Neljä vuotta sitten

Neljä vuotta sitten tähän aikaan olin myös lähdössä maailmalle - minun piti nimittäin toteuttaa unelmani vaihto-oppilasvuodesta. Tämä on kertomus siitä mitä sitten kävikään ja miksi en sitten koskaan noussutkaan koneella Helsinki-Vantaalta lähteäkseni vaihto-oppilaaksi. Nimittäin olen usein harmitellut että silloin onnistuin hillitsemään lähdön intoni ja pelko vei voiton, sekä miettinyt mitä jos olisinkin lähtenyt..

Niin, neljä vuotta sitten minä olin saanut tarpeekseni kalvavasta kaukokaipuusta
ja uusien seikkailujen nälästä.

Olin juuri aloittanut ammattilukion kotikaupungissani joka oli tullut niin tutuksi että aloin toimia pelkän haaveilun sijaan. Lainasin kirjastosta ison kasan kirjoja, selasin netistä foorumeita ja vaihto-oppilaiden kertomuksia. Tiesin haluavani näkemään ja kokemaan maailmaa, tutustumaan uusiin ympäristöihin ja ihmisiin. Ehkä täysin uuteen kieleenkin. Löysin sopivan järjestön lopulta, jätin hakemuslomakkeen auki koneelle ja marssin ilmoittamaan vanhemmilleni haluavani vaihto-oppilaaksi ja lähettäväni ihan kohta hakemuksen. Jälkeenpäin hiukan naurattaa 16-vuotiaan minäni päättäväisyys. Ja niinhän se hakemus sitten lähti matkaan ja eräs aurinkoinen maaliskuun päivä sain ajan haastatteluun.

Tuolloin edelleen jatkuva ja vahvistuva kiinnostus Yhdysvaltoja kohtaan oli jo
herännyt ja täysissä voimissaan.

Olin opetellut maan osavaltioita ulkoa, iltaisin ennen nukkumaanmenoa lukenut kirjastosta kantamaani jättikokoista Yhdysvallat-opasta jostain ammoisalta yhdeksäkymmentäluvulta. Jotain niin kiehtovaa tuossa suuressa maassa oli.. Joten siihen haastatteluun siis menin - vaikka vatsassa kipristi jännitys. Selvittiinhän siitä sitten ja eräs päivä se kauan odotettu puhelukin sitten tuli - minut oli hyväksytty vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin!

Niin, kuten aiemmin mainitsin, ei se kone noussutkaan sitten kohti tuota vielä
salaperäisen tuntematonta mutta kuitenkin tuttua maata.

Tuolloin olin vielä todella kokematon matkustaja ja vanhempani olivat huolissaan lähdöstäni. Itsekin aloin miettiä uskallanko todella lähteä vuodeksi pois, niin kauas ja opettelemaan vierasta kieltä. Olin todella pettynyt kun teimme yhteisen päätöksen jäämisestäni Suomeen. Aloin tarkemmin miettiä myös kouluani, joka oli juuri pahasti kesken ja tavallisesta lukiosta poiketen vaati eri tavalla sitoutumistakin.

Muutama vuosi päätöksen jälkeen olin todella harmissani asiasta. Nyt kuitenkin olen vihdoin sen lukion suoritettuani (tosin ainoastaan lukiopuolen, ammattipuoli jäi pois koska ymmärsin ettei ala ollut minua varten) yrittänyt pitää kiinni haaveista lähteä maailmalle. Ihan hyvin olen onnistunutkin.

Yhdysvallat kiehtoo edelleen todella paljon ja sinne mieleni tekee heti kun vain mahdollista..

Mutta jos tuolla Australiassa ensin seikkailisi - ja mikä tärkeintä, uskaltaisi lähteäkin! ;) Se, miksi juuri siellä on taas toinen tarina.... to be countinued!