Puukenkien ja pyörien luvatussa maassa

Terveiset siis Maastrichtista Hollannista!

Elämä täällä on lähtenyt käyntiin vauhdikkaasti eikä takuulla ilman esteitä matkan varrella! Mutta tässä sitä nyt viimein istuskellaan opiskelija-asuntolassa kirjoituspöydän ääressä. Ikkunasta näkyy muuten Belgiaan saakka! (Ihan siis tuohon pellon reunaan vaan jossa maan raja alkaa ;)

Ensivaikutelma tästä kaupungista oli aikalailla erilainen kuin odotin, kuvitelmissani siinsi rauhallinen ja pieni kaupunki mutta vastassani olikin vilkas ja eläväinen paikka. Hyvä näin. Elämää riittää kyllä ympärilllä ja on hassua kuunnella vieraan kielen soljuntaa ympärillä ymmärtäen ehkä sanan sieltä täältä. Viihtyisältä paikalta vaikuttaa siis.

Tässä muutamia havaintoja ensimmäisiltä päiviltä:

(huomaa että ne perustuvat vain muutamaan päivään ja ovat lähinnä vain ensivaikutelmia kirjoitettu pilke silmäkulmassa ;)

- Hollantilaisten innokkuus pyöräilyyn pitää täsmälleen paikkansa.

Pyöriä näkyy ihan kaikkialla. Helsingissäkin pyöräillään melko ahkerasti, mutta täällä se on ihan toista luokkaa. Pyöräilijöille on omia teitä autoteiden vieressä ja ihmiset suhaavat huolettomasti myös autoteillä. Näin esimerkiksi perheen pyöräilemässä vilkkaalla autotiellä ja kouluikäiset lapsetkin ajelivat ilman kypäriä autojen seassa. Myös skootterit ovat suosittuja näköjään ja niilläkin huristellaan ilman kypärää.

- Kaupunki on yhtä siksakkia ja sokkeloa.

Kadut haarautuvat jokaiseen ilmansuuntaan ja kadunnimien etsiminen kartasta tuntuu melkoiselta. Suomalaiseen suoraviivaisuuteen tottuneena kaupunki tuntuu kaaosmaiselta mutta ei taatusti kyllästytä kävellä kaduilla kun aina päätyy jollekin uudelle jännitävälle kujalle.

- Sää on todella vaihtelevaa.

Kuluneen iltapäivän aikana sää on ehtinyt vaihtua pilvisestä sateeseen, auringosta ukkoseen ja taas pilvisen kautta sateeseen ja sateen kautta aurinkoon. Koomisinta oli kun tänään etsin laukusta aurinkolaseja jonka aikana vasta esille tullut aurinko ehti jo piiloutua pilvien taakse. Lisäksi myös auringon paistaessa lämpötila luonnollisesti nousee joten takin saa ottaa pois useamman kerran ja taas laittaa uudelleen päälle. Jopa suomalaisiin sääoikkuihin verrattuna Hollanti kärsii melkoisesta päättämättömyydestä. (Tämänkin tekstin kirjoitushetkellä aurinko on jälleen esillä vaikka n. puoli tuntia sitten oli kaatosade ja taivas oli sysimusta..)

- Hollanti ON vaikea kieli (ja hassun kuuloinen)

Sanat lausutaan aivan toisin kuin kirjoitetaan ja lausuminen on usein tosi vaikeaa. "Kurkkuääntä" sai hieman harjoitella että sai asiansa selväksi koska esimerkiksi paikan -ja kadunnimet täytyy toki ääntää ymmärrettävästi neuvoa kysyttäessä. Haluan kyllä ehdottomasti oppia enemmän sanastoa jotta ei tarvitse ihan ummikkona olla liikenteessä.

.....

Kaikesta ihmetyksestä huolimatta olen aivan ihastunut ja mielenkiinnolla odotan mitä kaikkea asuminen ja opiskelu täällä tuo tullessaan!

Heihei!

Se on menoa nyt!

(tai siis noin kuuden tunnin kuluttua kun lentokone lähtee)

Tot ziens!

(Updates coming later, stay tuned ;)

Kumma juttu

Aika kumma juttu miten tyhjältä tuntuukaan puolentoista viikon nonstoppina jatkuneiden aktiviteettien jälkeen, toisaalta myös niin täydeltä kaikkien uusien kokemusten ja muistojen saamisen vuoksi. Kilometrejä ympäri Suomen kertyi lähemmäs kaksituhatta, kesän soundtrack nivoutui yhteen siinä sivussa ja muistin sopukoihin tallentui monia hauskoja hetkiä. Meidän Australian kaveriporukan osittainen reunion ulottui pitkän maamme toiseen päähän saakka ja vähän Ruotsin puolellekin.

Sekin on kummallista miten istun tässä kuunnellen musiikkia kymmenen aikaan aamulla vaikka on maanantai. Ei tarvitse mennä minnekään, ei enää. Nyt vain tarvitsee odottaa puhelinlinjojen aukeamista tuolla jossain ja kerätä rohkeutta esittää hölmöjä kysymyksiä, yrittää ääntää ruostunutta englantia oikein. Tehdä päätöksiä ja ajatella järkevästi, kuin aikuinen.

Kummaa on myös se, miten vaikeaa on elää edelleen toinen puolisko Australiaan jääneenä, kuin koko ajan olisi vain osittain paikalla täällä ja tässä hetkessä. Haihattelija ja uneksija olen aina ollut, mutta tässä väsyy jo paatuneempikin haaveilija.. Tänään astuin unihiekkaa vielä silmissäni Helsinki-Vantaan lentokentälle saattelemaan ystävän kotimatkalleen, mutta samalla astuin myös siihen ihanaan lentokentän tunnelmaan ja siellä jossain lentomatkan päässä odottavien seikkailujen odotukseen. Lentokentän tuoksu, kahviloiden leivonnaiset ja tuoreet voileivät, kahvi ja maailmalta tulleiden tuoksujen sekamelska. Lähtötaulut, kaupunkien nimet jokaisesta maailman kolkasta. Mieleeni muistui se ihanan kihelmöivä olotila kun eräs loskainen maaliskuun aamu innostuksesta värisevänä haahuilin samaisella lentokentällä tietämättä miten upeaan seikkailuun olin astumassa.

Pienet varovaiset kyyneleet piiloituivat silmäkulmaan, onneksi. Olisin voinut jäädä sinne vaeltelemaan ja istuskelemaan vaikka koko päiväksi, mutta tällä kertaa sain vain pienen, kiusoittelevan häivähdyksen siitä tunteesta kun on astumassa uuteen seikkailuun. Ehkä ihan hyvä odottaa vähän, vielä.