kaukokaipuuta ja opiskelijaelämää Lontoossa

perjantai 31. joulukuuta 2010

2010

Vuoden päättymisen kunniaksi ajattelin tehdä pienen yhteenvedon koko vuodesta 2010.

Tässä siis kuluneen vuoden tapahtumia tiivistettynä.

Tammikuussa elin muutoksen aikaa Australiassa. Asuin ensin Bondilla ja olin sitten muuttanut Sydneyn toiselle laidalle ihanien paratiisirantojen ääreen ja päivittäin kävelin ottamaan aurinkoa sinne. Kokeilin ensimmäisen kerran surffausta ja ihastuin siihen ikihyviksi. Juhlin kavereiden seurassa Australia Day:ta rannalla grillaten. Paljon hellepäiviä.

Helmikuussa olin elämäni karmeimmassa työssä, jonka onneksi ymmärsin ajoissa lopettaa. Vietin runsaasti aikaa kavereiden kanssa, surffasin ja nautin elämästä.

Maaliskuussa elin hyvin ristiriitaisia aikoja. Australian seikkailun päättyminen lähestyi ja yritin hyväksyä sen, vaikka vaikeaa se oli. Sydneystä oli tullut Koti ja ihana kaveriporukka oli löytynyt ympärille. Lämpöön ja aurinkoon oli ehtinyt tottua ja elämä maistui. Vietin unohtumattomat läksiäiset, jotka olivat myös samalla syntymäpäiväjuhlani. Pakkasin tavarat ja lensin lumiseen Suomeen. Koin elämäni jet-lagin ja kulttuurishokin.

Huhtikuussa totuttelin Suomi-arkeen, ihmettelin sulavaa lunta ja haaveilin seuraavista seikkailuista.

Toukokuussa pakkasin jälleen tavarani ja muutin Helsinkiin.

Kesäkuussa stressasin Helsingissä pääsykokeita ja ulkona satoi.

Heinäkuussa oli helteet ja tapahtui paljon. Helsingissä edelleen olin ja nautin lämmöstä.

Elokuussa kiersimme Australian aikaisen suomalaisen kaveriporukan sekä saksalaisvahvistuksemme kanssa ympäri Suomen ja vähän Ruotsinkin puolta. Kävin ensimmäistä kertaa kunnolla Lapissa. Tein päätöksen kahden päivän varoitusajalla lähteä Hollantiin opiskelemaan.

Syyskuussa alkoi yliopisto Maastrichtissa. Kaikki oli uutta ja jännää. Opiskelin ahkerasti ja tutustuin uusiin kavereihin.

Lokakuussa stressasin ensimmäisiä kokeita. Kumma, mutta muuta en oikein muistakaan.

Marraskuussa aloin ymmärtää että haluan opiskella jotenkin muuten kuin 10 tuntia kirjastossa joka viikko viettäen ja omistamatta lainkaan vapaa-aikaa. Hollannin kulttuuri ei tuntunut omalta ja elämä tuntui kauhean opiskeluun kahlitulta. Aloin suunnitella muita ratkaisuja.


Joulukuussa
tein päätösen jättää opinnot Maastrichctissa sikseen ja palata hetkeksi Suomeen pohtimaan uusia seikkailuja. Päätös oli suuri helpotus. Nyt olen viettänyt ihanaa kotijoulua ja tammikuussa on lähtö taas edessä. :)

Siispä toivotan nyt kaikille.....

....................

Seikkailuntäyteistä ja upeaa vuotta 2011!

.......................

lauantai 25. joulukuuta 2010

Tunnelmia

Hollanti on nyt saanut jäädä taakse ja olen kotona nauttimassa joulutunnelmasta. Matka Maastrichtista kotikaupunkiini oli harvinaisen pitkä ja monivaiheinen jo alusta alkaen. Sain hetkeä ennen junaan astumista Maastrichtissa tietää että joudunkin vaihtamaan junaa täysin tuntemattomassa kaupungissa Belgiassa Brysselin sisäisen vaihdon sijaan eivätkä kuulutukset tietenkään junassa toimineet joten vaihtokin sujui ihmeen hyvin noin kahden minuutin varoitusajalla. No, vaihto onnistui säikähdyksellä mutta yö lentokentällä tietämättä lähteekö lento ajoissa aamulla oli melko mielenkiintoinen. Klassisesti onnistuin vielä aiheuttamaan vahingossa itselleni ruokamyrkytyksen, joten yö kentällä + seuraavan iltapäivän kuuden tunnin pituinen vaihto Riikassa eivät olleet mitään luksusta. Kun vuorokauden matkustamisen jälkeen saavuin kotiin, ei olo olisi voinut olla enää helpottuneempi.

Hollannin -10 celsiuksen "pakkaset" vaihtuivat -30 celsiuksen Pakkasiin, pieni opiskelijasolu ihanaan omaan huoneeseen. Joulua on vietetty mukavasti perheen kesken.

Uuden vuoden vaihtumista odotan mielenkiinnolla, sillä uusi vuosi 2011 tuo taas mukanaan uudet seikkailut.

Tällä hetkellä mielessä muhivat suunnitelmat A, B ja ainakin C. Eräs niistä sisältää lennot paikkaan x ja siellä 1-1,5 kk ja sitten mahdollisesti vielä muutamia kuukausia sen jälkeen paikassa y. Mutta niistä lisää kunhan varmistuvat enemmän. Tällä hetkellä kaikki on vielä suunnitteluvaiheessa. ;)

perjantai 24. joulukuuta 2010



Rauhallista Joulua!

