kaukokaipuuta ja opiskelijaelämää Lontoossa

keskiviikko 31. joulukuuta 2008

To the land Down Under!


" Replace the fear of the unknown with curiosity "

Kuvien puhuessa puolestaan on uuden vuoden haasteena siis lähtö maaliskuussa Eteläiselle pallonpuoliskolle kenguruiden maanakin tunnettuun Australiaan, tarkemmin Sydneyn miljoonakaupunkiin Working Holiday-viisumin turvin tekemään töitä ja matkustelemaan.

.. to be countinued in 2009 !


Seikkailurikasta Uutta Vuotta kaikille!

torstai 25. joulukuuta 2008

Valkoinen joulu




Kuvien mukaisesti joulu on täällä Pohjoisessa ollut oikeinkin valkoinen ja lumentäyteinen. On vain täytynyt ihastella lumen painosta riippuvia puiden oksia ja korkeita hankia. Ihan kuin lapsuuden joulut!
Lämpöisen mukavia Joulun pyhiä!

maanantai 15. joulukuuta 2008

Kaiken alku ja juuri

Aloin tänään todenteolla pohtimaan mikä ihme sai minuunkin tartutettua tällaisen parantumattoman kaukokaipuun ja uteliaisuuden. Vaikka hyvin vähän olen tätä kesto-oireena vaivaavaa matkustusintoa päässyt ruokkimaan, on nekin vähäiset reissaukset vain lisänneet hinkua nähdä maailmaa. Nyt palailenkin kaiken juurille:


milloin ja miten tämä innostus oikein sai alkunsa ja mitä sitten tapahtui?

1996 - Jos oikein perinpohjin aletaan koluamaan muistojen arkistoja, tulee mieleen Ylen tv-ohjelma Avara Luonto joka lauantai-iltaisin esitteli luonnon ihmeitä ympäri maailmaa. Muistan tykänneeni katsoa ohjelmaa saunan jälkeen ja Afrikan savannit leijonineen sekä syvänmeren värikkäät korallit ovatkin syöpyneet mieleen hyvin. Silloin alkoi ymmärtää mitä kaikkea jännittävää maailmasta mahtaakaan löytyä, juuri noina lapsuuden lauantai-iltoina.

Kerran ollessani 8-vuotias tarttui kirjastosta mukaan mielenkiintoinen kirja: Barnabas Kindersleyn ja Anabel Kindersleyn "Maailman lapset" (Children Just Like Me). Sen sivuilla lapset eri puolilta maailmaa esittelivät perheensä ja kotinsa. Laina taidettiin uusia useampaan otteeseen ja minä selasin innosta puhkuen kirjaa jopa toisinaan kouluaamuina. Taisin olla yksi kirjan ahkerimmista lainaajista joten mm. australialainen, meksikolainen, amerikkalainen ja kiinalainen perhe tulivat tutuiksi paremmin kuin hyvin. Oli vain niin yksinkertaisen hämmästyttävää oppia miten eri puolilla maailmaa eletään, minkä näköisiä ja nimisiä ollaan.
Tuolloin olin myös innokas Ylen Matkapassi-ohjelman seuraaja joten hassuttelevan Ian Wrightin seikkailut tulivat tutuiksi.
2000 - Ympäristötiedon tunneilta jäivät hyvin mieleen eri maiden erikoiset eläimet kuten Australian koalat. Muistan olleeni innoissaan kun ala-asteen viimeisillä luokilla alettiin opiskella Japaninkin maantiedettä. Tein samoihin aikoihin ensimmäisen ulkomaanmatkanikin perheen kanssa Kreikkaan Kreetan saarelle, tosin silloin pelkäsin vielä matkustamista kauas kotoa. Melko ironista, sillä eri maat ja kulttuurit kyllä kiinnostivat erittäin paljon. "Lämpimässä maassa" käynti oli elämys harvoin matkustaneelle ja herätti mielenkiinnon sitä kohtaan entisestään.

2006 - Todellinen sysäys seikkailuinnolle syntyi kuitenkin kesällä 2006 jolloin lähdin kaverini kanssa Tanskaan Roskilden festareille. Olipa muuten ensimmäinen festarimatkani. Tie Tanskaan vei ensin laivalla, sitten Ruotsin rannikkoa bussilla ja lopulta lautalla Tanskan puolelle. Tuolloin muistan tunteneeni itseni todella vapaaksi. Katsoimme kaverini kanssa auringonlaskua laivan kannelta jossain päin Ahvenanmaan saaristoa, taivaalla kirkui lokkeja ja taivas oli vaaleanpunainen. Silloin oli seikkailun tuntua. Ja festarimatka olikin oikea seikkailu useamman päivän kokonaisuudessaan, tuli useampi suosikkibändi nähtyä ja koettua.
Tunnelmia Placeon keikalta. Muistan kuinka minun oli kamalan vaikeaa uskoa ikinä nähneeni Brian Molkon oikeasti.
2008 -


Näkymä Montjuic-vuorelta Barcelonan satamaan.

