Muutoksen kynnyksellä

Nyt ei ole kuvan lauantaisesta auringonpaisteesta tietoakaan, sillä taivas on pelkän harmaan pilvimassan peittämä. Viime yönä oli kuulemma ollut iso myrsky, jonka läpi nukuin onnellisen tietämättömänä ryminästä. Eilenkin iltapäivällä tosin ikkunoita täristytti ukkonen. Kevään merkkejäkö? Toivottavasti!

Kesän hitaan tulon lisäksi kohdallani eletään muutosten aikaa, sillä alle kahden kuukauden kuluttua on edessä muutto ja uudet työkuviot. Budjetin ehdoilla myös toivottavasti edessä olisi myös hieman matkustelua. Työnhaku on alkamassa ja kämppiä on tullut jo alustavasti katseltua. Sydneyssä asutaan yleensä shared flateissa, joiden jaetun vuokrahinnan vuoksi keskustankaan asuntojen hinnat eivät välttämättä kohoa pilviin. Ihanne olisi toki asua sekä lähellä Cityä että meren rantaa, mutta tällöin vuokraa saisi todennäköisesti maksella hiukan enemmän.

Suomea ei edelleenkään ole mitenkään varsinaisesti ikävä. Toisinaan tulee hetken kestäviä "oi pääsisinpä hetkeksi suomalaiseen metsään ihastelemaan ruskaa" tai "olispas ihana tuntea raikas syysilma ja pakkasen tuoksu joka ehkä enteilee lumen tuloa". Lunta on ihan pienenpieni ikävä, vaikka juurihan sitä talvella tänne lähtiessä iloitsi että pääsee siitä eroon. Hassua.

Suomalaista ruokaakaan en liiemmin kaipaile, sillä täällä on tullut syötyä niin näkkileipää kuin riisipuuroakin. Ja tulipa sitä leivottua ihan aitoja korvapuustejakin eräs päivä - ihan suomalaiselta maistui!

Lauantaina satuin myös todistamaan mielenosoitusta, jonka marssijat paukuttivat rumpujaan rytmikkäästi saaden ohikulkijat pysähtymään. Monen kasvoilla oli iloinen hymy. Marssijoiden vanavedessä kuljin Oopperatalolle, jonka portaat olivat täynnä ihmisiä. Monella oli sininen sateenvarjo. Kummastelin sattumaa ja pian huomasin portaiden edessä olevan lavan. Ahaa, kyseessä oli 350, ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi järjestetty kampanja. Sateenvarjojen kanssa portailla istuvat mudostivat varjoillaan nuo kolme numeroa. Ohjelmassa oli muunmuassa kuorolaulua, puheita sekä Aboriginaalien perinteitä.




Ilmastonmuutoskampanja toimi samana päivänä myös muualla maailmassa, kuvia täällä.

Kuukausipäivä

Tänään meidän auvoisaa ja onnellista yhteiseloamme on kertynyt huimat 7 kuukautta. Suhde on ollut sopuisa ja rakkaudentäyteinen, ainakin suurimmaksi osin. Yhdeksänkymmentä yhdeksän prosenttia, uskaltaisin sanoa. Jo nyt tiedän että jäähyväiset sitten joskus tulevat olemaan vaikeat. Eikä kyllästymisestä ole tässä vaiheessa tietoakaan, aina löytyy uutta virikettä ja tuntuu että joka päivä rakastun uudelleen.

Niin, minä ja Sydney olemme sen verran loistava yhtälö ettei seitsemän kuukautta vielä millään saa alkuhuumaa haihtumaan. Sensijaan kaupunki paljastaa aina vain uusia puolia joihin ihastua.

Seitsemään kuukauteen on mahtunut hurjan paljon uusia kokemuksia, unelmien täyttymyksiä, oivalluksia, onnistumisia, pelkojen kohtaamisia ja voittamisia, uusia ihmisiä ja ihmissuhteita, aussiasenteen omaksumista, aurinkoisia päiviä, itsensä nipistelyä ihan vain että uskoisi kaiken tämän todeksi. Mutta myöskin epätoivoa, huonoja päiviä, epäonnistumisia ja sitä läpi Sydneyn talven jatkuvaa kaatosadetta..

Kaikkine kommelluksineen ja harmaine päivineenkin tämä seitsemän kuukautta on ollut aikaa jolloin vihdoin on tuntenut kuuluvansa jonnekin, tahtovansa pysäyttää levottomat jalat ja juurtua hetkeksi. Sydney on kaupunkina kaikkea mistä olen aina unelmoinut vilkkaan kulttuurielämän, kaikkien mahdollisten suurkaupungin tarjoaminen virikkeiden ja meren läsnäolon puolesta. Välillä ei voi kuin katsella ympärilleen hymyillen ja yrittäen imeä itseensä tämän rakkaan kaupungin tunnelmaa, katsella sen monenkirjavaa katukuvaa, aistia suolaisen meren tutuksi käynyttä tuoksua, omaksua aussien rentoa elämänasennetta ja jälleen kerran nipistää itseään ettei vain uneksisi.

Tältä siis tuntuu kun on löytänyt kodin, ihan itse, maailman toiselta laidalta. Enkä voisi olla tyytyväisempi.

Tästä kaikki alkoi..

ja tätä siitä seurasi..

.. ja matka unelmien maassa jatkuu..