Pieni kampuskierros Goldsmithsin tapaan

Sain vihdoin kierreltyä kameran kanssa asuinympäristössäni ja yliopiston kampuksella. Tervetuloa kierrokselle katselemaan millaisissa maisemissa minä oikein täällä asun ja opiskelen! Kaikenlaisten katutaidemuotojen määrä on täällä huomattava, koska on kyse taideyliopistosta. Kampukselta ja lähialueelta löytyykin ties minkälaista katseltavaa, tässä pientä kuvausta siitä mitä sieltä oikein löytyy!

Tällaisia maisemia näkyy kauppareissulla kohti Canary Wharfin pilvenpiirtäjiä, jotka näkyy myös meidän keittiön ikkunasta:

Näkyvimpiä osia kampuksesta on valtavan kokoinen rakennus jossa taideopiskelijat pitävät studioitaan. Harmikseni en tajunnut (?!) ottaa kuvaan oikealla näkyvää metallista hörselöä, joka on ainakin kuuleman mukaan inspiroinut Prinsessa Beatricen (joka opiskeli täällä) kuninkaallisissa häissä pitämän erikoisen hatun. 

Violetissa rakennuksessa on Student Unionin kahvila ja baari, legendaarinen The Stretch!

Meidän yliopistolla on oma pieni teatterikin. Täällä voi siis opiskella myös draamaa.

Yliopiston kuntosali löytyy myös kampukselta:

Uusin rakennuksista on tosi hulppea Media and communications-opiskelijoiden rakennus:

Näkymä päärakennukselle päin:

Sisäänkäynti yliopiston kirjastoon:

Päärakennus toiselta puolen katsottuna:

Tällaisissa maisemissa täällä siis opiskellaan! Kampus on tosiaan hyvin yhtenäinen ja kaikki on lähellä. Lisäksi löytyy mm. kauppa ja muita palveluita. Ihmiset ovat mielenkiintoisen näköisiä ja yleinen fiilis on hyvällä tapaa boheemi. Suurin osa opiskelijoista opiskeleekin jotain taiteeseen, yhteiskuntaan tai kulttuuriin liittyvää joten tyylien kirjo on valtava. Koskaan ei ole tylsää ihmetellä ja ihastella kanssaopiskelijoita. ;)

Toivottavasti viihdyit kierroksella!

Suurkaupungin miinuspuolia

Vaikka Lontoo on kuin suuri aarrearkku kulttuurin, shoppailun ja kaikenlaisten vaihtoehtojen suhteen ei arki täälläkään ole täydellistä. Täälläkin kiukuttaa, kenkä hiertää, nälkä kaihertaa vatsassa tai nuha saa nenän punaiseksi. Ihmismäärä ahdistaa, ruuhkassa joku etuilee, vauva itkee, Oyster-kortista loppuu matkat kesken. Se on sitä arkea, joka tosin tuntuu liikkuvan nopeutettuna ja satakertaisella volyymilla kun asuu suuressa kaupungissa.

Suurin shokki on ollut ihmisten määrä, se kuinka ihmisiä on ihan joka puolella ja koko ajan. Ja se että niillä on aina kiire. Vaikka ei tarvitsisikaan. Tarkkailin eräänä päivänä metroasemalla asiakaspalvelutiskin jonossa metron sisäänkäyntiporteille kiiruhtavia ihmisiä, joilla kaikilla tuntui olevan kiire ja nopea kävelytahti. Mietin mielessäni kuinkakohan monella mahtoi oikeasti olla syy kiirehtiä. Lontoon tahti on ripeä, kiireinen ja vakavan keskittynyt. Ihmiset puurtavat eteenpäin kuin junat, sillä eteenpäin on päästävä esteistä huolimatta. Olen huomannut saman tarttuneen omaankin menemiseeni, sillä huomaamatta kävelee ripeästi ja automaattisesti ärsyyntyy edessä pyöriville ihmisille. Lontoo tekee kärsimättömäksi, sen olen suureksi harmikseni huomannut.