Abivuonna lukiossa teimme myös maantiedon kurssin kanssa viikon matkan Espanjan Kataloniaan, Barcelonan läheiseen kaupunkiin. Asuimme perhemajoituksessa ja "kävimme" myös paikallista koulua. Toteutimme kurssin yhteistyössä katalonialaisen samanikäisen opiskelijaryhmän kanssa ja ryhmä vierailikin Suomessa viikon verran ennen meidän vastavierailua Espanjaan.


Koulunkäynnin kokeminen toisessa maassa ja vielä vieraalla kielellä oli todella mielenkiintoista. Erikoista koulussa oli välituntien ulkoilupakko sekä limsa-automaatit. Saimme osallistua myös englannintunnille, jolla tosin itse opiskelun seuraamisen sijaan keskustelimme pienissä ryhmissä. Tulipa siinä viikon aikana koettua vielä ainakin minun vatsaani kouraisseen matkan ylös hissillä Montserrat-vuorta pitkin. Myös Barcelonan helle ja ihanan vilkas La Ramblan ostoskatu elävine patsaineen jäivät mieleen unohtamatta myöskään Tarragonan huippuhauskaa Port Aventura-huvipuistoa jossa vierähti kokonainen päivä. Uskaltauduin kuin ihmeen kaupalla hurjimpiinkin vuoristoratoihin vaikka pakko myöntää että hieman pelotti!


Barcelona Montjuic-vuorelta nähtynä.

Katalonian reissu sai innostuksen reilaamiseen Euroopassa ja muutenkin Espanjan tutkimiseen sekä kielen opiskeluun. Toistaiseksi on reili tekemättä ja kielestäkin vasta aivan perusalkeet hallussa, mutta ehkä vielä joskus..

Päättäessäni sitten lukion jälkeen pitää välivuoden aloin haaveilla kauan haaveilemastani Au Pairin työstä. Koko viime kesä kului perhettä etsiessä milloin mistäkin päin maailmaa, olinpa lähdössä niin Utahiin kuin Uuteen-Seelantiinkin.


















Syyskuussa löytyi vihdoin kohde ja perhe: Lontooseen siis! En ollut jostain syystä ollut koskaan kamalan kiinnostunut Lontoosta enkä Iso-Britanniasta yleensäkään mutta kiinnostus oli alkanut heräillä kuluneen vuoden aikana muiden matkakertomuksia Lontoosta lueskellessa. Monet tuntuivat kehuvan kaupungin tunnelmaa ja kulttuuria - niinpä löysin itseni pian tästä miljoonakaupungista hoitamasta kolmea lasta ja nauttimasta Lontoo-tunnelmasta. Kynnys matkustaa yksin ja olla maailmalla madaltui hurjasti. Englannin kielen puhumisesta tuli arkipäivää samoin kuin metrolla ajelusta. Kuukausi poissa kotoa oli tähänastinen ennätys ja aiemmin jännittämäni viikon poissaolot tuntuvat lähes naurettavan lyhyiltä.

Muistan sen suuren vapauden tunteen Heathrow'lla kun katsoin lähtötauluja joissa tuli lähes kaikkea Timbuktusta Torremolinokseen. Rakastan edelleen lentokenttien lähdön tunnelmaa, sitä kansainvälisyyttä ja jopa niitä ylihinnoiteltuja merkkituoteliikkeitä joissa on kuitenkin kiva harhailla lentoa odotellessa.


2009 - Ensi vuoden puolella olisikin ehkä sitten isompi kynnys ylitettävänä, saa nähdä miltä sitten tuntuu nousta koneeseen ja lähteä seikkailuun!

lauantai 6. joulukuuta 2008

Oi Suomi synnyinmaa



Näin itsenäisyyspäivänä on ajankohtaista pysähtyä miettimään miksi pitää tai ei pidä Suomesta ja siellä asumisesta.

