Päätin kertoa hieman lisää yliopistostani, joka ei ole niitä tunnetuimpia Lontoon opiskelupaikkoja mutta kuuluu kuitenkin arvostettuun ja melko laajaan
University of London-yliopistoverkostoon. Siihen kuuluu siis useita yliopistoja.
Tiedekuntia löytyy useita, esimerkiksi täällä voi opiskella musiikkia, designia, historiaa, kirjallisuutta, psykologiaa, draamaa, mediaa, sosiologiaa ja poliitiikkaa. Jonkin verran on myös kaksoistutkintoja, kuten
History and Politics. Opiskelua voi suorittaa kandista tohtorintutkintoon.
Oma tiedekuntani on nimeltään
Educational Studies, johon sisältyy oma kurssini
"Education, Culture and Society". Kyseessä on siis kasvatustiede, jossa ei opita miten opetetaan vaan opitaan laajasti oppimisesta ja siihen liittyvistä kulttuurillisista ja yhteiskunnallisista asioista. Luennoilla on keskusteltu niin oppimisteorioista, lapsen kehityspsykologiasta, opetushistoriasta, jengikulttuureista kuin ihmisoikeuksistakin. Kurssi on hyvin monipuolinen. Ensimmäisenä vuonna opiskelijat ovat samoilla kursseilla mutta toisena vuonna suuntaudutaan omiin mielenkiinnonkohteisiin ja kurssit saa valita täysin itse. Suuntautua voi mm. luovaan kasvatukseen, kielen opetukseen, koulutuspolitiikkaan tai monikulttuuriseen kasvatukseen.
Goldsmiths on yliopistona melko pieni ja tiivis ja kampus on suhteellisen yhtenäinen. Yliopisto kannustaa vaikuttamaan ja kampanjoimaan, luennoitsijoita myöten. Luennot ovat olleet mielenkiintoisia ja henki yliopistolla on mukava. Luennoitsijat ovat todella hyviä olleet ja sellaisia joita on helppo lähestyä. Kanssaopiskelijoista löytyy monenlaista persoonaa ja yleiskuva on hyvin pitkälti taidekoulumaisen luova. Aikuisopiskelijoita ja kansainvälisiä opiskelijoita on paljon. Toisinaan kasvatustieteitä opiskelevana tuntee olevansa vähän ulkopuolinen kaikkein intensiivisimmästä taidekoulumenosta, mutta ainakaan ei tule tylsää katsellessa ympärille!
Goldsmiths painottuu opiskelualoissaan luoviin aineisiin ja yhteiskuntatieteisiin. Yliopistolla on maine hipsteriyliopistona, mistä täällä opiskelevat jaksavat vääntää itseironiaa. On olemassa mm. käsite "SFG" eli So F--king Goldsmiths.
|
Parodia yliopiston mainoksesta, joita löytyy mm. itä-Lontoon metroista. Tämä on kyllä erittäin osuva. :D |
Yliopistolla on kuntosali, kahviloita, ruokala sekä kauppoja ja oma pieni teatterikin! Societyja löytyy runsaasti ja urheiluakin on tarjolla rugbysta jääkiekkoon. Student Union on tosi hyvin toimiva ja joka keskiviikko on yliopiston legendaarinen baari-ilta Club Sandwich, tietysti yliopiston omassa legendaarisessa The Stretch-baarissa.
Lisää yliopistosta löytyy aiemmista merkinnöistä:
-
kuvia kampukselta
-
lisää omasta kurssistani