Etenkin nyt opiskelun alettua ja muutettuani pois rauhallisilta perheiden suosimilta alueilta, olen joutunut huomaamaan joka puolella näkyvän köyhyyden. Resuisen näköisiä lapsiretkueita kulkee vanhempiensa kädestä roikkuen ja monella vastaantulijalla on jonkinlainen merkki siitä ettei rahaa ole tarpeeksi. Oma asuinalueeni on melko turvallinen ja viihtyisäkin, mutta lähiseuduilla on ns. "rough" alueita, joissa paikoin olot ovat varsin kurjat ja vaarallisetkin. Niitä onneksi voi vältellä, mutta ongelmat on pakko tiedostaa joka puolella täälläkin.

Melu on seikka johon minun on ollut erittäin vaikea tottua, se että aistiärsykkeitä tulee koko ajan tauotta. Alueellani sireenit huutavat kymmeniäkin kertoja päivässä, toisinaan jopa alle minuutin välein. Itselleni tämä on tuottanut tuskaa koska toisinaan melu tuntuu lähes kipuna korvissa.

Kaikki on suurkaupungissa kallista, etenkin kulkemiseen menee tuhottomasti rahaa. Oysteriin pitää lisätä tuon tuostakin lisää credittiä ja toisinaan täytyy suunnitella tarkkaan miten paljon aikookaan matkustaa jotta ei joudu maksamaan mansikoita. Toinen asia on kulkemisen monimutkaisuus minkä luulisi olevan helppoa, kunhan vain ottaa metron alle, mutta tosiasiassa päästäkseen kohteesta toiseen joutuu usein ottamaan neljäkin eri metroa. Usein vaihdot tapahtuvat kapeissa ja ruuhkaisissa metroaseman käytävissä, joskus niissä saa kulkea tovinkin ennen oikealle asemalaiturille löytämistä. Busseissa taas harvoin pääsee vähänkään kauemmas yhdellä bussilla ilman vaihtoa, tosin toisinaan niinkin voi käydä. Toisaalta Lontoo ei olisi Lontoo ilman metroa eli "tubea", vaikka välillä se mokoma kulkuväline kyllä aiheuttaa pahemman kerran turhautumista.

----------------

Tämä on taas näitä päiviä, jolloin tällaisen tekstin kirjoittaminen on otollisimmillaan. Aamulla pieni Suomi-ikävä nosti päätään, mutta mitäpä kotimaan ikävää ei suomalaisten blogien lukeminen ja artistien kuunteleminen helpottaisi! Tarvittiin vain jotain tuttua ja turvallista tämän kaaosmaisen arjen keskelle!

Pieni mainos

Olen alkuviikosta ahertanut erään uuden projektini kanssa, jonka nyt kerron sitten täälläkin. Olen jo pitkään haaveillut kunnollisen kuvablogin perustamisesta. Kaikenmoisia räpöstyksiähän olen vuosien mittaan aloitellut mutta nyt tuli innostus tehdä sellainen kuvablogi jossa olisi kunnolla edustettuna oma kuvakokoelma.

Pidemmittä turinoitta, tervetuloa siis!

Lauantainen kaupunkikierros

Päätin tänään lähteä hieman kiertelemään ympäri Lontoota, tosin jostain kumman syystä päädyn joka paikkaan aina Oxford Streetin kautta. Sen jätin kuitenkin nopeasti taakseni tungoksineen ja suuntasin pitkästä aikaa Carnaby Streetille.

Tässä hieman kuvasatoa päivän kiertelyistä.

Esimerkki Lontoon mahtavasta kansainvälisyydestä :D

Kaukokaipuisen blogikierros

Olen kuluneina päivinä keräillyt suosikkieni uumeniin liudan toinen toistaan mielenkiintoisempia matkusteluun ja ulkomailla asumiseen liittyviä blogeja. Aion nyt jakaa nämä aarteeni, joten varaudu erittäin tarttuvaan matkakuumeeseen!


Welcome aboard!

