoittaneessa, sillipurkkitunnelmat kun toisinaan vievät hermot äärirajoille eikä tuben vaihtaminen linjalta toiselle ruuhkaisilla käytävillä aina miltään rentouttavalta ainakaan tunnu.

Mutta koska siellä tubessa tulee istuttua (tai huonommalla tuurilla seistyä) niin tolkuttoman paljon, ehtii myös nauttia Lontoon ihanan monipuolisesta ihmiskirjosta. Mielestäni on hurjan jännittävää miettiä millaisia ihmisiä kanssamatkustajat ovat ja toisinaan tulee jopa arkisosiologiaakin harrastettua. Ihmisiä ja niiden eleitä ja ilmeitä tarkastelemalla oppii paljon. On hauska nähdä myös kultturieroja ja huomata toisinaan miten stereotypiatkin pitävät niin paikkansa nähdessään käsillään elehtiviä italialaisia ja espanjalaisia, järjestelmällisesti karttojaan tutkivia saksalaisia tai käytännöllisesti lenkkitossuihin pukeutuneita amerikkalaisia selkäreppuineen. 

Myös ihania pieniä hetkiä on kertynyt paljon. Esimerkiksi jos samassa tubevaunussa on vauva tai pikkulapsi, ympärillä istuvien suupielet kääntyvät helposti hymyyn ja vauva saa heti monta ihastelijaa. Tai sitten raskaana olevalle, vauvan kanssa matkaavalle tai vanhukselle tarjotaan istumapaikkaa. Toisinaan mukaan mahtuu myös omituisuuksia, kuten itsekseen juttelevia tai lauleskelevia, hauskasti pukeutuvia tai kroonisia torkkujia. Luultavasti koomisinta on ollut juhlatuulella ollut seurue jonka miesvahvistukset olivat pukeutuneet pelkkiin kankaisiin lippuihin (harmi etten muista minkä maiden lippuja ne olivat). 

Vaikka tulee aina valitettua ahtaudesta, kuumudesta ja sokkeloista on tubessa silti aina kuitenkin sitä tunnelmaa. Ehkä jopa enemmän kuin siinä linja-autossa..