Tiedätte varmaan sen tunteen kun on tehnyt jonkin päätöksen ja vaikka samaan aikaan se on helpotus, herää myös epäilys siitä oliko päätös nyt oikea sittenkään. Ikäänkuin luontaisesti aistisi tarvetta perääntyä jo tehdystä asiasta.
Minulle tuo tunne on viime aikoina ollut erittäin tuttu. Olen vatvonut asiaa mielessäni paljon, se on saanut minut uppoutumaan omiin ajatuksiini väärillä hetkillä ja vienyt aikaani kun olen etsinyt ratkaisua pulmiini. Tämä tunne on minulle tuttu myös esimerkiksi ajalta kun odotin lähtöä Australiaan ensimmäisellä kerralla, siinä olikin muutama kuukausi ennen kuin pääsin viimein matkaan. Tarve paeta, perua koko juttu, heräsi useamman kerran. Jos taas olisin lähtenyt heti matkaan ei tätä tunnetta olisi ehtinyt tullakaan. Hollantiin lähtiessä se iski oikeastaan vasta taksissa matkalla lentokentälle, mutta kohta olinkin jo koneessa ja innoissani. Niin se käy paljon helpommin.
Nyt epäröin valitsinko oikein, mitä jos jossain on jotain paljon hienompaa. Toinen vaihtoehtokin olisi, tosin siinä on omat riskinsä ja sitäkin täytyisi odottaa. Vielä pidempään. Mutta tuolla jossain on paikka jossa olen aina halunnut käydä ja jossa haluamani elämäntyyli olisi mahdollista, jossa voisi avautua mahdollisuuksia pidemmälle tulevaisuuteen. Leikittelen ajatuksella millainen elämäni olisi jos valitsisinkin toisin. Tulisiko minusta erilainen siellä kuin minusta tulisi täällä? Tekisinkö samoja asioita, näyttäisinkö samalta? Uskon että molempiin vastaus on osittain ei, sillä esimerkiksi Australia muovasi minua niin paljon että en olisi sellainen ihminen joka olen nyt ellen olisi siellä ollut. Sama Hollannin ja nyt Lontoon kohdalla. Mutta sitä minä juuri rakastankin maailmalla asumisessa, että paikat muovaavat ja opettavat. Koen rikastuneeni hurjasti kokemuksistani ja koen eläväni itselleni sopivampaa ja antoisampaa elämää kun asun ympäri maailmaa ja sulaudun osaksi uutta kulttuuria.
Mutta onko tämä sittenkään se kulttuuri, se paikka johon haluan jäädä? Lontoo on upea ja Iso-Britannialla on paljon annettavaa, vain pieni osa on vasta koettu. Entä jos-ajatukset vain vyöryvät mieleen tuon tuostakin.. Utelaisuus on mielestäni hyvä ominaisuus ja se on tuonut paljon hyvää, mutta se on aina saanut myös aikaan rauhattoman mielen joka haluaa kokemaan taas uutta ja joka tietää että jotain hienoa on tuolla jossain ja tahtoo löytää sen.
Valinnat ovat vaikeita, mutta täytyy olla onnellinen että on mahdollisuus valita. Epäröinti kuulunee asiaan, mutta valinta olisi huomattavasti helpompi jos jokin toinen vaihtoehto ei kutkuttelisi mielessä.. Miten nyt sitten valita kumpi on se oikeampi? Toisinaan toivoisin että joku päättäisi asian puolestani, mutta itse kai on tehtävä kuten oikeimmaksi tuntee.. Kyllä se oikea tie vielä löytyy, täytyy vain uskoa.