Eternal Sunshine - and the spotless housewife

Tervetuloa aurinkoiseen San Diegoon! Blogissa sopeutumista Kaliforniaan suomalaisesta näkökulmasta höystettynä upeilla ja valoisilla kuvilla, jotka todella saavat tiirailemaan halpislentoja länsirannikon lämpöön. Suosittelen blogielämykseksi keskitalven pimeyteen, seurana viltti ja lämmin juotava!


Gypsy Lady.

Seuraavaksi suuntana Australia! Suomalaistytön arkea ja surffausintoa upeissa maisemissa. Saa aikaan surffaushuuman ainakin allekirjoittaneelle, takuuvarmasti ainakin voit lähes kuvitella meren kohinan ja auringon lämmön. Piristystä arkeen ja lumimaisemiin.

She'll be apples

Australiassa jatketaan, tällä kertaa vaihto-oppilaan arkea Melbournessa. Saa miettimään vielä kerran miksiköhän sitä ei tullutkaan lähdettyä lukiossa vaihtoon, nii-n? Mutta aina voi onneksi myötäelää muiden kautta ja tässä blogissa se on todella kivaa!

World Tour Stories

The ultimate adventure blog. Todellakin. Tervetuloa purjehdukselle maailman ympäri! Upeita maisemia, herkullista ruokaa, kulttuuriannoksia ja raikasta värikkyyttä. Saa miettimään sitä kuinka oravanpyörästä aina voi irrottautua, kukin on oman elämänsä päähenkilö ja siitä voi tehdä jännittävän jos vain niin haluaa.. Blogi joka herättää ajatuksia - ja sinnikkään seikkailunjanon.

Mukavia lukuhetkiä!

-----------------

Maaimankansalaisuudesta

Olen kirjoittanut innokkaasti edellisellä kerralla mainitsemaani Culture and Identity-kurssin omaelämänkertaa peilaten samalla kokemuksiani asumisesta ja matkustamisesta eri maissa ja niiden vaikutuksesta identiteettiini. Samalla olen miettinyt termiä maailmankansalaisuus. Lukioikäisenä sisälläni asui kapinallinen, joka tahtoi matkustaa sinne missä pippuri kasvaa ja karistaa kotimaan pölyt jaloista - ehkä lopullisestikin. Lukion päätyttyä sainkin matkustettua ja asuttua eri maissa, Australiassa nistä pisimpään.

Rakkaus maata kohtaan kasvoi niin suureksi ja juuret juurtuivat niin tiukasti, että Suomeen paluu sai aikaan käänteisen kulttuurishokin joka voi olla tuttu monelle vaihdosta tai ulkomaankomennukselta palaavalle. Tunteet vaihtelivat inhosta häpeään, sillä tuntui etteivät kaikki ymmärtäneet miltä minusta tuntui. Kuin olisi revitty kahtia. Elämä Australiassa oli rakentunut jo niin kokonaiseksi ja muuttunut ihanasti soljuvaksi arjeksi, tutuksi. Kotimaassa kaikki tuntui olevan toisin, väärää. Samaan aikaan nousi pintaan syyllisyys tästä sopeutumattomuudesta maahan johon on syntynyt ja asunut suurimman osan elämäänsä. Kuin identiteetti olisi varastettu, jätetty Australiaan kokonaan.

Kun Suomeen asetuttuani myönsin ettei minusta nyt ihan australialaista tullutkaan, alkoi sopetuminen hiljalleen. Rusketuskin katosi kuukausien kuluessa. Suomalaisuuteen en halunnut kuitenkaan täysin pitäytyä, halusin olla maailmankansalainen. Sellainen, joka oman kansalaisuutensa ja kulttuurinsa lisäksi omaksuu monia muita ja niiden avulla rakentaa itselleen identiteetin joka ei yksistään pitäydy yhdessä tavassa elää tai yhdessä kulttuurissa.

Vaikka olen Hollannin kautta päätynyt takaisin Suomeen hetkeksi ja sieltä reissulle Australiaan ennen Iso-Britanniaan asettumista, olen tässä mutkien kautta oppinut rakastamaan ja syvästi arvostamaan omaa kotimaatakin. Hollannin byrokratian, oman kokemukseni mukaan töykeän asiakaspalvelun ja kulttuuriin sopeutumattomuuden jälkeen Suomi tuntui paratiisilta. Teki lähes mieli halata jokaista vastaantulijaa!