Minulla on ollut tähän pohjoiseen kotimaahani parina viime vuotena viha-rakkaussuhde; toisaalta on ylpeä puhtaasta ja kauniista luonnosta sekä perinteistä mutta toisaalta töpeksii kylmiä kesiä ja pimeitä loskatalvia sekä surullisen kuuluisia tilastoja. Ulkomailla asuessa huomasin että minustakin löytyi sitä isänmaallisuutta jota en uskonut reissuun lähtiessä edes minussa asuvankaan. Vieraan maan tapoja opetellessa ensi-ihastumisen jälkeen epäkohtienkin alkaessa tulla esiin huomasi ajattelevansa "kyllä meillä Suomessa onneksi...."





Mitä asioita kaipaisin (tai kaipasin) eniten Suomesta ulkomailla?

- Ruoka! Välillä tuli kyllä suomalaisia pöperöitä enemmän kuin hieman ikävä. Suomalainen jugurtti, suklaa, Makuunin irtokarkit, lakritsi, makaronilaatikko, itsetehdyt sämpylät, riisipuuro..

- Käytännöllisyys. Kaasuhellojen, kokolattiamattojen sun muiden epäkäytännöllisyyden huipentumien Britanniassa haikaili suomalaiseen mukavuuteen. Tähän samaan luen myös ehdottomasti toimivan ja käytössä olevan lämmityksen. Englantilaiset talot ovat todellakin oikeita pakastimia joissa paikalliset hengailevat teepaidoissa kun minä värjöttelen hupparin ja villasukkien kanssa.

- Tasa-arvo. Valitettavasti Briteissä törmäsin epätasa-arvoon eri yhteiskuntaluokkien parissa ja siihen että kodissa työskentelevä henkilö (esimerkiksi kodinhoitaja) on usein "kalustoa" joka ei millään yllä perheen omalle tasolle ja häntä ei siis kohdella lähellekään aina oikeudenmukaisesti. Suomessa ei palvelijakulttuuri kovinkaan kukoista, tasa-arvo ainakin päällisin puolisin tuntuisi muutenkin olevan ainakin minun kokemuksieni mukaan ihan hyvässä jamassa.

- Itsensä ilmaisemisen helppous. Suomi on aina kuitenkin se äidinkieli eikä englannin taito aina taivu sellaisiin lauseenkäänteisiin että ajatukset tulisivat parhaiten esille. Oli välillä todella raskasta etenkin kiireessä tai väsyneenä yrittää koota ajatukset englanniksi ja vielä artikuloida niin että vastapuoli, natiivipuhuja useinkin, ymmärtäisi.

- Luonnonläheisyys. Se että luontoa voi hyödyntään niin vapaa-aikaan kuin ruokaankin. Esimerkiksi lumiset talvet, marjojen poimiminen suoraan metsästä, puhtaat metsät, laskettelurinteet (Briteissä ei niillä paljon kehuskella..), järvessä uiminen, tuoreet ahvenet (no okei, menevät kyllä enemmänkin ruokaosastoon..), mökkeily.. Tuoreeseen leipään tottuneena oli vaikea tottua Brittien pakastettuun leipään. Siis että paahtoleivät säilytettiin pakastimessa ja sieltä otettiin lautaselle, mikroon ja sitten vatsaan. Tuntui kamalan keinotekoiselta.




Mitä taas en kaivannut (tai tulisi kaipaamaan)?

- Sitä paljonpuhuttua "suomalaista juroutta", että ei kadulla katsota ylös maasta ja tönimistä ei pyydellä anteeksi. Pakko tähän sanoa että siellä Lontoossakin oli ihan samaa myös, missäpä ei olisi lainkaan. Mutta siellä osattiin aina sanoa anteeksipyyntö ja siinä mentiin jopa niin pitkälle että pelkkä pieni hipaisu ohimennessä aiheutti yleensä pahoittelut.

- Kylmyys. Tämä on tosin hieman monipiippuinen juttu ja riippuu aika paljon maasta missä oleilee. Lontoossa oli vielä syyskuun loppupuolella parinkymmenen celsiuksen helteitä kun Suomessa jo ainakin täällä pohjoisessa osassa täristiin pikkupakkasissa. Raa'an arvion mukaan vuodenajat kulkevat siellä n. kuukauden Suomea (ainakin tätä pohjoista edelleen) jäljessä. Suomeen tullessa tuntui kuin äkkitalvi olisi koittanut. Tosin kyllä siellä Lontoossakin sai kylmästä täristä, etenkin sisällä! Niin hullulta kuin se kuulostaakin.

- Oman kaupunkini sijainti "keskellä ei mitään". Täältä ei hetkessä pääse oikein minnekään ja jos Helsinkiin aikoo täytyy maksaa maltaita että sinne joskus päätyisi.

--


Näiden pohdintojen jälkeen toivotankin

Hyvää Itsenäisyyspäivää Suomi!