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

(Don't) let it snow

Ulkona on valloillaan vuosisadan lumimyräkkä. Ei voi kuin toivoa että se osaa pysyä poissa tiistaina ja keskiviikkona.



 Tällä säällä on ihanaa olla sisällä lämpimässä ja tiirailla TVkaistalta Matkapassia ja Rantavahteja välillä vilkaisten ulos ja palaten sitten taas mieluummin rantamaisemiin. ;)

lauantai 18. joulukuuta 2010

Viimeisiä viedään

Viimeinen viikonloppu Maastrichtissa on edessä. Tiistaina suuntaan Brysseliin ja keskiviikkona lennän kotiin. Nyt vielä nautiskelen normaalitilassa olevasta huoneestani ja tilailen vielä kerran suosikkipizzaa kotiinkuljetuksena. Huomenna alan mylläämään tätä huonetta ja käymään läpi kaikki tavarat.

Olen kuvaillut kaupungilla, käynyt vielä suosikkikaupoissa ja sanonut heipat lähimmille ystäville. Ei hyvästejä, vaan näkemiin. Tällä viikolla satoi jälleen ihana, paksu lumipeite ja Maastricht oli tänään kuin mitä ihanin winter wonderland.

Siispä tartuin kameraan ja suuntasin kuvailemaan. Maastricht oli kaunis ruskan aikaan, mutta lumen peittämänä se taitaa olla lähes kauneimillaan.









Kaupasta löytyi tutunnäköinen elokuva:





tiistai 14. joulukuuta 2010

Why do I travel?

Löysin eilen muutamia videoita, joita katsellessa vietinkin sitten loppuillan (ja yön). Jos joku joskus kysyisi minulta mikä saa minut kaipaamaan maailmalle aina uudestaan etsimään uusia seikkailuja, nämä kaksi videota tiivistävät tunnelmallaan melko hyvin vastauksen tuohon kysymykseen.



---------

And just as a little note, I installed a tool to translate my blog in different languages! It's on the right bar under the title "Translate the blog". So if you are here and do not understand Finnish, check it out! :)

--------

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Please take me home

Minua on viime aikoina vaivannut krooninen Australia-ikävä. En tiedä johtuuko se siitä, että kavereideni Facebook-kuvapäivitykset Australiasta ovat täynnä kauniita maisemia ja rantaelämää? Vai siitä, että juuri nyt tuolla kenguruiden maassa on kesä lämpimmillään? Vaiko kenties siitä että haalistuvat muistot kuumasta auringosta ja päivistä rannalla tuntuvat kaukaiselta unelta? En tiedä, mutta sen tiedän että ikävä on.

 

Ikävöin niin iltoja joina istuin auringonlaskun aikaan meren rannalla ja katselin kauas punertuvaan horisonttiin, jossa saattoi lipua kaukaisia laivoja. Tunsi todellakin olevansa maailman toisella laidalla. Tuolloin iski voimakas tunne siitä että sinne minä kuulun.

Olen kuitenkin onnellinen että saan viettää joulunajan Suomessa, sillä joulutunnelmaa hiekan ja helteen keskeltä on melko vaikeaa löytää. Odotan innolla saavani syödä joulutorttuja ja kaikkea ihanaa jouluruokaa, jota en viime vuonna saanut. Jouluna pitää olla lunta ja pakkasta, jouluaattoon kuuluu pistäytyminen ulkona saadakseen punaiset posket ja sitten voi käpertyä sisälle odottelemaan iltaa.

Ja mitä Australiaan tulee, sanotaan että hyvää kannattaa odottaa. Tähän on nyt vain luotettava.


maanantai 6. joulukuuta 2010

"If you don't like something, change it"

Täällä päin maailmaa puhaltavat nyt hiukan uudet tuulet.

Joulun jälkeen tilanteeni tulee saamaan muutoksia, joiden suunnasta en vielä tarkkaan tiedä. Kerron kuitenkin, että karttoja on selailtu ja lentolippujen hintoja ahkerasti vertailtu.Tilanteeni tulee ainakin muuttumaan sen verran, että opiskelemaan Maastrichtiin en joulun jälkeen enää palaa. Tähän on päädytty sen vuoksi, että tämän alan opintoja en halua enkä aio jatkaa. Ala on henkilökohtaisesti itselleni aivan väärä. On ollut suunnattoman helpottavaa vihdoin ymmärtää se ja hellittää sinnikäs yrittäminen huomaamattaan olla jotain muuta kuin on.

Kaikkein parasta on kuitenkin ollut ymmärtää miten itse olen oman elämäni päähenkilö ja voin rakentaa elämäni ihan sellaiseksi kuin haluan. Eikä muiden mielpiteitä ole pakko kuunnella. Eräs suosikkiviisauksistani sisältää sanat "if you don't like something, change it" - otin tästä anonyymista neuvosta vihdoin vaarin enkä voisi olla tyytyväisempi ratkaisuuni.

Seuraavat seikkailut ovat vielä tuntemattomat, mutta niistä kerron täällä heti kun varmistuvat. Stay tuned! Edelleen vastailen kuitenkin mielelläni kysymyksiin Maastrichtissa opiskelusta ja täällä asumisesta.

Loppuun vielä pieni mainos uunituoreesta kuvablogistani, jonne keräilen arkistojen aarteita ja lisäilen uusia kuvia sen mukaan kun niitä otan.




perjantai 3. joulukuuta 2010

Lumi saapui vihdoin Maastrichtiin







Maastricht on erityisen kaunis lumipeitteen verhoamana. Oikea talvi, vihdoin!