Lontoossa asuessa on oppinut arvostamaan Suomen luonnon puhtautta, metsiä ja järviä, suoraan luonnosta saatavaa ruokaa, luonnonläheisiä arvoja, niin monia asioita joita ei ennen ajatellut sen erikoisempina. Lisäksi täällä Englannissa vallitsevat suuret luokkaerot ja eriarvoisuus ovat saaneet arvostamaan Suomen turvaverkkoa, joka kuitenkin on melko laaja vaikka siitäkin voi olla montaa mieltä. Luokkaerot eivät Suomessa ole yhtä radikaalit kuin täällä, sillä etenkin Lontoossa ne määrittävät sen kuinka sinua kohdellaan, missä asut ja missä lapsesi saavat koulutuksensa. Jopa sen, millaisen ja miten hyvän koulutuksen he saavat. Kaikki eivät tässä hyvinvoinnin maassa edes opi kunnolla lukemaan, sillä vähävaraiset lapset päätyvät vähävaraisiin kouluihin joissa opetuksen taso on huono.

Vuosien ja seikkailujen varrella olen hyväksynyt avoimin sylein suomalaisuuteni, oppinut pitämään siitä suomalaisesta itsessäni jota on maailmalla moitittu vaatimattomaksi, hissukaksi ja ties miksi. Olen oppinut olemaan ylpeä arvoista jotka olen saanut, mutta huomaamatta ja tarkoituksellakin keräillyt ominaisuuksia, tapoja ja arvoja matkojeni varrelta. Ja näin tahdon tehdä jatkossakin uusien seikkailujen äärellä. Maailma on mielestäni niin valtavan suuri ja täynnä kaikkea opettavaista ja upeaa, mihin voi tutustua seikkailemalla ja omaksumalla. Kuka ikinä keksikään sanonnan "matkailu avartaa" puhui asiaa! 

Vuoden 2012 ensimmäiset mietteet

Vuosi vaihtui ja minunkin tie vei takaisin Lontoon kuhinaan. Paluushokki oli melkoinen hiljaisesta Pohjois-Suomen kaupungista miljoonakaupungin kiireiseen tunnelmaan. Sade ja myrskytuulet ovat aloittaneet Lontoon tammikuun ja aika on mennyt sopeutuessa taas tänne arkielämään.

Opiskelut alkavat ensi viikolla, tosin sitä ennen on vielä työskenneltävä Culture and Identity-kurssin omaelämänkerta-esseen parissa. Aihe on erittäin mielenkiintoinen ja antaa vapauden käsitellä itselleni henkilökohtaisesti mielenkiintoista ja tärkeää aihetta, monikulttuurisuutta ja sitä kuinka eri maissa asuminen ja matkustelu muokkaavat identiteettiä. Onnistuinkin saamaan kasaan jo päälle 2000 sanaa melko lailla hetkessä, sillä olen aiheesta niin innostunut. Phew! Tosin urakka on vielä edessä viimeistelyssä ja hienosäädössä.

Lontoo on edelleen lumeton. Tänään sain kokea oikean raining cats and dogs-tilanteen josta Englanti on kuuluisa. Vesipisarat olivat lähes kämmenen kokoisia (eh, jos hieman liioittelen) ja tuuli näytti riuhtovan puut juuriltaan. Katselin ikkunastani puluparkaa, joka näytti toivottomalta tuulen riepotellessa sitä sen lentomatkalla.

Kovasti on tullut mietiskeltyä myös tulevaisuutta ja etenkin ensi kesää. Mieli tekisi taas lähteä maailmalle seikkailemaan, vielä ei tosin tietoa minne ja milloin. Unelmointi ainakin on ihanaa vaikka ei mitään konkreettista vielä olekaan tapahtunut.

Nyt pitäisi saada rullaamaan tämä Lontoon arki harmaine taivaineen ja myrskyineen. Siinä onkin haastetta tammikuulle!