Niin, neljä vuotta sitten minä olin saanut tarpeekseni kalvavasta kaukokaipuustaOlin juuri aloittanut ammattilukion kotikaupungissani joka oli tullut niin tutuksi että aloin toimia pelkän haaveilun sijaan. Lainasin kirjastosta ison kasan kirjoja, selasin netistä foorumeita ja vaihto-oppilaiden kertomuksia. Tiesin haluavani näkemään ja kokemaan maailmaa, tutustumaan uusiin ympäristöihin ja ihmisiin. Ehkä täysin uuteen kieleenkin. Löysin sopivan järjestön lopulta, jätin hakemuslomakkeen auki koneelle ja marssin ilmoittamaan vanhemmilleni haluavani vaihto-oppilaaksi ja lähettäväni ihan kohta hakemuksen. Jälkeenpäin hiukan naurattaa 16-vuotiaan minäni päättäväisyys. Ja niinhän se hakemus sitten lähti matkaan ja eräs aurinkoinen maaliskuun päivä sain ajan haastatteluun.
ja uusien seikkailujen nälästä.
Tuolloin edelleen jatkuva ja vahvistuva kiinnostus Yhdysvaltoja kohtaan oli joOlin opetellut maan osavaltioita ulkoa, iltaisin ennen nukkumaanmenoa lukenut kirjastosta kantamaani jättikokoista Yhdysvallat-opasta jostain ammoisalta yhdeksäkymmentäluvulta. Jotain niin kiehtovaa tuossa suuressa maassa oli.. Joten siihen haastatteluun siis menin - vaikka vatsassa kipristi jännitys. Selvittiinhän siitä sitten ja eräs päivä se kauan odotettu puhelukin sitten tuli - minut oli hyväksytty vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin!
herännyt ja täysissä voimissaan.
Niin, kuten aiemmin mainitsin, ei se kone noussutkaan sitten kohti tuota vieläTuolloin olin vielä todella kokematon matkustaja ja vanhempani olivat huolissaan lähdöstäni. Itsekin aloin miettiä uskallanko todella lähteä vuodeksi pois, niin kauas ja opettelemaan vierasta kieltä. Olin todella pettynyt kun teimme yhteisen päätöksen jäämisestäni Suomeen. Aloin tarkemmin miettiä myös kouluani, joka oli juuri pahasti kesken ja tavallisesta lukiosta poiketen vaati eri tavalla sitoutumistakin.
salaperäisen tuntematonta mutta kuitenkin tuttua maata.
Muutama vuosi päätöksen jälkeen olin todella harmissani asiasta. Nyt kuitenkin olen vihdoin sen lukion suoritettuani (tosin ainoastaan lukiopuolen, ammattipuoli jäi pois koska ymmärsin ettei ala ollut minua varten) yrittänyt pitää kiinni haaveista lähteä maailmalle. Ihan hyvin olen onnistunutkin.
Yhdysvallat kiehtoo edelleen todella paljon ja sinne mieleni tekee heti kun vain mahdollista..
Mutta jos tuolla Australiassa ensin seikkailisi - ja mikä tärkeintä, uskaltaisi lähteäkin! ;) Se, miksi juuri siellä on taas toinen tarina.... to be countinued!
6 kommenttia:
Kiva kun kerroit vähän taustojasi, se on aina mukavaa blogissa. Myös Australiaan-lähdön syyt on kiinnostavaa tietää.
Jatkan itse karkumatkaani huomenna New Yorkiin... :)
Hyvä kuulla että tällaiset postaukset kiinnostaa, en siis turhaan innostunut tarinoimaan. ;)
Oh, New York! Hyvää karkumatkaa!
En malta odottaa jatkoa! :)
Itse olin juuri ausseissa lukion aikana vaihdossa, ja muistan vieläki kuinka viimeisenä iltana yritin pakata laukkua ja tippahan siinä tuli linssiin. Lentokentällä oli hieman outo olo kun ei osannut suhtautua vielä siihen, että olisi vuoden pois. Kunnes sitten koneessa istuin tuntemattoman tytön viereen, joka hänkin oli matkalla ausseihin vaihtoon. Siitä alkoikin sitten seikkailu, jota en ole päivääkään katunu:)
Nyt et ajattele liikoja vaan marssit vaan sinne koneeseen:D Koneessa vasta sitten "panikoit", koska sieltä ei enää pääse pois:)
Kiitos kannustuksesta! Kyllä sinne koneeseen on nyt marssittava, paluuta ei ole! Uskon kyllä että hieno seikkailu siitä tulee. :)
Mielenkiintoista lukea tätä blogiasi. Olen nimittäin itse lähdössä ensi vuonna vaihtoon Australiaan :)
Lähetä kommentti